tiistai 18. marraskuuta 2008

Asiasta ja appelsiineista, eli ei mitään järjellistä

Päivän ensimmäinen hetki omille ajatuksille. Tytär uuvahti ensimmäisille päiväunille, joten nyt tässä on taas vähän aikaa hengähtää ja suunnitella juttujaan.
Elämä on ruvennut asettumaan jonkinlaisille raiteille, kiitos korvikkeen ja kiinteiden ruokien. Kitinä on vähentynyt 90% ja turha narina jäänyt kokonaan pois. Nyt ilmenevään kitinään on aina joku syy, useimmiten se, että lattialla pyöriessään tyttö on jäänyt jumiin jumppatelineen kanssa. Melkoinen väkkärä.
Itseäänkin on ehtinyt ajattelemaan, tai paremminkin omia harrastuksiaan. Harrastelen kaikenlaista näpertelyä, joka vie aikaa ja vaatii tarkkuutta, keskittymistä sekä kärsivällisyyttä, joten ymmärrettävistä syistä harrastukset ovat olleet telakalla jo pidempään. Nyt on ollut vähän paremmin resursseja näiden toteuttamiseenkin, ja vaikka jotkut eivät kaipaa muuta koska lapsi tuo tarpeeksi sisältöä ja tekemistä elämään, niin minä tarvitsen vähän muutakin ajateltavaa. Puolen tunnin harrastusaika muutaman kerran viikossa on riittävä pitämään akut latautuneina, ja ah sitä luksusta jos tätä vapaata* aikaa on tunti kerrallaan. Sitähän valloittaa vaikka vuoren sen jälkeen.

*Vapaata siinä mielessä, että harrastan (yleisimmin ompelen) joko olohuoneen nurkassa tai keittiön ruokailutilassa, ja molemmissa tapauksissa olen suorassa yhteydessä olohuoneessa oleviin mieheen ja lapseen, mutta vaipanvaihdot ja leikittämiset hoitaa mies, minä vain tarvittaessa huutelen jotain väliin. Ja keskityn omiin töihin.

***

Tuli tuossa viikonloppuna yhtäkkiä pakottava tarve kuunnella Absoluuttista Nollapistettä. Minulla on jossain kyseisen yhtyeen musiikkia, paha vain etten tiedä missä. Uskomatonta miten jatkuva muuttaminen saa omaisuuden "katoamaan". Mikään ei varsinaisesti ole hukassa, mutta koska vaihtelevansisältöinen osa tavaroista on aina pakattuna jonnekin laatikkoon, jota ei muuttojen välillä välttämättä koskaan pureta, ikinä ei löydä mitään. Etsinnät jatkuvat. Hajanaisten muistikuvien mukaan kyseiset levyt saattavat olla makuuhuoneen vaatekaapin ylähyllyllä olevan läppärilaukun (sisällä hajonnut* läppäri) sivutaskussa. Pitää odottaa kunnes lapsi herää pinnasängyssään ja mennä sitten vasta etsimään. Jos muistaa. Sunnuntaina kaipasin yksiä hakasia noin viidesti, joka kerran muistin että nehän ovat hyllyssä makuuhuoneessa. En voinut mennä etsimään koska lapsi nukkui, vaan rupesin tekemään jotain muuta. Ja sitten seuraavan kerran muistinkin ne vasta kun lapsi oli taas nukkumassa.

*Tietääkö muuten joku, onko mitään enää tehtävissä: kannettavan kovalevyssä mitä ilmeisimmin on naarmu, eikä käyttöjärjestelmä enää käynnisty, vaan lentoonlähtö jumiutuu siihen käynnistetään Windows -ruutuun. Voiko tuota enää elvyttää? Ikää masiinalla on reilu 6 vuotta, mutta ihan käypä peli oli kunnes sattui saamaan osumaa kun oli käynnissä. Kriihkrooh kuului sen jälkeen kovalevyltä. Ainakin luulen että se oli kovalevy. Kone pelasi jonkun kuukauden kunnes päätti olla enää käynnistämättä Windowsia. En viitsisi viedä huoltoon ja maksaa 50-60e pelkästään siitä, että joku sanoo ettei voi auttaa... Tietääkö kukaan? Janne? Etkös tiedäkin jotain näistä?

keskiviikko 12. marraskuuta 2008

Nupissa narisee

Vauva on ihana mutta yksinäisyys painaa niskassa kuin tonni höyheniä. Tulisiko joku kahville? Pakastimessa on pullaakin.

torstai 6. marraskuuta 2008

9kk myöhemmin

Yhdeksän kuukauden jälkeen
sylissä on lapsi.
Pieni, hento, kuin linnunluinen.
Tuntematon.
Tätäkö minun pitäisi oppia rakastamaan?

Kun eivät ne ensimmäiset ajatukset olleet mitenkään rakkaudentäyteisiä
vaikka sen käsityksen saa että pitäisi olla.

Enemmänkin ihmetystä; onpa se pieni ja sievä - eihän se mene rikki?

Mitä jos se ei pidäkään minusta?