lauantai 21. maaliskuuta 2009

Vihertää korvien välissä

Aamulla kaupasta tullessani kurkkasin postilaatikkoon. Mainostenjakajat olivat olleet näköjään ahkeroimassa jo eilen illalla, pääsisin aamukahvin kyytipojaksi lukemaan mitä kaupallisimpia tiedotteita. Piti mennä kauppaan jo kahdeksan pintaan kuten mikäkin mummeli, maito oli loppu ja mustaa kahvia en juo kovin mielelläni.
Mainosnipussa oli ehkä kevään paras mainos: Viherpeukalot -lehdykäinen. Sivu toisensa perään kukkia ja muita kasveja. Sormet syyhyten sitä lueskelin, tästä se taas lähtee. Minulla on joku viehtymys liljoihin, mutta vuokra-asunnon pihaa ei viitsi kovin paljon laitella, jos vaikka tulee muutto. Paha dilemma, jota korjatakseni paneudun ruukkukasveihin. Nyt löysin ilokseni matalakasvuiset liljat, jotka voi istuttaa vaikka isoon ruukkuun terassille tai parvekkeelle. Mahtavaa! Jotain vaihtelua tavallisiin orvokkeihin, joihin ehdin viime kesänä kyllästyä perin pohjin. Ei enää yhtään nyppimistä kaipaavaa rehua tähän huusholliin, ei pihalle eikä sisälle. Sen sijaan liljoja ja ehkä pensaskrassia, mahdollisesti joku köynnös. Eikä liian pieniä ruukkuja tänä kesänä, vaan sellaisia isoja jotka eivät kaipaa kastelua joka päivä.
Lähteeköhän tämä taas käsistä kuten kasvijuttuni yleensäkin...

Sulaisi nyt vain tuo reilun metrin vahvuinen lumipenkka tuolta takapihalta. Ja myös se puoli metriä joka ei ole katolta kinostunutta vaan taivaalta tullutta.

tiistai 17. maaliskuuta 2009

Eläkeläismeininkiä

Meillä on nyt T:n kotiinjäämisen jälkeen vietetty melkoista eläkeläismeininkiä. Odotetaan päiväpostia kuin kuuta nousevaa, keitellään kahvia ja pohditaan elämänmenoa. Edes villasukat eivät puutu, niitä on pakko käyttää vetoisen lattian vuoksi. Jaloissa hyörii ja pyörii tyttö, joka konttaamisen opittuaan jaksoi sitä kokonaisen päivän ennen kuin kyllästyi ja kehitti uuden puuhan. 8kk vanhana siis nousi seisomaan ja lähti kävelemään tukea vasten. Elämässä on meneillään ihan uusi apinavaiheen alku, näyttää siltä että tyttö ei todellakaan ole kiinnostunut lattiatasossa oleilusta vaan ylös on päästävä. Ja kun on ylhäällä niin mielellään vielä ylemmäs. Ilman tukea tuo ei vielä seiso, pari kertaa kyllä ihan vahingossa niin on tapahtunut. Viikonloppuna istuimme lattialla, tyttö piti kummassakin kädessä puista palikkaa ja kyynärpäillä jalastani tukea ottaen työnsi itsensä ylös. Sitten huojui siinä seisaallaan vain palikoista kiinni pidellen muutaman sekunnin. Sanoisin että melko ihme jos ei vuoden ikäisenä kävele itsekseen. Siinä sitä onkin sitten tekeminen.

Syöminen takkuilee yhä. Ehkä kerran-pari viikossa syöminen sujuu. Laadullisesti kelpaa mikä tahansa maku tai koostumus, määrä on se suurempi ongelma. Ihmettelen edelleen miten tuollainen ikiliikkuja voi pärjätä niin pienellä ruokamäärällä. Olen luovuttanut; takkuilkoon, kai tyttö on kasvanut kuitenkin. 8kk neuvolassa painoa oli 8290g, pituutta muistaakseni 70cm. Hirmuisen jäntevä ja napakka tyttö, ei kovin vauvanpyöreä enää paitsi poskista. (Miksiköhän vauvoilla ja pienillä lapsilla on yleensä palloposket vaikka muuten olisivat kuikeloita?)

Nyt on rauha maassa kun ipana vetää sikeitä pinnasängyssään, aamupäivä on ollutkin kitinää. Missään ei ollut hyvä, ei sylissä eikä lattialla, sängystä nyt puhumattakaan. Voiko tuo pieni kaivata isäänsä, joka lähti aamulla päiväksi pois?

Sitten toisesta pienestä. Tänä aamuna se potkaisi minua käteen, kun makoilin sängyssä ja laitoin käden mahan päälle. Ihan selkeä tumps tuntui kämmeneen. Aika vahva vaikka on niin pieni vielä (21. viikko menossa).