perjantai 31. lokakuuta 2014

Viimeinen valitusvirsi

YLE uutisoi, että kuolinilmoituksiin on ruvettu laittamaan mm. iskelmää. Mielenkiintoista, sillä reilu kuukausi sitten pyörittelin ajatuskulkuja saman teeman ympärillä; päätin että allekirjoittaneen hautajaiset pidetään sitten sillä tavalla kuin allekirjoittanut on määrännyt. Jumatsuikka. Ja ihmisellähän on tähän oikeus, hautajaistestamentissa voi määrätä homman menemään kuten haluaa. Eipähän tarvitse jälkeen jääneiden kinata, että halusiko se nyt "haudataan hiljaisuudessa" vai ison muistotilaisuuden. Ja hautakiveenkin voi laittaa muutakin kuin sen nimen päivämäärineen.

Oikeastaan koko ajatus lähti liikkeelle siitä, kun kesällä luin Johanna Sinisalon romaanin Enkelten verta. Romaanissa käsitellään sivujuonteena hautaustoimistoa, muun muassa personoituja kuolinilmoituksia. Vähän tämän jälkeen näin lehdessä vanhemman naisihmisen kuolinilmoituksen, johon oli niiden iänikuisten lintujen ja katkenneiden korsien tilalle laitettu kuva-aihe, joka henkilöä tuntemattomallekin kertoi jotain ihmisen persoonasta. Kuvassa oli lankakerä ja neulepuikot.
Heräsin ajattelemaan asiaa. Mitä itse haluaisin?

Se on selvä, että en halua mitään uskonnollista. Todennäköisesti en siinä vaiheessa, kun lähtö tulee, enää kuulu kirkkoon, mutta sehän ei varsinaisesti omaisia sido tekstien suhteen. Minä aion sitoa niiden kädet, ja määrätä etukäteen.
Ristiä ei siis tule. Eikä niitä lintuja, puistatus. Tekstiksi tulee jotain A. W. Yrjänältä.
Siinä suuntaviivat. Katsellaan tarkemmin kun ollaan taas tarpeeksi makaaberissa mielentilassa.

Halkoveeniä kaikille!

Pari viikkoa taaksepäin 4H-kerhosta kotiin tuli intopinkeä ipana, ja julisti että heillä on syysloman jälkeen naamiaiset. Ja nyyttärit, mutta naamiaiset tuntui kovemmalta jutulta. Ainakaan prinsessana ei aiottu esiintyä, se tuli selväksi sitten toisessa lauseessa. Minä huokaisin sisäisesti, jossain määrin pettyneenä; prinsessaksi lapsen olisi pukenut viidessä minuutissa kun on sitä rekvisiittaa kertynyt.
Mahdollisia pukuvariaatioita rekvisiittalaatikon uumenissa olisi ollut keiju, mutta sekään ei missään nimessä käynyt. Merirosvopukukaan ei kelvannut, vaikka ehdotin että tuunataan siitä merirosvoprinsessa. Lapsi rupesi luettelemaan ideoitaan. Huokaisin uudestaan sisäisesti. Joutuu töihin...
Eläinpuvut diskasin ensimmäisellä kierroksella, koska A) en viitsi ruveta värkkäämään karvahaalaria ja B) lapsi kuumenee sellaisessa vähän liikaa, kun pirskeet ovat sisätiloissa. Punahilkka pääsi toiselle kierrokselle, samoin leppäkerttu ja joku muu (en muista millään mikä se oli). Valituksi tuli viimein leppäkerttu - vähän takavasemmalta vaivihkaa painostin koska minulla oli valmis idea puvuksi.

Ajattelin tehdä ponchon ja viitan välimuodon, jossa selkäpuoli olisi punainen mustilla palleroilla, mahapuoli musta. Sitten vain musta trikoopaita ja mustat sukkikset, hiuspannan tuunaus piipunrasseilla ja styroks-palleroilla ja voilá, meillä on leppäkerttu.

