keskiviikko 20. tammikuuta 2010

Kukkia kansalle!

Ehdinpä kerran tehdä jotain kivaakin:



Duplo siinä esittää mittakaavaa. Kyllä hermo lepää kun tuollaista näpertää, ja taas jaksaa lasten kitinöitä vähän paremmin, kun on saanut tehdä jotain muutakin kuin kakkivaipan vaihtoa.

Ja onnistuin taas kuvaamaan niin että asetelma näyttää vinolta. Noh, kallistakaa päätä hiven vasemmalle. Reaalimaailmassa tämä on suora.

Hermojen raunioilla

Alan pikkuhiljaa olla hermoraunio tässä kotiäitielämässä. Päivisin olen yksin lasten kanssa aamukuudesta iltaviiteen, joten kaikki kiukuttelu Isosiskon taholta kaatuu minun niskaani. Isälleenhän tyttö ei yllättäen kiukuttele. Nyt tytöllä on selvästi alkanut uhmaikä: kaikkea, mikä on kielletty, pitää kokeilla. Ja jos menee kieltämään niin takaisin tulee joko tuijotus ja homma jatkuu, tai sitten hirveä itkuparku, johon liittyy käsien tunkeminen suuhun ja kuolaaminen. Sitten tyttö tuijottaa kuolaisia käsiään ja jatkaa parkumista sen takia kun niissä on kuolaa. Voi ie.

Pikkuveli sentään on hyvällä tuulella, kunhan on mahassa ruokaa eikä Isosisko pure tai muuten rusikoi, mutta sitä saa olla pukemassa ulos nukkumaan kolme kertaa päivässä. Eikä näillä leveysasteilla riitä pelkkä toppahaalari, vaan pukemista odottelemassa on villapukua ja lisävilttiä ja makuupussia. Jossain vaiheessa pukemista poika hermostuu joka kerta. Hermostuisin itsekin moisesta vääntämisestä ja kääntämisestä. Onneksi ulkona unijukka tulee parissa minuutissa ilman erillisiä hytkyttelyjä.

Sisällä jatkuu sitten tytön kiukuttelu aiheesta ja aiheetta. Nyt on suorastaan ihmeellisen hiljainen hetki kun molemmat nukkuvat yhtä aikaa, hermolepoa.

Kauankohan tuo uhmaikä kestää? Ja olisiko se yhtään helpompaa jos tyttö osaisi puhua ja voisi sanoa että mitä haluaa vai haluaako mitään? Nyt tuntuu että se turhautuu itsekin kun ei tule ymmärretyksi, ja siitä tulee huuto. Meillä on ihan hirveää huutoa päivät pitkät kun mikään ei kelpaa.

perjantai 15. tammikuuta 2010

Säätöä

Olen tässä himpun verran säätänyt tätä blogia. Nyt pitäisi teksteissä näkyä oikea aika, ja kommentointi on mahdollistettu kaikille. Myös anonyymeille valittajille, joskin pidätän itselläni oikeuden niistää mahdolliset päivänpilaavat vinkunat bittien taivaaseen. Onneksi valittajat eivät vielä ole löytäneet tänne, kaikki tulleet kommentit ovat olleet positiivisluonteisia. Kommenteista pitäisi tulla myös ilmoitus sähköpostiini, jotta tiedän minäkin sellaisen saapuneen. Joku kommentti oli vilahtanut täysin ohi tutkainten ilmoituksen puutteen vuoksi.

Ja sitten tuohon sivuun tuli tuollainen muutaman blogin lista, siinä on joitain sellaisia joita tulee lueskeltua. Joihinkin olen jopa joskus jättänyt jonkin sanasen.

torstai 14. tammikuuta 2010

Neuvolointia

Eilen käytimme Pikkuveljeä neuvolassa koko köörin voimin. Samalla reissulla talouden aikuisväestö otti sikainfluenssarokotteen, kerran ei tarvinnut jonottaa. Muuten olisi ainakin T:n osalta jäänyt ottamatta mutta oli niin sopivasti tuo neuvolakäynti. Itse olin ajatellut sen ottaa, kun joutuu nuo samat syötöt ja pyllynpesut tekemään oli sairas tai terve. Kivempi ne on terveenä hoitaa.

