tiistai 21. lokakuuta 2008

Me olemme maalla

Pitää vielä tämä laittaa tänään:

Image Hosting by PictureTrail.com

Eli leikin kännykän kameralla. (Ostin viikko sitten elämäni ensimmäisen kamerallisen kännykän, tosin käytettynä.) Nämä ovat maisemat, jos lähtee meiltä yhtä lukuunottamatta mihin tahansa suuntaan ja kävelee noin 2-5min. Yhdessä suunnassa tulee kylä vastaan, eli sinne päin pitää kävellä ehkä 10min jotta saavuttaa tällaiset näkymät. Ja kyllä, asumme paikan mittapuulla keskustassa.

Meditointia

Mikä voisi olla lapsiperheen tärkein hankinta? Olisiko se farmarimallin auto, yhdistelmärattaat vai vähintään 70 neliön asunto? Mitä tahansa veikkasitkin, se meni väärin. Tärkein hankinta on useamman tietolähteen mukaan astianpesukone.

Todella kummallista. 

Meiltä ei tuota mainittua hyödykettä löydy. Ei nyt eikä ensi viikolla, vaikka meidät nykyään lapsiperheeksi luokitellaankin. Hyvin pärjäämme ilmankin. Ymmärrän kyllä, että kun lapsia on kolme tai enemmän, ja kaikki leikki-iässä tai sen ylittäneitä, tiskiä tulee enemmän kuin kahden aikuisen taloudessa, ja silloin kone on varmasti ihan paikallaan. Se puolestaan ei mene jakeluun, että moinen kapistus pitää hankkia heti, kun perheenlisäys on vasta tuloillaan, perusteluna "se on lapsiperheessä ihan ehdoton." Öh, nyt meni ohi. Jos imettää, ei lapsesta aiheudu tiskiä. Jos taas ruokinnassa käyttää apuna tuttipulloa, joutuu vähintään ne tutit pesemään käsin, ja eikö siinä sivussa mene muutama pullokin? Tai sitten niitä pitää olla niin hirvittävä arsenaali etteivät lopu kesken kun kone on vasta puolillaan tiskiä. Muutoin joutuu pesemään vajaan koneellisen (epäekologista) tai tiskaamaan ne pullot käsin. Ja kiinteisiin siirryttäessä se kulho- ja lusikkatiski ei päätä huimaa.

Paras kuulemani perustelu on se, että sitten ne tiskit eivät haise siinä tiskipöydällä vaan siellä koneessa. Tämänkin perustelun erinomaisuus jäi minulta jotenkin hämäräksi. Jos astiat viruttaa pikaisesti hanan alla käytön jälkeen, ne eivät haise pöydällä. Sen sijaan myös virutetut astiat haisevat aika tavalla, kun sen likaisia astioita puolillaan olevan koneen luukun avaa. Tämä on ihan empiiristä tietoa, meillä oli tiskikone joskus lapsuudessani. Se hajosi kun olin noin kymmenen vanha, eikä moista kapinetta sen jälkeen taloon tullut. Sen jälkeen kolmilapsinen perhe eleli vallan hyvin ilman tiskikonetta.

Tiskaaminen on mielestäni ensinnäkin meditaatiota ja toiseksi työtä, josta saa välittömän positiivisen palautteen. Kerran päivässä kun selvittää kertyneet astiat harjan ja veden sekä tiskiaineen suosiollisella avustuksella siitä pöydältä kaappiin, tulee tunne että olen sentään jotain näkyvää tänään saanut aikaan. Sillä on myös oma rauhoittava vaikutuksensa, vähän kuin lasitöissä lasin folioinnilla; kädet työskentelevät jonkin sellaisen kimpussa, jota ei tarvitse ajatella tai johon ei tarvitse keskittyä. Se tapahtuu kuin itsestään, ja samalla ajatukset saavat joko lepoa tai vapauden keskittyä johonkin ihan muuhun.

