torstai 11. lokakuuta 2007

Satunnaisia hajatelmia

Ulkona sataa lunta, vai olisiko sittenkin räntää. Eilenkin satoi, mutta ei se vielä maahan jää kuin muutamaksi tunniksi kerrallaan. Maa on liian lämmin, ilman lämpötila taitaa sekin olla nollan paikkeilla. Öisin kai on pakkasta. Aika kylmältä silti tuntui, kun kävin aamulla kaupassa. Välillä sataa sellaisia pieniä hitusia ja välillä kintaan kokoisia lopposia. Tämä kun sataisi eteläiseen Suomeen niin liikenne taitaisi olla sekaisin. Täällä ei ole liikennettä. Mitä nyt joku nuori jolppi rällää edestakaisin Lada Nivalla tuossa kylällä. Ainoa auto joka sopii näille teille.

Oikeastaan tämä on aika hiljainen paikka. Pari kauppaa, pankki, kirjasto ja apteekki, siinäpä ne tärkeimmät. Ikkunasta on hauska seurata ihmisten toikkarointia kaupan parkkipaikalla. Ei se noin vaikeaa voi olla se ajaminen, mutta ilmeisesti on kuitenkin. Tässä on tullut nähtyä jos jonkinlaista parkkeerausmanööveria, kuin suoraan autokoulun "älä tee näin" -osastolta.
Kirjasto on olosuhteisiin nähden varsin hyvä, olen löytänyt sieltä vanhat suosikkini ja joukon uusia tuttavuuksia. Pitäisi taas käydä vaihtamassa kirjat uusiin.

Töihinkin pitäisi mennä. Joudun menemään vähän ylitöihin ensin, on miehistövajausta taas. Tuntuu muka vaikealta, vaikka työssä itsessään ei ole vikaa. Johtuneeko sitten siitä, että mahassa on omituinen olo, kun tuntuu että mielekkäintä olisi painua peittojen alle.

tiistai 25. syyskuuta 2007

Kääntyvät takapyörät ja suunnanvaihtovipu

eli autolla ei ajeta kuten trukilla.

Oli vähällä käydä hassusti tänään aamulla ison sekatavarakaupan pihamaalla. Peruutin autoa parkkiruudusta ja olin siirtymässä peruutusmoodista eteenpäinajomoodiin, kun tajusin käteni hakevan vilkkuvipstaakia. Hetkisen hämmästelin että mitä kummaa tuolla päässä liikkuu, ennen kuin tajusin mitä varten sitä hain: olin vaihtavinani pakista eteenpäinajoon. Hilkulla oli, etten iloisesti räväyttänyt vilkkua oikealle ja jatkanut pakki päällä ”eteenpäin”.
Sattuuhan näitä. Edellisellä kerralla unohdin, ettei Toyota Corolla todellakaan käänny lähes paikallaan ympäri kuten samanmerkkinen trukki tekee. Selkeästi on havaittavissa, ett olen viettänyt enemmän aikaa vekslaillen trukkia ahtaassa varastossa kuin henkilöautoa kaupan parkkipaikalla. Jonain päivänä vielä nalkitan itseni niin etten pääse pois, kun unohdan auton ominaisuudet.

-

CMX:n Talvikuningas teki vaikutuksen. Pidän science fictionista ja A.W. Yrjänän myyttisistä sanoituksista, ja kun nämä kaksi yhdistetään, saadaan jotain mikä kuulostaa erittäin hyvältä. Tunti ei ole koskaan tuntunut näin lyhyeltä ajalta.

tiistai 11. syyskuuta 2007

7203/8000

Eilen tuli Swamp Musicilta ilmoitus, että tilaamani levyt on lähetetty. Viime perjantaina minuun iski hätäännys; CMX:n uusin levy Talvikuningas julkaistiin keskiviikkona, ja minä en ollut tehnyt elettäkään hankkiakseni sitä. Kyseessä kun on vielä 8000kpl:n rajoitettu ja numeroitu painos, enkä voinut kuvitellakaan hankkivani jotain muuta, ensi vuonna julkaistavaa köyhempää versiota. Levykauppoja ei lähimailla, siispä mars nettikauppaan.

