lauantai 31. maaliskuuta 2007

Tiesittekö muuten

mistä tulee nimi Hipi? Minäpä kerron: H.I.P.I.: Hyveellinen, Iloinen ja Pieni Idiootti
Akronyymigeneraattori sen tiesi.

Tarina ei oikeasti ole tuo, mutta ihan hauska juttu, voisin jopa sanoa että paikkansa pitävä. Sitä oikeaa tarinaa en kerro; liian pitkä, mutkikas ja siihen liittyy liikaa ihmisiä oikeine nimineen jotta viitsisin ruveta huutelemaan juttua julki.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Ylivertainen laskija

Olen törmännyt dilemmaan. Minulla on hemmetin kallis laskin, sellainen joka antaa näytölle vaikka minkälaista kiekuraa ja tilastoa kunhan osaa näpytellä oikein. Maksoi suunnilleen viikkopalkan verran, kun sen ostin. Piti olla hyvä laskin, jolla pärjää sen mitä insinööriopinnoissa tarvitsee laskea.

Nyt sitten on käynyt ilmi, ettei sillä muka tee hevonkukkasta - pitäisi olla saman sarjan uudempi (ja melkein tuplasti kalliimpi!) laskin, jotta pysyisi luennoilla mukana laskuissa. Siihen saa ohjelmoitua jos mitä symbolilaskentaa ja Laplace-muunnosta, ja sitten hopihopi äkkiä vaan vastausta paperiin. Minun laskimeeni ei saa ohjelmoitua kuin jotain yksinkertaista, ja senkin vain jos osaa jotain c-kielen tyyppistä koodia vääntää. Jotain voisi ehkä saada tietokoneelta (tai käytännössä netistä) - jos olisi kallis datapiuha. Minulla ei ole.

Ongelma on se, etten todellakaan aio ostaa uutta laskinta, koska a) se maksaa likimain puolet siitä mitä perusmallin kannettava tietokone, jota tarvitsen kipeämmin nykyisen sanottua roksrousk, ja b) saan laskettua samat jutut käsin, kunhan saan hetken enemmän aikaa sekä arkin paperia. Kaiken vain pitäisi tapahtua heti eikä justiinsa, joten turhaudun kun en ehdi edes aloittaa harjoitusta kun siirrytään jo seuraavaan aiheeseen - kas näppäräsormiset yksilöt ovat jo napsutelleet homman laskimeensa.

Mitä me oikein opiskelemme? Asioiden ymmärtämistä vai kaavojen naputtelua koneeseen? Pahimmillaan olen nähnyt, ettei osata näppäillä laskua koneeseen, kun se ei suoraan muunna sitä samanlaiseksi kaavaksi kuin luentomonisteessa, vaan pitäisi naputella se rivimuodossa ja ymmärtää laittaa sinne sulkeita jotta kone laskee oikeassa järjestyksessä.

Anna mun kaikki kestää - ja vielä vähän enemmänkin. Teknillisessä yliopistossa opiskeleva T, joka muutama vuosi sitten selvitti lukion pitkän matikan Laudaturin arvoisesti apunaan vain yksirivinen laskin (vaikka sielläkin rummutettiin graafisten ylivertaisuutta), totesi asian hyvin: heille opetetaan mihin ilmiöt perustuvat, ja sitten voi oppia käyttämään sitä tietoa laskennassa - meille taas opetetaan miten käytetään erilaisia laskuvälineitä mutta perusilmiöistä ei sen enempää. Että näin.

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Muutto on nyt tosiasia

Sitten heti perään päivän varsinainen asiasisältö. Meillä on nyt molemmilla oma yksiö, minulla se 20m2 ja T:lla 38m2. T:n muuton tiimoilta kävimme katsomassa kahta asutoa, toinen tuo yksiö ja toinen melkein tuplasti suurempi kaksio. Onneksi yksiötä katsottiin ensin, ja siinä kun juteltiin asukkaiden kanssa tuli puheeksi asunnon rauhallisuus. Hiljainen oli, mutta nykyiset asukkaat tiesivät varoittaa tietyllä kadulla olevista asunnoista, ovat rauhattomia ja heikosti äänieristettyjä. Seuraavana päivänä kaksiota katsomaan - ja eikös vain ollut juuri sillä kadulla.
No, nuhjuisempi ja kalliimpi ja liian suuri, joten ei muuta kuin avain takaisin ja soittelemaan yksiöstä että tämän voisi ottaa. Eivätpä luvanneetkaan suoraan, vaan sanoivat että katselevat vielä muitakin kysyjiä - parisen tuntia siinä meni, ja sitten sai mennä allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.
Minäkin kävin keskiviikkona työhaastattelussa, varastohommia samassa firmassa kuin mihin T menee, lupasivat parin viikon sisällä ilmoittaa miten kävi. Tämä odottelu se sitten ei ole yhtään kivaa.