Palaan tiskikoneaiheeseen sitten, kun lapsi tai lapset oikeasti sotkevat astioita.

tiistai 14. lokakuuta 2008

Hapatusta

Tarkoituksenani ei ole pitää raskaus- tai vauvablogia, mutta eipä tässä elämässä paljon mitään muutakaan tunnu tällä hetkellä olevan kuin vauvan kanssa oleilua, joten pakostakin se näkyy täällä. En silti ole aikeissa ruveta keuhkoamaan asioista pää punaisena omaa mielipidettä huutaen, mutta nyt on ihan pakko hieman avautua. Aiheena ah niin paljon ja monenlaisia mielipiteitä herättävä (täys)imetys.

Kuten varmasti tiedossa on, suosituksena on kuuden kuukauden mittainen täysimetys, ja sitten kiinteisiin siirtyminen pikku hiljaa. Tätä ideologiaa paasataan joka tuutista. Lapsesta tulee vähintäänkin moniallerginen ja lievästi häiriintynyt jos siirtyy ennen tuota 6kk ikää antamaan mitään muuta kuin rintamaitoa, ja varsinkin jos erehtyy korviketta tarjoamaan. Jos joku kamppailee imetysongelmien kanssa, likimain ainoa neuvojien hyväksymä käytäntö on "IMETÄ LISÄÄ!" vaikka rinnanpäät olisivat verillä ja lapsi raivosta karjuisi. Täysimetys on ainoa autuaaksi tekevä, oli se sitten miten tuskaista ja hankalaa tahansa. Ainoastaan täysimetys on hyväksi äiti-lapsi-suhteelle*.

No. Meillä on menty täysimetyksellä ohjeiden mukaan, vaikka hankalaa on ollut. Kun se kerran on se suositus ja hyväksi lapselle. Lapsi on ollut kärttyinen, kieltäytynyt syömästä pahimmillaan monta kertaa peräkkäin, huutanut vain pää punaisena. Kieltäytynyt rinnasta, tai huutanut kun ei maitoa heru. Minä olen uskonut suosituksia ja imettänyt itku silmässä, kun sanovat että kyllä se lapsi siitä suostuu syömään kun vain sitkeästi yrittää, ja että maitomäärä lisääntyy kun vain jaksaa imettää. Kyllä se täysimetetty lapsi saa sen mitä tarvitseekin. Elä vain anna korviketta ettei imetys häiriinny tai tule mahavaivoja.

Enää en usko tätä imetyshapatusta. 4kk neuvolassa tehtiin hieman huolestuttavat havainnot. Tytölle oli tullut kuukaudessa painoa 250g, pituutta vähän reilu sentti. Siro on kyllä luustoltaan, mutta pituuden, painon ja päänympäryksen kehitys on notkolla, joten voinemme vetää johtopäätökset että ihan kaikki ei ole kohdillaan. Mitään hälyttävää ei vielä ole, mutta kun vertaa vaikkapa tämän keskustelun lapsukaisiin niin kyllä aika kevytsarjalainen on. Reippaasti alle 6kg:n kun ollaan edelleen. Täysimetetty lapsi kasvaa kyllä, joopa joo. Entä kun se täysimetetty lapsi kieltäytyy syömästä rintaa, eikä se mene ohi millään, ei missään asennossa eikä vireystilassa? Entä sitten, kun suostuisi syömään, mutta maitoa ei heru pahimmillaan viiteen minuuttiin ja lapsi väsyy ja raivostuu sen takia, kieltäytyen sitten syömästä kun maitoa viimein tulisi? Ja jää tietenkin nälkäiseksi. Eikä kyse ole siitä, että olisi oppinut helpolle pullolle, kun sitä on vältelty kuin ruttoa. Miten tällaista lasta imetetään, kysyn vain.

Ja kun viimein annan periksi ja suunnilleen itkun kanssa tarjoan pullosta korviketta, lapsi vetäisee melkein 2dl, röyhtelee kuin tukkijätkä konsanaan ja tyyntyy punaisena huutavasta demonista hymyileväksi, jokeltavaksi enkeliksi. Sitten suostuu vielä syömään rintaakin, samaan syssyyn. Yöllä herää elämänsä ensimmäiseen ähkyyn.