Pikkuveli oli ihan hivenen kasvanut. Painoa oli kuukaudessa tullut melkein kilon verran ja pituutta neljä senttiä, strategisten mittojen ollessa 5kk iässä 7735g ja 67,3cm. Inan verran ottaa selkään tuon jäpikän kantaminen ja nostelu. Pituuden kuuleminen aiheutti hillitöntä hihitystä; ihmettelin ihan tosissani yhtenä päivänä että miksi eivät pojalle jalkaan sovi äitiyspakkauksen 60cm puolipotkuhousut. Miksiköhän... Täti tuikkasi poikaan jonkin rokotteen, ja liekö sen takia viime yö oli yhtä härdelliä. Itkuakitinäävinkunaasyömistäkitinäävinkunaa. Nukkui se satunnaisesti tunnin tai pari.
Isosisko oli mukana neuvolassa leikkimässä. Raukkaa on joka käynnillä pistetty, kun on ollut näitä flunssarokotteita ja normaalirokotteita, joten sovittiin että otamme tytön mukaan ihan vain leikkimään ettei tule paikasta sellaista kuvaa että aina tuolla pistetään. Ja Isosisko sai myös tarran kun leikki niin reippaasti. Pikkuveli sai hymynaaman kun oli niin hymyukkelina. Edes pituuden mittaus ei kiukuttanut, ilme vain oli harmistuneen kysyvä tyyliin "äää, pitääkö mun oikeesti maata tässä ja pitääkö oikeesti pitää päästä kiinni tolleen, tää ei nyt oo oikein kivaa". Rokotettaessa piti parahtaa, mutta enemmän kiinnipidon vuoksi kuin rokotteen.

Allekirjoittaneelle rokotus ei ole aiheuttanut toistaiseksi mitään erikoista. Kotvasen kirveli käsivartta piikin jälkeen, mutta siinäpä se. Yöllä tuntui jossain vaiheessa lievää jomotusta, mutta jos en olisi ollut hereillä Pikkuveljen kitinän vuoksi niin enpä olisi moiseen herännyt. Olin saattanut nukkua käsivarren päällä. Ja päivällä en ole joutanut koko asiaa edes miettimään, joten tuskin tuo käsi kovin kipeä on ollut. Hyvin kesti käsi kantaa Pikkuveljeä turvakaukalossa. Olo noin muuten on räkäinen, mutta sitä se on ollut jo sunnuntaista asti, taisin kylmettää itseni lauantaina puolivahingossa. Joten toistaiseksi ei kummempia reaktioita.

torstai 7. tammikuuta 2010

-32 ja muita mietteitä

Meillä on sitten ihan kunnon talvi. Eilen mittari näytti -26 kun lähdimme mummulaan visiteeraamaan tenavat päästä varpaisiin villaan pyntättyinä, tänä aamuna oli jo -32. Tänään oli pakko lähteä autoilemaan, kun lupauduin pitämään perhekahvilaa entisen vetäjän päästyä yllättäen töihin. Arvelin kyllä ettei sinne ketään tule kun on näin kylmää, mutta pakko oli mennä - ei sitä voi jättää menemättä noin vain. Piti ne avaimetkin saada.
Arvasin oikein, ei siellä ketään ollut meidän kolmen lisäksi. Sain avaimet, keittelin kahvia ja puuhastelin muksujen kanssa. Isosisko teki nuppipalapelejä ja Pikkuveli otti tirsat. Sitten se söi ja yrjösi. Rasittavaa kun lapsi oksentaa lähes joka syönnin jälkeen. Eikä läheskään aina mitään pikkupulauksia tyyliin teelusikallinen vaan jotain kahvikupillisen luokkaa pahimmillaan. Onneksi kiinteät ja korvike pysyvät paremmin sisällä, rintamaito tuli aina suorilta ulos.