Tilasin levyn. Samalla haaviin tarttui myös Cloaca Maxima II, jostain syystä en ole aikaisemmin sitä tullut ostaneeksi, vaikka velipojan omistamaa tallennetta olenkin kuunnellut. Tänään hyppäsin postilaatikolla yhdeksästä asti; kauppaan mennessä ja sieltä tullessa piti käydä tarkistamassa onko postipoika käynyt. Ilmeisesti posti jaetaan joskus puoli yhdentoista ja puoli kahdentoista välillä, äskettäin oli paketti laatikossa.
Toistaiseksi olen tyytynyt hypistelemään DVD-koteloon pakattua levyä ja tekstit sisältävää kuvitettua kirjasta. En ole edes lueskellut tekstejä; aion odottaa kunnes minulla on aikaa kuunnella tuo eepos läpi kaikessa rauhassa, kuten nautintaohjeeksi on ehdotettu. (Tähänkin pätenee se yhden eteläpohjalaisen firman mainoslause: tätei pirä hotalehtaa.)
Nyt tunniksi lueskelemaan Kjell Westön Missä kuljimme kerran, ja sitten töihin. Tylsää ja proosallista. Jälkimmäinen, ei ensinmainittu.

lauantai 8. syyskuuta 2007

Keltaisia lehtiä

Tämä viikonloppu menee ylitöissä, kuten osa viikon iltapäivistäkin. Aamulla puoli kuuden jälkeen listoja printtaillessa sen kyllä huomasi; poikien jutut menivät sen verran hölmöiksi että loppujen lopuksi retkotin koneen ääressä ja nauroin vedet silmissä puolimielisille jutuille. Sellaista se on, kun kaksi kolmesta työkaverista on noin parikymppisiä poikia. Että sitten välillä tunnen itseni kävyksi. Mitähän huomenna?
Maanantaina iltavuoroon. En ole tainnut koskaan tehdä vuorotyötä, joten vaatinee totuttelua. Onneksi vuorot tehdään 5.30-13.30 ja 13.30-21.30 joten ei mene ihan yöhön kun on kotona. Aamuvuorossa tuo on todella mukava systeemi, minun ei ole vaikea nousta 4.45 ja lähteä töihin vähän viiden jälkeen.

--

Eilen ja tänään töihin lähtiessä on ollut melko kylmä,
paikoin on ollut kuulemma pakkasen puolella viiden maissa.
Olen huolestuneena tarkkaillut koivuja.
Ne kasvavat ikkunoiden edessä,
aamu aamulta lehdet keltaisempina.
Missä vaiheessa on tullut syksy?
Vastahan niihin puhkesi lehdet, ja nyt ne jo putoavat.
Onko aika ruvennut juoksemaan nopeammin kuin ennen?

lauantai 1. syyskuuta 2007

Sekalaisia

Ulkona on selvästi syksympi kuin monena aikaisempana päivänä. Käväisin äsken kaupassa, hain eilisistä ostoksista unohtuneen pyykinpesuaineen, ja taivaalta satoi hyvin kylmää vettä. Sen verran kylmä oli, että hengitys huurusi. Syksyksi se on muuttumassa, pakko uskoa.
Asiat ovat paremmalla mallilla kuin pitkään aikaan. Koska en nyt ole jatkamassa opiskeluja, rupesin kyselemään töiden perään. Sinnikkyys palkittiin; torstaina kävin allekirjoittamassa jatkosopimuksen, tosin vähän eri hommiin mutta varastotyötä kuitenkin. Määräaikainenhan se on, mutta alku ainakin. Toistaiseksi voimassaolevista sopimuksista voi lähinnä vain haaveilla. Työn määrä tuskin ainakaan vähenee tulevaisuudessa, joten hyvällä syyllä uskon, että minullekin töitä riittäisi tämän sopimuksen päätyttyä.

