Länsirintamalla jotain uutta

Harrastelen käsitöitä aina joskus. Painotukseltaan ne keskittyvät ompeluun, ja enimmäkseen vielä nukkekokoisiin. Melkein nukkekokoista se viimekertaisinkin edusti, ompelin V:lle mekon. Lasten vaatteita on mukava ommella, kappaleiden hallinta on helppoa. Harmittaa oikein kun ei ole enempää mahdollisuuksia istua ompelukoneen takana, sen verran helposti saisi persoonallisia vaatteita noille pienille. Tämänkin ompelu vaati hieman natsina olemista jotta sain tarpeeksi aikaa...

Materiaali on ihan tavallista printtipuuvillaa, ostettu joskus keväällä ajatuksella "vielä tästä tytölle jotain tulee". Siitä tuli sitten 80cm mekko, kaava on muokattu Käsityölehden nro 11-12/06 olleesta kaavasta. Takana nepparikiinnitys.



Tämä oli lähinnä koeversio, varsinainen mekkokangas on retrohenkistä kukkasamettia. En ihan kylmiltäni uskalla lähteä tuollaista "arvokkaampaa" leikkelemään, joten tein sitten koekappaleen. Hyvä oli että tein, alkuperäisessä mekossa mm. pääntielle oli tehty pukemista helpottava halkio jonka muutin, sekä helman mitta oli aivan liian lyhyt tytölle. Sitä paikatakseni ompelin helmaan tuon röyhelön, joka ei kuulunut alkuperäiseen suunnitelmaan. Sitten laitoin vielä eteen koristenapit, ja mekosta tuli ihan luokattoman söpö. Omasta mielestäni.

Muutoin arki menee samaa väsyttävää rataansa. Loppusyksy ja alkava talvi vetävät mielen matalaksi, siihen kun lisätään arjen loppumaton pyykki-tiski-vaipanvaihtorumba ja rikkonaiset yöt niin voi hohhoijaa. Avauduin poitsun neuvolassa vähän tästä elämän ihanuudesta, ja nyt käyn kerran viikossa keskustelemassa jonkun päähoitajan kanssa. Kyseisen ihmisen ammattinimike on jäänyt epäselväksi, mutta nuppiasioita hoitaa työkseen. Tiedä häntä onko siitä mitään hyötyä, ei se tätä uupumusta muuksi muuta.