Elämässä on sellaisia hetkiä, joita on kuvitellut suuriksi, jotenkin dramaattisiksi, koska ne muuttavat elämää monellakin tavalla. Isosti. Sitä kuvittelee, että ilmassa on Suurta Dramatiikkaa, sitten kun sellainen hetki koittaa. Ei ole.
Sitä kuvittelee myös, että sitku-elämää kestää loputtomiin. Että asioita voi siirtää hamaan tulevaisuuteen verukkeella "sitku" (=sitten kun). Joku päivä niiden siirrettyjen asioiden kanssa kuitenkin joutuu silmätysten, ja joskus se on paljon aikaisemmin kuin on kuvitellut. Kaikki sitku-edellytykset eivät ole täyttyneet, mutta mitä siitä, eihän se niin pakollista ole ollutkaan. Sitä on vain kuvitellut niin.
Tosiasiassa risteykset saattaa ohittaa huomaamatta. Se suuri dramatiikka saattaa kiteytyä pariin sanaan, eikä niitä sitku-edellytyksiäkään jaksa vatvoa loputtomiin.
Elämä ei ole sitku, se on nytku. Nytten kun kaikki on jotensakin sopivasti. Aina voisi odottaa parempaa mutta miksei tämäkin ole ihan hyvä, parempi ainakin on kuin moni huonompi.
Me olemme risteyksessä tällä hetkellä. Se on hyvä asia. Olo vain on epätodellinen; nytkö tämä elämä muuttuu? Muuttunuthan se on koko ajan, ei se ole vakiona pysynyt milloinkaan, mutta silti. Silti vähän pelottaa. Sekin tulee ulkopuolelta, joka puolelta paasataan elämänmuutoksista ja siitä miten ne vaativat ihmiseltä. On sitä ennenkin eletty, ilman tuollaista kohkausta. Ulkoista minää pelottaa. Sitä ihan sisimmäistä, sitä minää, joka on se alkukantaisin ja oikein minä, ei pelota.
Parahin J,
VastaaPoistatämä on taas sellaista tekstiä, jonka olisin voinut itse kirjoittaa, joskaan en yhtä taiten. Olet rikkonut pähkinänkuoren, sillä onnellisuuteen ei mielestäni pääse tavoitteiden kautta, onnistumisen hetkelliseen tunteeseen kyllä, mutta onni muodostuu arjesta, siitä oikeasta elämästä.
Päättyvä vuosi on ollut minulle poikkeuksellisen epäsosiaalinen, mutta siihen on syynsä. Odotettavissa on ryhtiliike solidaarisempaan suuntaan ystävien suhteen.