Vietämme kotiviikonloppua. T on rakentelemassa autoaan, minä touhuilen omiani ja pesen samalla pyykkiä. Kaksi koneellista on pestynä, saman verran vielä odottaa pyykkikorissa. Miten ne ovatkin päässeet unohtumaan viikolla?

sunnuntai 5. elokuuta 2007

Turhake

Näitä löytyy meiltä:

[ ] akvaario
[x] arabian astioita
[ ] arkkupakastin
[ ] astianpesukone
[ ] autotalli
[ ] digiboxi
[x] digikamera
[x] digitaalivaaka
[x] dvd-soitin
[ ] epilaattori
[ ] farmariauto
[x] henkilöauto
[x] hiirimatto
[x] hiusten kuivain
[ ] höyrysauna
[x] iittalan astioita
[x] ilmakiharrin
[ ] ilmakitara
[ ] ilmankostutin
[ ] jenkkisänky
[x] kahvinkeitin
[ ] kahvipannu
[ ] kannettava dvd
[x] kannettava tietokone
[x] keittiövaaka
[ ] kenkäteline
[ ] kerrossänky
[ ] keskuspölynimuri
[ ] kirkasvalolaite
[ ] kopiokone
[ ] kotiparturi
[ ] kotiteatteri
[ ] kottikärryt
[ ] kuisti
[ ] kuivausrumpu
[x] kultaisia koruja
[x] kuntolaitteita
[x] kylpytakki
[x] laajakaista
[ ] lankapuhelin
[ ] langaton hiiri
[ ] leipäkone
[ ] leivänpaahdin
[ ] lemmikkieläin
[ ] litteä tietokonenäyttö
[ ] luistimet
[ ] maasturi
[x] matkapuhelin
[x] mikroaaltouuni
[ ] moottorikelkka
[ ] moottoripyörä
[x] mp3-soitin
[ ] musiikkisoitin
[ ] navigaattori
[ ] oma ranta
[ ] omakotitalo
[x] ompelukone
[ ] pakettiauto
[ ] partakone
[(x)] parisänky (lasketaanko 120cm leveä?)
[ ] parveke
[ ] pelikone
[x] polkupyörä
[x] polttava cd-asema
[ ] porakone
[ ] poreallas
[x] pyykinpesukone
[x] pölynimuri
[x] pöytätietokone
[x] rappuset
[ ] rikkaimuri
[ ] rullaluistimet
[ ] salarakas
[ ] sauna
[x] sauvasekoitin
[x] silitysrauta
[x] skanneri
[ ] suihkulähde
[ ] sukset
[ ] suoristusrauta hiuksille
[ ] sykemittari
[ ] sähköhammasharja
[x] sähkövatkain
[ ] sälekaihtimet (ei ole mutta pitäisi kyllä ehdottomasti olla, maksavat vain maltaita 2m leveään ikkunaan...)
[ ] takka
[ ] taulutelevisio
[ ] tauti
[x] teepannu
[ ] tekohampaat
[x] tietokonepöytä
[ ] traktori
[x] tulostin
[ ] uima-allas
[ ] ulkorakennus
[ ] ulkosauna
[ ] useampi televisio käytössä
[ ] vapaa-ajan asunto
[x] vedenkeitin
[ ] vene
[ ] verenpainemittari
[x] vhs-videonauhuri
[ ] videokamera
[ ] viinaa
[ ] villamatto
[ ] vohvelirauta
[ ] voileipägrilli
[ ] vuodesohva
[ ] web-kamera
[ ] wokki-pannu
[ ] yleiskone
[ ] yläkerta

Kaikkea roinaa sitä onkin...

perjantai 3. elokuuta 2007

Risteys; sitku & nytku

Elämässä on sellaisia hetkiä, joita on kuvitellut suuriksi, jotenkin dramaattisiksi, koska ne muuttavat elämää monellakin tavalla. Isosti. Sitä kuvittelee, että ilmassa on Suurta Dramatiikkaa, sitten kun sellainen hetki koittaa. Ei ole.
Sitä kuvittelee myös, että sitku-elämää kestää loputtomiin. Että asioita voi siirtää hamaan tulevaisuuteen verukkeella "sitku" (=sitten kun). Joku päivä niiden siirrettyjen asioiden kanssa kuitenkin joutuu silmätysten, ja joskus se on paljon aikaisemmin kuin on kuvitellut. Kaikki sitku-edellytykset eivät ole täyttyneet, mutta mitä siitä, eihän se niin pakollista ole ollutkaan. Sitä on vain kuvitellut niin.

Tosiasiassa risteykset saattaa ohittaa huomaamatta. Se suuri dramatiikka saattaa kiteytyä pariin sanaan, eikä niitä sitku-edellytyksiäkään jaksa vatvoa loputtomiin.
Elämä ei ole sitku, se on nytku. Nytten kun kaikki on jotensakin sopivasti. Aina voisi odottaa parempaa mutta miksei tämäkin ole ihan hyvä, parempi ainakin on kuin moni huonompi.