Juu, Pikkuveljen kanssa päästiin huikeaan 4kk imetykseen. Homma meni ihan mahdottomaksi, ja totesin että ei tästä mitään tule. Hermot meni niin äidillä kuin pojallakin, joten poika siirrettiin korvikkeelle. Imetys oli niin mahdotonta huutoa ja häsellystä ettei poika missään vaiheessa saanut vatsaa täyteen ja oli hetikohta taas syömässä. Ja illat olivat yhtä sirkusta jostain 4 viikon iästä alkaen. Pikkuveli roikkui sylissä parkuen-syöden-torkkuen klo 16 alkaen jonnekin klo 22 saakka, ei kunnolla nukkunut missään vaiheessa eikä saanut vatsaa täyteen. Jaksoin kaksi kuukautta, sitten totesin että ei lisäänny maitomäärä vaikka miten imettäisin. Annoin pullosta jatketta ja ihme tapahtui. Poika söi, hiljeni ja nukahti pariksi tunniksi. Ei minulla ole sydäntä huudattaa lasta puolivuotiaaksi vaikka miten olisi täysimetys hyväksi ja tuttipullo sielunvihollisesta peräisin - korvikkeesta nyt puhumattakaan. Kahden kanssa on nyt tullut todettua ettei se maito vain riittänyt.
Yöhärdellikin on pulloaikaan vähentynyt.

Mitähän muuta. Odottelen huoltomiestä pattereita korjaamaan, eipä ole vielä näkynyt. Eteisen ja pesuhuoneen patterit vähän jumissa, eivät lämpene. Ja jos nyt neljännen kerran sanoisi tuosta terassin ovesta että vetää, korjaisitko. Neljättä kertaa en kuitenkaan hyväksy sitä vastausta että juujuu, katellaan siihen uudet tiivisteet. Vaadin että se on korjattava nyt. Hirveä veto käy, ja taloudessa kaksi alle kaksivuotiasta lattialla leikkimässä. Kun ei ole edes niitä uusia tiivisteitä näkynyt. Saati että tuo renksottava ovi olisi todella korjattu. Verho vain lepattaa ilmavirrassa.

--

Pienet ovat kovin isoja jo. Isosisko pukee itse housuvaipan, sukkahousut, sukat ja tavalliset housut. Pusero on vielä jonkun muun puettava. Tekee nuppipalapelin tuosta vaan, kun keksi sen hauskuuden ennen joulua. Pari päivää meni ja tyttö oivalsi idean. Kiipeilee, syö haarukalla. Järjestää tavaroita ja osaa melkein mitä vaan. Paitsi puhua. Ensimmäistä sanaa ei ole vieläkään kuultu, sellaista oikeaa. Yhdessä vaiheessa hoki mämmämmää kun halusi maitoa, nyt ei sitäkään. Tällä hetkellä on yksi vähän sanaa muistuttava, (hh)sää. Hiljainen suhina jota pidetään kun halutaan lisää jotain, pulkkakyytiä tai rusinoita. Tarkoittaa selkeästi lisää, muistuttaa sitä äänneasultaan muttei ihan kuitenkaan. Jonkin verran hokee myös njamnjamnjam-joikua, kun joku syö jotain. 2-vuotisneuvolassa kuulemma puututaan asiaan jos ei ole sitä ennen muuksi muuttunut tuo puhe. Toivottavasti muuttuu.

Pikkuveli nauraa, tarttuu leluun ja kääntyy mahalleen. Pyörii napa-akselin ympäri ja onpa parina päivänä näyttänyt siltä että hei, onko tuo pätkän jopa edennytkin? Saattaa se sillä huiskinnalla vähän edetäkin, ryömimisestä tuskin vielä puhutaan hetkeen. Ei juuri kiukuttele ja syö yhä 2-3 kertaa yössä. Hämmästyttää äitiään ihan toisenlaisella luonteellaan Isosiskoon verrattuna.

Luonne-eroista saisikin ihan oman juttunsa, joten palataan asiaan. Nyt täytyy poistua takavasemmalle.

sunnuntai 3. tammikuuta 2010

Kukkipöö!

Panee miettimään, että onkohan sitä viettänyt liikaa aikaa kotosalla pelkästään alle 2-vuotiaiden seurassa.

Sain tässä päivällä itseni kiinni kurkistamasta uuniin ja lepertämästä iloisesti. "Kukkipöö, siellä se makar-." Sitten katkesi lause kun tilanne pamahti tajuntaan. (Jatko olisi kuulunut: "-onilaatikko iloisesti pulputtaa".)

Mies oli (syystäkin) elävä kysymysmerkki kun näki minut nauramassa katketakseni uunin edessä.

Että kukkipöö vaan teillekin ja hauskaa alkanutta vuotta!