Yhtään kivaa ei myöskään ollut maanantaina vaatekaupparundilla. Oli pakko käydä ostamassa uudet housut kun entiset ovat - noh, sanotaanko että istuvuus ei ole enää sitä mitä pitäisi, on nainen siellä sisällä sen verran pienentynyt. Marisen tästä aina ja ikuisesti (tai kunnes olen kokoa 38 mitä ei tapahdu ikinä), mutta kaikki vaatteet joista on kokoja yli 42 ovat mallia säkki. Samoin kaikki löytämäni ompelumallit yhtä mekko lukuunottamatta. En nyt kaipaa mitään tiukanpiukkaa teinivaatetta, mutta olisiko se liikaa vaadittu että paitapuserossa olisi muotolaskos?

Maanantaina oli kyllä kivaakin, kävimme kultasepänliikkeessä. Sormukset on nyt siis ostettu, T:n valitsema malli. Minä en tiennyt mitä haluaisin, paitsi sen ettei pelkkää sileää kultaista eikä myöskään timanttia, joten sormuksessa on keskellä ura jossa on valkokultainen osio. Nätti, vähän erikoisempi ja oikein mieluinen.

Ei enää rajariitoja?

Hautausmaan ohi bussilla, ikkunasta katsellen, ja siinä tuli mieleen tällainen murunen:

Hautuusmaalle on lyöty riviin kepinpätkiä,
ovatko lie uusien paikkojen merkkejä vai mitä
sitä ei tarina kerro
Mutta mieleen tuli
osaavatko nyt olla
kiistelemättä tontinrajoista
maata sovussa naapurin kanssa vierekkäin vaikka maita jaetaan?

Minulle putkahtelee näitä mieleen, valitettavan harvoin vain tulee kirjoitettua ylös. Eivät ne ole runoja, vaikka ne kirjoitettuna siltä saattavat näyttää, ne ovat murusia. Jotain mitä aina täyteen katetulta pöydältä (= ajatukset) tipahtelee.

maanantai 19. maaliskuuta 2007

V, M & S

V niin kuin vanhenemispäivä.

Lauantaina täytin vuosia. Lukema on julkinen salaisuus, 24 on tämänhetkinen ikä. Henkisesti tunnen toisinaan olevani jotain ihan muuta. Muistaakseni sain henkinen ikä -testissä tulokseksi 25, joten ei kauas huitele.
Toistaiseksi ei ole ikäkriisiä, entiselle kämppikselle sellainen kuulemma tuli 25 huikkeilla joten jännityksellä odotamme ensi vuotta. Kyllähän se välillä tuntuu siltä, kieltämättä, ettei ole oikein mitään järjellistä saanut aikaan, mutta. Onko ainoa oikeutus olemassaololle se, että saa jotain näkyvää aikaiseksi?

M niin kuin muutto.

Koska T on lähdössä sinne itäsuomen puolelle, jouduin hakemaan pienempää asuntoa. Nykyinen 3h+k on ihan liian suuri yhden ihmisen maksettavaksi, ja mitään kimppakämppää en rupea pitämään, joten kävin kyselemässä mahdollisuuksia saada pienempi huusholli. Arvelin päätyväni kahden hengen soluun jonnekin Hervantaan, mutta kas, sainkin tarjouksen yksiöstä Kalevasta. Kivenheitto opintojen ääreen, vähän pidemmästi keskustaan. Keskustalla tosin ei ole väliä kun siellä sen verran harvakseen asioin. 20m2, ainoana pikku miinuksena se, ettei kaikissa asunnoissa ole omaa keittiötä vaan vain kerroksessa oleva keittotila. Sitä 60-luvun suunnittelua... No, eiköhän se vanhalta solukonkarilta onnistu, ja varsinkin kun vuokra korreloi aika hyvin varustetason kanssa - reilu 160€/kk+käyttömaksu 17€/kk, tuolla rahalla ei saa edes soluhuonetta. Oman jääkaapin taidan kuitenkin hankkia, näytti sen verran olevan lappuja ruokarosmoista. Toukokuun alussa siirrän tomumajani ja sen ympärillä olevan materian Vanhalle Domukselle.