Me olemme risteyksessä tällä hetkellä. Se on hyvä asia. Olo vain on epätodellinen; nytkö tämä elämä muuttuu? Muuttunuthan se on koko ajan, ei se ole vakiona pysynyt milloinkaan, mutta silti. Silti vähän pelottaa. Sekin tulee ulkopuolelta, joka puolelta paasataan elämänmuutoksista ja siitä miten ne vaativat ihmiseltä. On sitä ennenkin eletty, ilman tuollaista kohkausta. Ulkoista minää pelottaa. Sitä ihan sisimmäistä, sitä minää, joka on se alkukantaisin ja oikein minä, ei pelota.

torstai 26. heinäkuuta 2007

Mitä?

Pihamaalle oli joku asetellut käpyjä nuolen muotoon.
Tuuliko?
Vai oravat, ne sellaiset pörröhäntäiset, kun ihmislapsioravia ei tässä talossa ole?
Siihen en taida uskoa, että näkisin henkimaailman tekosia, kivelle koottuja merkkejä,
mutta silti uteliaisuus,
mitä siellä nuolen osoittamassa suunnassa olisi ollut?

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Frankly, my dear...

Maitokahvi jäähtyy paperimukissa. Yritän pitää silmiäni auki, olisi sittenkin kai pitänyt ottaa tavallinen musta kahvi. Samaa kahvia tuo on, samasta automaatista, eikä sinne täytetä kuin yhtä lajia kahvijauhetta. Niin että ei kai sillä ole väliä. Maitokahvi ei närästä niin hirveästi. Tai sitten vain kuvittelen. En saisi juoda kahvia kuin pari kupillista päivässä refluksitaudin takia, mutta useimmiten tulee juotua enemmän. Viikonloppuisin juon sitä sitten vähemmän. Ihan kuin se muka johonkin vaikuttaisi. Refluksitauti on muutenkin tympeä. Vaaraton (kyseessä on vain ruokatorven sulkijan heikko toiminta) mutta tympeä. Syömisen jälkeen ei kannata kumartua vaikkapa kengännauhojen solmimisen takia – ruoka pyrkii ylös. Rasvaiset ruoat ovat kiellettyjen listalla. En minä niistä niin perusta. Ainoastaan suklaarajoitteisuus harmittaa, tosin ei senkään pitäisi kun peiliin katsoo.

Töitäkin pitäisi tehdä, mutta väsyttää enkä oikein tiedä mitä tekisin. Aikovat kai pinnoittaa tänään, haju on kuulemma hirveä, pitäisi keksiä toimistohommia mutta niitäkään ei ole, kenttähommia olisi sitäkin enemmän. Joitain tilausten läpikäyntejä olisi, jos tekisi nuo viime viikolta jääneet keskeneräiset kenttähommat ensin pois alta ja siirtyisi sitten niihin paperitöihin. Ovatko ne paperitöitä jos ne tehdään enimmäkseen tietokoneella?

Jotenkin tunnen itseni vanhaksi. Viikonloppuna oli vähän puhetta lapsista ja häistä ja asunnoista. Tällä hetkellä asumme hiukan yli 40m2:n yksiössä, jossain vaiheessa se käy ahtaaksi, mutta minne seuraavaksi? Toivomme seuraavan asunnon olevan sellainen, ettei siitä tarvitse heti olla muuttamassa suurempaan/parempaan. Ei siis mitään vanhoja kunnan vuokrataloja, kiitos. Mieluummin jotain vähän uudempaa, jotain missä ei ole naapureita ihan vieri vieressä.
Saa nyt nähdä mikä näistä ensimmäisenä toteutuu.
Itsensä vanhaksi tunteminen johtuu puolestaan siitä, että kukaan kavereistani ei ole tällaisia ilmeisesti vielä suunnitellutkaan – mutta kai se jonkun on oltava ensimmäinen.

Minä en enää syksyllä jatka opintoja. Olen tehnyt päätökseni. Ei siitä mitään tule, että kituuttaa kursseja läpi huonoilla arvosanoilla kun ei kiinnosta. Ainoa kurssi joka viime vuonna meni hyvin, liittyi alaan tavallaan vain etäisesti, noin sisällön kannalta. Seuraavaksi kyselen töitä, jos vaikka jatkaisivat tätä kesäpestiä pidemmälle. Jos eivät, niin sitten katsellaan jotain muuta. Kyllä sitä jotain löytyy. Aina on löytynyt.