Niin. Minä ajattelin.

Etsin vähän lisäinspiraatiota netistä. Pyysin lapsen seuraksi katsomaan että mistä se tykkäisi. Lapsi ilmoitti kuvia katseltuaan haluavansa punaisen tyllimekon jossa on mustia sydämiä ja leppäkerttusiivet joissa on mustia sydämiä.

Krhm.

Minä ilmoitin että ei leppäkerttu tarvitse mitään tyllihametta. Lapsen mielestä tarvitsee, koska se on leppäkerttukeiju. Mistä se keiju siihen putkahti, sitä minä vieläkin ihmettelen.

Loppujen lopuksi lapsi sai mitä halusi.



Puku on koostettu mustista sukkiksista, mustasta trikoopaidasta ja tuunatusta hiuspannasta. Hame on valmis tyllihame jonka löysin halvalla, ja siihen on ommeltu kymmenkunta mustaa huopasydäntä. Siivet ovat kaksinkertaista kartonkia, ja niihin laitoin kuminauhaa olkaimiksi. Päässä soi Olavi Uusivirta - Paperisiivet.

Oli ihan helppo nakki sen jälkeen kun ajellessa naapurikaupunkia kohti muistin, että hei, yhdessä mainoksessa oli muuten tyllihameita vitosella. Ei muuta kuin huopaa ja valmista tulee ennen kuin ehtii kissaa sanoa. Tyttö leikkeli sydämet ja minä harsin.

Pirskeet olivat kivat, ja tyttö tuli tohkeissaan kotiin. "Ne oli äiti semmoset - semmoset halkoveeni-juhlat!"

Hauskaa Halkoveeniä!

torstai 2. lokakuuta 2014

Leg godt!

Jos joku ei sitä tiennyt, niin LEGO-palikoiden nimi tulee tanskan sanoista "leg godt" eli suomeksi "leiki hyvin". Tämän muuten opetti yläasteen ruotsinopettaja. Joka opetti paljon muutakin hauskaa ja tarpeetonta. (Enkä tarkoita ruotsia, vaan kaikkia hassuja ruotsinkielisiä loruja*, jotka vievät päässä turhaan tilaa, koska niitä ei voi käyttää mihinkään.)

Pikkuveli leikkii hyvin. Se rakastaa legoja, jopa niin että kiihkeimpinä legoaikoina se nukkuukin niiden kanssa. Eräänä yönä heräsin kun hyvin uninen ja hyvin sekava hukkapätkä istui keskellä sänkyämme kysellen "koukku, missä koukku? pittää löytyä!". Yöseuraksi otettu nivelletty hinausauton koukkuviritys oli kateissa. Löysin koukun tyynyn alta ja yö jatkui.
Legoja on sellainen kohtuullinen määrä vielä. Luulisin että kymmentä litraa ei ole vielä ylitetty, mutta mikäli tahti jatkuu niin muutaman vuoden päästä meillä on niitä enemmän kuin kotitarpeiksi. Pikkuveli nimittäin saa niitä synttäri- ja joululahjoina sekä muuten vain. Sitä ei nimittäin kiinnosta mitkään muut lelut; huomasin olevani täysin eksyksissä kun kiertelin ns. poikien leluhyllystöillä kaupassa, tarkoituksenani ostaa tuttavapojalle synttärilahja. En tunnistanut puoliakaan niistä hyödykkeistä, saati että olisin keksinyt niille käyttötarkoitusta. Ostin sitten legoja... Saman oli todennut veli vaimoineen kun olivat olleet katselemassa synttärilahjaa Pikkuveljelle. Toivat kuvan tukkirekan (se on tuo vihreä, jossa on keltainen koura) ja totesivat että "Ei me keksitty muutakaan. Mutta legoistahan se tykkää, niin ostettiin sitten niitä. Onpahan ainakin mieluisa lahja."

