tiistai 30. tammikuuta 2007

Muotoseikkoja loppuelämän ensimmäisenä päivänä

Tänä aamuna huomasin pienimpien farkkujeni käyneen liian suuriksi. Tilaa on sen verran ylimääräistä, että miehen kämmenet mahtuvat vyötärön ja liitingin väliin ja housuja saa jatkuvasti nostella kulkiessaan. Jotain positiivista on siis tapahtunut painon suhteen. Sietäisi kyllä tapahtuakin, tämän kirjoittaja ei ole mikään kukkakeppiteini. Uudenvuodenlupauksena oli kunnonkohotus ja muutaman ylikilon karistaminen kesään mennessä, ja projekti on alkanut aika lupaavasti. Jospa sitä sitten kevyempänä tulisi otetuksi vakavammin mm. terveyskeskuksen puolella, tätä nykyä vihjailevat ylipainoa selitykseksi kaikkiin ongelmiin. Tilapäinen mystinen turvotus vain toisessa jalassa oli kuulemma ylipainon syytä (vaikka sellaista turvotusta ei ole koskaan aikaisemmin eikä myöhemminkään ollut), sillä "ylipaino aiheuttaa lisärasitusta nivelille." Kiitos vain, se turvotus oli kyllä jalkapöydässä, vain toisessa jalassa ja parani kun vedin jalkoihin tiukat kengät...

Kaavailen siis hoikempaa loppuelämää. Mietin myös muita tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja; sitä en osaa sanoa miten merkityksellisiä ne ovat, tai mitkä niistä loppujen lopuksi toteutan, mutta suunnitelmia on.

Olisi muuten tavallaan mielenkiintoista tietää missä sitä on noin parinkymmenen vuoden kuluttua. Vaikken nyt rehelllisesti voikaan sanoa, että haluaisin tietää olevani neljissäkymmenissä neljän lapsen yksinhuoltaja tai hupsutarhassa koreja punomassa, tuo on silti asia jota tulee pohdittua. Yleensä tehdyillä ratkaisuilla on kauaskantoisia seurauksia, ja myöhemmin, elettyä elämää pohtiessaan, useimmat toivovat että olisivat tehneet toisin jossain ratkaisevassa kohdassa. Sellaisena hetkenä jota eivät ratkaisevaksi tienneet.

Mitä jos olisi jokin vipatin, jolla voisi nähdä vaihtoehtoisten valintojen kauaskantoiset seuraukset? Että jos valitset tämän vaihtoehdon, niin tapahtuu tämä ja tuo, toisella vaihtoehdolla molemmat edellämainitut korvaantuvat kolmannella asialla. Eläisimmekö sitten onnellisina elämämme loppuun asti, kun olisi aina mahdollista tarkistaa mitä tapahtuu, vai jäisikö sinne tänne silti porsaanreikiä kohtalon luisen sormen töykkimisiä varten?

Ja nyt kun päästiin aiheeseen, niin mitä se onnellisuus oikeastaan on? Onko se sitä, että tietää tehneensä ns. oikeat ratkaisut ja saaneensa kaiken parhaan mitä elämällä on tarjota? Vai voisiko se sittenkin olla sitä, että hyväksyy tekemänsä päätökset ja elää harmittelematta "olisinpa silloin tehnyt niin tai noin". Minua voi tämän jälkeen pitää naivina, mutta uskon vahvasti tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jos ei ymmärrä ja hyväksy tekemiään ratkaisuja, silloin jää henkisesti jumiin menneisiin. Kuulostaa ihan kioskikirjallisuusfilosofialta, mutta onpa tuosta nähty eläviäkin esimerkkejä.

En minä väitä, että kaikki tekemäni valinnat olisivat olleet "hyviä tai oikeita", mutta ne on tehty. Tehty mikä tehty, ei sitä enää tekemättömäksi saa. Tunnustan silti joskus miettiväni asoitoia, jotka tapahtuivat joskus, mutta totean sitten jossain vaiheessa niiden olevan ollutta ja mennyttä.