I dont' give a damn.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

(Epä)lempi-

Kaikki kirjani ovat varastossa jossain. Kaksinkertaisen muuton aiheuttama kaaos on käsinkosketeltava - lukemisen suhteen olen täysin kunnankirjaston varassa. Onneksi täällä on kirjojen ostopäätöksiä tekevällä ihmisellä hyvä maku, olen löytänyt paljon uutta luettavaa. Useimmat teokset ovat lisäksi löytyneet hyllystäkin ilman varauksia. Ilmeisesti täällä ei lueta kovin paljon, tai sitten ihmisillä on erilainen kirjallinen maku kuin minulla. Hyvä niin.

Yksi lempikirjoistani on kuitenkin jostain syystä jäänyt pakkaamatta kirjalaatikoihin ja ajelehtii nyt täällä pitkin asuntoa. Olen kyseisen kirjan ostanut joskus alehyllystä, pokkariversiona, ja jollei nyt ole menossa kymmenes lukukerta niin paljon en kuitenkaan valehtele.
Kyseinen kirja on Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun. Olen huono kuvailemaan kirjojen juonia, saati sitten laatimaan niistä arvosteluja, joten totean vain sen olevan hyvä kirja. Jotenkin alakuloinen – millaista on olla taistolainen maailmassa jossa taistolaisuus on menneen talven lumia.

Olen kirjallisuuden suhteen melko kaikkiruokainen, mutta selkeät rakkausromaanit (Catherine Cookson & k:ni) jätän hyllyyn. Samoin hyllyyn jää myös moderni kirjallisuus, jossa ei ole selkeää juonta, saati sitten että päähenkilöstä ottaisi jotain tolkkua. En nyt muista esimerkinomaisesti yhtään teosta, mutta niihinkin olen törmännyt. Lukematta ovat jääneet. Lukematta jäävät myös kirjat, joista silmiin pistää typerä tai muuten vain epämiellyttävä nimi. Jätän hyllyyn katsomatta edes takakantta.

Eilen katsoin taas lempielokuvani. Tai en tiedä onko se lempielokuva, mutta jotain hypnoottista siinä on; Sam Mendesin American Beauty. Näin elokuvan ensimmäisen kerran huonossa seurassa, joka teki parhaansa häiritäkseen katselua. Elokuva jäi mieleen, mutta en tullut kuitenkaan ostaneeksi sitä vielä pitkään aikaan. Lopulta se päätyi hyllyni jostain alennuskorista. Pidän elokuvista, joissa kaikki ei mene niin kuin olettaisi, ja tämä on hyvä esimerkki sellaisesta. En oikein osaa sanoa mitä tyylisuuntausta elokuva edustaa, ehkä musta komedia voisi olla ainakin osittain oikea.

Epälempielokuviani puolestaan ovat (romanttiset) komediat sekä draamat. Vaikea sanoa kumpia inhoan enemmän. Siedän huonosti romantiikkaa valkokankaalla. Katson mielelläni sotaelokuvia sekä psykologisia kauhuelokuvia (kuten The Others, Kuudes aisti) jotka kehräävät kauhunsa siitä mitä ei näe. Verta ja suolenpätkää –tyyppinen ”kauhu” ei ole minua varten, se lähinnä tympii. Jännäreitä katsoin ennen, viimeksi yritin katsoa Cellularia, mutta se jäi kesken. Katastrofielokuvat ovat aina jääneet vähemmälle.
Elokuvien suhteen olen kranttu.

Olen kranttu myös monien muiden asioiden suhteen. Inhoan suurinta osaa ihmisistä vaikken tunne heitä; inhoan silti, varmuuden vuoksi. Vähän kuin kirjojakin.

Radiosta tulee Travisin Side. Enpäs ole Travisia pitkään aikaan kuullutkaan. Hyvä ilta.

torstai 12. heinäkuuta 2007

Aikainen lintu vailla matoa

Tänään on hieman hiljaista täällä töissä. Meillä on liukuvat tai muuten vain epämääräisiksi määritellyt työajat, ja tänään moni luultavasti käyttää mahdollisuutta nukkua tunnin pidempään.