S niin kuin sormus.

T kyseli mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. Ehdotin kosintaa, oletin kuitenkin saavani jotain konkreettisempaa. Lauantaiaamuna T kosi. Minä vastasin myöntävästi, tietenkin. En välttämättä kovin rationaalinen ollut sillä hetkellä, mutta viis siitä. Asia kävi kuitenkin selväksi, ja nyt sitä siis ollaan kihloissa.
Koska hän ei ollut ostanut sormuksia valmiiksi, kävimme sitten päivällä katselemassa kultasepänliikkeissä. En ole koskaan osannut kuvitellakaan että kihlasormuksia voisi olla niin monta eri sorttia... Emme sitten vielä ostaneet, harkinnassa kyllä on. Kun kerran sitä pidetään sitten aina, niin pitää sen silmääkin miellyttää, ja ihan perusmallista sileää kumpikaan ei oikein halunnut.
Aika ihanaa tämä elämä. Saisikohan tähän jostain sydämen?

torstai 8. maaliskuuta 2007

Muutto

Kirjoittelin aikaisemmin tuonne Livejournalin puolelle, mutta se systeemi oli jotenkin tankea, tai ainakaan minä en saanut sitä taipumaan mieleisekseni. Liekö liian lyhyt pinna, mutta muutto kerran parissa vuodessa piristää kummasti mieltä. Tähän mennessä olen muuten muuttanut muutenkin kuin näin virtuaalisesti parin vuoden välein. Ja siltikään tämä tavaramäärä ei pysy aisoissa, vaikka väittävät että muuttaminen vähentää roipetta. No niin varmaan vähentääkin, mutta kun sitä tulee hankittua sitten muuton jälkeen lisää logiikalla "mä heitin niin paljon pois ennen kuin muutin". Mettään menee niin että pölinä käy.

Virtuaalimuuton lisäksi tiedossa on ihan oikeakin muutto. Johan tässä ollaan kohta kaksi vuotta kulutettu nurkkia. Puolivälissä toukokuuta -05 siirsimme tomumajamme tähän yhteiseen huusholliin, ja nyt keskustelemme siitä, kumpi saa pyykkikoneen ja sohvan, ja miten jaetaan astiapuoli.

Vaikka siltä kuulostaakin, kyseessä ei ole tyylipuhdas yhteiselon ja tapojen yhteensopimattomuuden aiheuttama ero, vaan T:n muutto lopputyön perässä iloiseen itäsuomeen paikkakunnalle, joka on kuin kärpäsenkakka kartalla. Sen nyt ainakin on valmistuttava joskus, itsestäni en niin tiedä, joten ei tässä ole pahemmin erossaelodraamoja näytelty. Pakko sitä on mennä, kun kiinnostava työpaikka on tarjolla. Mikäs minä olen parkumaan että et jätä mua tänne.
Minä kun nyt näillä näkymin kuitenkin jään tänne kärvistelemään opintojani loppuun, vaikka se nyt ei kovin todennäköistä olekaan että valmistuisin. Muutakaan järjellistä ei nyt ole näköpiirissä, niin että menee kai se aika siinäkin.
Tosin kahdessa vuodessa tottuu aika hyvin siihen, että toinen on lähes aina huutomatkan päässä, vaikkei mitään asiakaan olisi. Mitenkähän äkkiä tottuu ettei?

Aamulla juttelin vaa'an kanssa. Nyt on paino ruvennut putoamaan, jumankauta kaksi kuukauttahan siihen menikin ettei mitään tapahtunut. Miten voivat vaatteet käydä isoiksi ja silti vaaka näyttää ihan samaa, sitä minä en käsitä. Tämänhetkinen tilanne on 3,8kg miinusta siihen alkuperäiseen - jota ei muuten huudella julki.