Niin on muuten tämä elämäkin eräänä päivänä. Jos sitä vaikka rupeaisi seuraavaksi pohtimaan jotain mielekästä tekemistä sitä loppua odotellessa. Menisi vaikka vetämään hikitreenit kuntopyörällä.

tiistai 23. tammikuuta 2007

"Alle yhdelle sadasta tulis toi idea mieleen"

sanoi yritystalouden luennoitsija kun kyselin vähän oman yrityksen perustamisesta. Ensialkuun kyselin ihan yleistä, mutta jossain vaiheessa oli pakko mainita myös kyseinen idea (toistaiseksi siitä ei sen enempää) jolloin hän sitä kommentoi. Ilmeisesti hän tarkoitti kommenttinsa siten, että kyseessä ei ole mikään kovin yleinen liikeidea, mutta käytävässä mieleen tuli toinenkin vaihtoehto. Ehkäpä kyseinen idea on niin omituinen ettei se tulisi ensimmäisenä mieleen.

No, viis siitä. Tiedän kuitenkin, oli idea omituinen tai ei, että jonain päivänä vielä toteutan sen. En ehkä tänä vuonna, mutta seuraavana. Parasta ideassa on se, että toistaiseksi en näe sen aiheuttavan kovinkaan suuria taloudellisia vaateita. Alkuun pääsisi toiminimen ja nettisivuston perustamisella, loppu - no, sen näkee sitten.

Idea sivutoimisesta yrittämisestä on muhinut päässä enemmän tai vähemmän vakavasti otettavana jo toista vuotta, mutta nyt tuon yrityskurssin alkamisen jälkeen sitä on tullut ajateltua vakavammalta kannalta. Kurssi on siis pakollinen tässä opinto-ohjelmassa, ei mikään vapaasti valittava. Kerrankin on sattunut luennoitsijaksi sellainen, joka saa yrittämisen kuulostamaan jopa jotenkin mielekkäältä, tätä ennen se on nostanut niskavilloja pystyyn. Minähän en yrittäjäksi rupea.

Never say never. Samaa tämä luennoitsijakin tuumasi, kun sanoin suunnittelevani vain sivutoimista yrittäjyyttä ja tarkoituksena on kustantaa harrastukset, ei elättää itseään. Aika näyttää mitä tästä ideasta tulee. Enempää en siitä huutele, koska se on vasta hajanaisina ajatuksensiruina päässäni, ja joku mokoma vielä ehtisi pihistää sen jos ennen aikojani alan selvitellä asiaa.

torstai 11. tammikuuta 2007

Suhteellisuudentajua

Lupailivat eilisessä säätietoiskussa pikkupakkasta ja lumisadetta eteläiseen Suomeen. Tällä hetkellä ulkona on muutama pakkasaste, joten se piti paikkansa, mutta missä se luvattu lumi viipyy? Minne se meni? Satoiko se jossain meren yllä?

Olisi ihan mukavaa jos ikkunasta katsoessa tulisi sellainen tunne että on tammikuu eikä lokakuu. Tällaiset kelit ovat syksypuolella ihan siedettäviä, oikeastaan toivottaviakin, mutta näin joulun jälkeen sitä jotenkin odottelisi toisenmoista ilmaa. Jokohan nyt alkaisi mennä jakeluun että ilmasto on oikeasti muuttumassa eikä pelkkää "viherpiiperöitten ropakantaa"?

Sinänsä ilmastonmuutoksessa ei ole mitään ihmeellistä, sitähän tapahtuu jos perehtyy maapallon historiaan pidemmällä aikavälillä kuin parituhatta vuotta. On ollut jääkautta ja puoli Suomea meren alla. (Noin kuvaannollisesti, luonnontieteilijät älkööt takertuko pikkuseikkoihin. Kyllä minäkin ne Litorinameret ja Ancylusjärvet tunnen, mutta nyt yleistetään.) Mutta se on ollut luonnon aiheuttamaa, ei ihmisen toimien seurausta, siinä ero. Kannattaisikohan pohtia sitä kun menee illalla nukkumaan?

Ja jos vaikka pohtisi myös sitä, että miten suhteellista kaikki on. Miettisi huvikseen, että miten paljon yhden avaruussukkulan laukaisu lisää otsonikatoa. Ei muuten ole ihan pikkujutusta kysymys. Yhdet hyväkkäät puolestaan vaativat autokilpailujen kieltoa, koska ne saastuttavat niin hirvittävästi.

Suhteellisuudentajua?