Eilen oli improvisoitu peli- ja saunailta työporukan kesken, taisivat siinä kuppiakin kallistaa muutamaan otteeseen. Jossain vaiheessa pelasimme Trivial Pursuitia, tällaisen knoppitiedon ystävän lempipeliä. Olin juonut yhden siiderin (tyhjään mahaan) pitkän alkoholitauon jälkeen, ja sen kyllä huomasi. Ei ole pahempaa brassailijaa kuin minä lievästi humaltuneena. Tiedän sen olevan raivostuttavaa, mutta minkäs mahtaa. Teipillä saisi vaiennettua. Kukaan ei turvautunut siihen.

Kävin illalla vähän ylikierroksilla mutta pystyin kuitenkin rauhoittumaan ja pääsin nukkumaan ennen kahtatoista. Kello soi viideltä. Väsyttää muttei tympäise, kuten joskus liian lyhyiden yöunien jälkeen. Sen verran olin väsynyt, että napatessani sukkakorista työsukat mukaani en muistanut tarkistaa ovatko ne omani. Joskus niitä menee sekaisin, varsinkin mustia sukkia. Jotkut T:n sukista näennäisesti kutistuvat pesussa ja T luulee omia 43:n nro:n sukkia minun 36/37-kokoisiksi. (Ostan sukat ja joskus myös kengät lastenosastolta liian kapean jalkaterän vuoksi.) Tänä aamuna näppeihin sattui sellainen pari. Huomasin vasta töissä. Pakko kärvistellä.

(Tämä hiljaisuus alkaa muuten hermostuttaa. Syököön sanansa se siitä varhaisesta linnusta ja madosta viisastellut.)

No, kai tässä pitää ottaa kone kainaloon ja lähteä varastoon penkomaan romukasoja eli nimikelavoja. Eilispäivän hommat jatkuvat tänään, mutta loputon suo tämä on.

torstai 28. kesäkuuta 2007

Vie kohtalo meitä outoja teitä

Silloin tällöin on käynyt mielessä, että mitä jos olenkin väärällä alalla? Opinnot ovat vähän vaiheessa, mutta kiinnostus on aika lähellä nollaa. En osaa kuvitella tekeväni työkseni sitä mitä nyt olen opiskellut, joten se lienee selvä merkki siitä että ala on vähän sivussa kiinnostuksenkohteistani.
Minulta on kysytty n+1 kertaa, mitä sitten haluaisin tehdä elääkseni jos nykyiset hommat maistuvat puulta. En ole osannut vastata. Haluaisin työn, joka ei olisi päivästä toiseen samaa yksitoikkoista puurtamista, jossa päätäntävalta olisi minulla ja jossa saisin käyttää "luovuutta". Luovuus on lainausmerkeissä siksi, etten ole varsinainen luovan työn tekijä, mutta haluan toteuttaa omia näkemyksiäni, suunnitella asioita ja niin edelleen.

En ole keksinyt mitään, missä voisin saada tuon kaiken.
Nyt tiedän mitä vastaisin.

Toteuttaminen vain vaatisi rankan irtioton tästä tilanteesta; pitäisi jättää nykyinen opiskelupaikka, joka on tekniikan alalla korkeakouluasteella, ja lähteä opiskelemaan uusi ala ihan perusteista alkaen. Tässä vaiheessa se olisi vielä helppoa, kun ikää ei ole kovin paljon eikä juuri muitakaan rasittavia tekijöitä. En tarkoita etteikö vanhempana voisi vaihtaa alaa, mutta minun tapauksessani se voisi olla helpointa tässä vaiheessa.

Siitä vain en ole varma, kestänkö muutoksen aiheuttamaa sosiaalista painetta: ”a) miten sinä nyt noin, b) sinullahan meni niin hyvin koulussa, c) miten sinä tuollaiselle alalle, d) kyllä sinun olisi pitänyt käydä se koulusi loppuun”.
Vastaukset ovat
a) käsitin viimein olevani väärällä alalla
b) minulla ei mennyt hyvin, mutta kukaan ei tiedä sitä
c) koska tätä minä voisin kuvitella tekeväni seuraavat neljäkymmentä vuotta
d) ja työllistyä alalle joka ei kiinnosta?
Minulla vain on omat epäilykseni sen suhteen, otetaanko mielipiteitäni huomioon yleisessä siunailussa. Lisäksi työ vaatisi melko varmasti yksityisyrittäjäksi ryhtymistä, ja minun ja T:n suvussa elanto on perinteisesti saatu muiden palveluksessa olemalla, jos ei maanviljelijöitä lasketa.