Oli pikku(lego)inen urakka.

Pikkuveljellä on tasan kahdenlaisia leluja: legoja ja autoja. Ja noin 95% legoista on autosarjoja. Sitä ei vain kiinnosta muu. Se sai (kuten Isosiskokin) vanhalta mummulta synttärirahaa, josta pantiin puolet pankkiin ja puolet lupasin käyttörahaksi, jolla saa ostaa ihan mitä haluaa. Vietimme puoli tuntia leluhyllyjä katsellen. Ensimmäiset viisi minuuttia Pikkuveli katseli kaikkea muuta, mutta mikään ei puhutellut. Joku Plaston traktori oli kiva, mutta ei siitä sen enempää. Lego-hyllylle poika sitten jumitti ja osti jonkun poliisiautopaketin. Se muuten tietää mitä pakkauksia sillä on - en käsitä miten, koska minusta yksi poliisisarja ei paljon toisesta eroa, mutta hukkapätkällä onkin spesiaaliosaamista tällä alalla. Mikä tuli todistettua, kun etsin varmaan puoli tuntia tummanharmaata osaa tuohon isoon keltaiseen dumpperiin, ja viimein huokaisin turhautuneena että se on varmaan hukassa kun ei sitä löydy. Pikkuveli vilkaisi ohjetta sivusilmällä ja ilmoitti että se on muuten musta osa, ei harmaa. Ahaa...

Palikat viettävät suurimman osan ajasta muovilaatikossa, jossa niitä pyöritellään kun etsitään jotain tiettyä. Keksin tässä syksyllä, että olisipa kiva jos ne kaikki autot koottaisiin ja niistä saisi kuvan.
Tuumasta toimeen, ja ohjeet esille. Meni muutama viikko mutta nyt meillä on melkein kaikki mallit koottuna! Ja kuva todisteena! Kuvasta puuttuu ainakin yksi ritarisarja jonka kokoamiseen ei riittänyt mielenkiintoa (daa, siinä ei oo yhtään autoa!), yksi laatikollinen kisa-aiheisia autoja ja niiden lisähyödykkeitä, sekä mahdollisesti jotain muuta pientä, kuten litra ukkeleita. Oli sen verran haastavaa saada nämä autot pysymään koossa kuvanottoon saakka, että en enää ruvennut riskeeraamaan hommaa nillittämällä ukkeleista. Ja sitä kisasarjaa ei kuulemma saanut sekoittaa näihin, kun se oli Uusi. Nämä ovat Vanhoja. Tyhmä äiti! Logiikka! Yli jäi suunnilleen litran verran irtopalikoita, joihin ei kai ollut ohjetta ja joista osa oli ns. varaosia, paketeissahan on aina niitä yli jääviä palikoita.

Palikat ovat muovilaatikossa, ja laatikon vieressä hengaa pikkuveli. Se rakentelee erilaisia (hinaus)autoja tuntikausia, hyvä jos syömään malttaa poistua. Aamulla se siihen istahtaa ja illalla se siitä nousee, jos ei tyhmä äiti muuta pakota tekemään, kuten menemään päiväkotiin tai muuta tylsää. Onneksi päiväkodissa on legoja, ja joku ihana täti oli löytänyt myös ohjeet, kun Pikkuveljeä kovasti harmitti ohjeiden puute. Jonkun kerran on tullut mietittyä, että pitäisikö Pikkuveljen leikkiä jollain muullakin, mutta sitten olen todennut että mikäs sen kehittävämpää kuin näpertää noiden pienten palikoiden kanssa. Siinä kehittyy mielikuvitus, sorminäppäryys ja keskittymiskyky, kolmiulotteisesta hahmottamisesta ja silmä-käsi-yhteistyöstä nyt puhumattakaan. Ja äidillä kiroilun hillintä kun legoukkeli jalkaholvin alle jää.

--
*Har du redan redan-redan ja silleen.