Nyt meni meillä ruokailutottumukset uusiksi. Korviketta ja kiinteitä kehiin. Miksi kiusaisin lasta (ja samalla itseäni) tällä täysimetyksellä, kun se ei suju eikä täytä lapsen ravinnontarvetta? Ja mitä tulee niihin paljon peloteltuihin allergioihin, niin tätä kirjoittaa pitkään imetetty, jo pienestä moniallerginen ihminen, jonka sisko on ruokittu korvikkeella eikä kärsi mistään allergiasta. Selvä ero on huomattavissa parissa päivässä: lapsi on iloisempi, viihtyy pitkiä pätkiä lelujensa kanssa jopa vatsallaan ja on paljon energisempi. Pari uutta taitoakin on opittu kahdessa päivässä, kun on virtaa. Selältä pääsee vatsalleen, ja suulla on hauska pöristä ja puhaltaa kuplia.

Näin meillä. Onnittelut heille, jotka voivat ja haluavat imettää pitkään. Joillakin se onnistuu, mutta meidän tarinamme on lähempänä tätä kuin niitä onnenhuuruisia 1,5v:n imetystarinoita. Kannattaa tutustua tuohon linkin takaa löytyvään tarinaan. Miksi pitää vouhkata suu vaahdossa vain yhden ideologian puolesta, kun ei se kaikilla onnistu? Miksi ei voida olla avarakatseisia ja todeta, että tämä sopii minulle muttei sinulle?

Imetyksestä on muutenkin tehty hyvän äitiyden mittari ja kelpo lyömäase: olet huono äiti ja vaarannat vauvasi kehityksen jos et täysimetä. Käykääpä katsomassa minkä tahansa vauvapalstan imetyskeskusteluja, voin vaikka luvata että kun joku kertoo joutuvansa antamaan korviketta, syyllistäminen kanssaäitien taholta on valtavaa. Miksi pitää lyödä lyötyä? Tällä imetysfanatismin valtakaudella kun moni kärsii jo valmiiksi hirvittävää syyllisyyttä jos ei täysimetys onnistu ja joutuu antamaan lisämaitoa purkista. Kun on kerran iskostettu takaraivoon se, että vain imettävä äiti on hyvä äiti. Ja taas on nainen naiselle susi. 

*Miksi muuten aina puhutaan vain äiti-lapsi-suhteesta? Miksei koskaan puhuta isä-lapsi-suhteesta? Eikö isä ole lapselle lainkaan tärkeä, kun sen suhteen kehittymisestä ei juuri tunnuta olevan huolissaan? Äidithän muutenkin tuntuvat hoitavan lasta 80-20-suhteessa, joten tilaisuuksiksi isä-lapsi-suhteen kehitykselle jäävät ne harvat kylvetykset ja vaipanvaihdot, joita äiti ei ehdi tekemään. Ja silloinkin kuikkii olan yli että "elä napita sitä paitaa noin." Siinähän sitä on hyvä tilaisuus kehittää suhdetta kun syöttää lasta pullosta tai lusikalla sosetta. Meillä muutenT on paljon tarkempi syöttäjä kuin minä: syötin sitten pullosta tai lusikasta, aina on meininki sen verran suurpiirteistä että lapsen naama on pesua vaille valmis. T:n jäljiltä ei edes huomaisi että lapsi on syönyt, jollei ruokalapussa olisi paria pientä perunatahraa.

P.S. Muutaman päivän osittainen korvikkeenanto (kerran aamupäivällä ja kerran illalla) on selvästi edesauttanut myös imetystä. Kun lapsi ei ole väsynyt ja nälästä kiukkuinen, jaksaa se imeäkin useammin ja pidempään, mistä suora seuraus on se, että maitoa tulee paremmin ja nopeammin. En usko enää tätä imetyshapatusta; viimeksi tänään luin ihan opasvihkosesta, että osittainenkin korvikkeenanto haittaa imetystä ja voi saada sen loppumaan ennen aikojaan. Meillä se on toiminut tasan päinvastoin. Nyt voisin jopa kuvitella imettäväni pidempäänkin, vielä viikko sitten itkin että en jaksa enää yhtään. Ja ryvin syyllisyydessä.