Entä jos lyön päätäni mäntyyn? Se selvinnee vain kokeilemalla, ja eronneeko se tilanne sitten mitenkään tästä nykyisestä, sitä en tiedä…

Sielun tähtöseen kynttilänpätkä runoilee Heikki Salo (kuin myös otsikon), ja kun tuo äsken soi, se tuntui juuri siltä miltä minusta tuntui viime viikolla, kun tajusin mitä haluan tehdä. Ihan kuin jokin olisi kirkastunut, se sielun tähtönen.

Kai minäkin vielä löydän oman paikkani tässä maailmassa, kunhan ryhdyn ajattelemaan vähän toisin, ja annan palttua normeille. "Frankly, my dear, I don't give a damn!"

torstai 14. kesäkuuta 2007

Saatan ottaa kantaa asioihin joita en tunne


Vuoksesi olen aina huolissani
vaikka se
mikä virtaa suonissasi
ei ole verta, se on elohopeaa
(laulaa Ultramariinin Matti Johannes Koivu)

Toisista olemme huolissamme, mutta olemmeko itsestämme? Vaikka olemme vain juuri ja juuri olemassa, koko ajan niin vaarallisen lähellä olemassaolon rajaa?

Sagor för barnen som är som du
(om en tunnel i ljusets slut)
Jag är din vän och vi lär oss av varann
(det är ett av skälen)
Ge dom ett finger och värm min hand
(i ett iskallt IKEA-land)
Du är min vän och vi lär oss av varann
(bara ett av skälen, ett av skälen,
ett av skälen, ett av skälen)

(Tämä oli puolestaan Kent)

Voiko sanoa sen kauniimmin kuin että välittää toisesta? Ja onko lohdullisempaa asiaa kuin toisen läheisyys, ihmisen lämpö?

Eikö se riitä...?
(kysyy CMX Kuolemaantuomitut -kappaleessaan)

Ei riitä. Ei se koskaan riitä. Parhaansa täytyy silti tehdä sillä mitä on, ja uskoa lujasti siihen että sen on riitettävä. Kun ei se muutakaan voi.

torstai 24. toukokuuta 2007

EV/K

Viikonloppuna olisi tiedossa kisat. T arvioi yhden auton olevan suunnilleen kisakelpoinen, joten ohjelmassa on kaksipäiväinen kisahässäkkä. Kaksi päivää on vähän liikaa, jos minulta kysytään, mutta niinhän ei tapahdu. Pidän enemmän yksipäiväisistä, vaikkakin ne tuppaavat venymään pitkälle iltaan. Pidän myös pienemmistä "kyläkisoista" joissa ei ole liikaa lähtöjä. Nämä seikat ymmärrän; niiden ansiosta katselu- ja varikkoaika jää siedettävän mittaiseksi. Tämähän on pääteltävissä ihan maalaisjärjellä. Minua ei vielä ole aivopesty kolmipäiväisten maraton-kisojen ystäväksi.

Sen sijaan aivopesu on onnistunut siinä, että mielestäni kiinnostavin luokka on evk eli etuveto/kardaaniluokka. T harrastaa vain kardaanivetoisia autoja, ja on ilmeisesti onnistunut aivopesemään minutkin niiden ystäväksi. Huolestuttavaa. Ennen T:n tapaamista en tiennyt edes moisten luokkien olemassaolosta, hädin tuskin tiesin koko JM-kisoja. (Tiesinpäs, siltä tiedolta ei voi välttyä jos on syntynyt ja kasvanut siellä missä minä, mutta sen enempää en ollut kiinnostunut.)

Lauantaina pääsen taas kisakuvaajaksi. Minusta on kehittynyt kohtuullisen hyvä käsivaralta videoija; äärimmäisen harvoin saa tuettua edes kyynärpäätään mihinkään kun kuvaa. Kamerana on tavallinen digikamera jolla pystyy kuvailemaan muutaman minuutin videoita, joten kuvanlaatu ei hirvittävän hyvä ole, mutta eipähän ainakaan kuva yleensä hypi ja sitä kautta käy entistä huonommaksi.

* * *

Olen oppinut työtehtävät sen verran hyvin, että nyt pystyn tekemään hommat itsenäisesti, ilman että tarvitsee jatkuvasti kysellä ja varmistella. Töissä tulee myös liikuttua paljon. Osa työstä tehdään tietokoneen ääressä, mutta loppuosa sisältää valtavasti kävelemistä paikasta toiseen, ja noin puolet tietokonetyöskentelystäkin tapahtuu kannettavan avulla varastossa niin että kone on hyllyssä tai kärryissä ja siinä seisaaltaan naputellaan tiedot järjestelmään.
Eipähän tuo takamus pääse leviämään entisestään...

perjantai 18. toukokuuta 2007

Nyhjäys

Nettiyhteys on juonitellut muutaman päivän. Yhtäkkiä vain lakkasi toimimasta. Mitään selkeää vikaa ei löytynyt, ip-osoitteetkin purkki osasi hakea mutta eipä vain yhteys toiminut, ei sivu avautunut. Tänään sitten minulle selvisi että kyllä se ylimääräinen adsl-purkki on vaatehuoneessa, joten tuuppasin sen piuhojen väliin, käskin hakea ip-osoitteet ja muut sälät ja katso! yhteys palasi.
Sikäli mielenkiintoista että aikaisempi purkki toimi ihan hyvin, ja sitten yhtäkkiä vain lopetti toimintansa. On se kyllä tehnyt sen kerran ennenkin. Jos se on osa-aikaeläkkeellä?

T oli jotenkin salamyhkäinen tänään, kun yritin soitella sille. Oli kuulemma maailmalla, minä olin töissä. Ihmettelin että mitähän kummaa se oikein toimittaa. Mieleen tuli että jotain se nyt on ostamassa, ihan varmasti. Autoa, oli seuraava arvaus. Arvasin oikein. Se oli mennyt ostamaan auton; kullanvärisen Toyota Corollan vuosimallia 2001. Ei sitten ollut tullut sanoneeksi minulle siitä mitään. No, omatpahan ovat rahansa, ja T:han sitä autoa enemmän kaipaa kuin minä. Minulle riittää jos pääsen kerran viikossa käymään kaupungissa, ja kyydissä kun istun, on ihan sama onko alla Corolla vai Hiace. Hiace on ollut käyttöautona tässä viimeisen puoli vuotta, kun edellinen Corolla jätti tienposkeen, ihan kirjaimellisesti. Mouhijärvelle jäätiin.
En minä juurikaan aja; ei ole tarvetta. Harvoin tulee mentyä minnekään autolla, ja silloin T ajaa ja minä istun kyydissä; vielä harvemmin tulee lähdettyä yksin minnekään. Ei vain ole mitään minne mennä. Tampereella menin aina bussilla, ja täällä taas asumme ihan kylän keskellä, joten joka paikkaan pääsee kävellen, myös töihin. Töihin on sellainen vajaa kilometrin matka, hullu kai pitäisi olla että autolla viitsisi kulkea.

Työt ovat ihan kivoja. Ei mitään yksitoikkoista "kymmenen samaa tehtävää tunnissa" vaan jotain missä saa käyttää aivojaankin. Jonkin verran päätteen ääressä istumista, melko paljon kävelyä hallissa edes takaisin: aina jotain jää. Isossa hallissa on pitkä matka joka paikkaan.

maanantai 23. huhtikuuta 2007

Kotona jälleen

Kello huitelee puoli kolmessa i.p., enkä kykene vieläkään toimimaan mitenkään järkevästi. Pitäisi koota talvivaatteita pahvilaatikkoon, jotta ne voisi illalla viedä uuteen asuntoon, mutta sen sijaan istun tässä ihmetellen uskaltaako kuitenkaan, kun ulkona näyttää ihan lokakuulta. Jos kesä onkin peruttu ja sen sijaan onkin siirrytty suoraan syksyyn?


Pohdin tuota melkein vakavissani. Olen sellaisessa tilassa (oikeammin sanottuna me molemmat olemme) että isännöitsijäkin taisi säikähtää kun tuli tätä asuntoa katsomaan. Olin kahdeltatoista lähdössä lähikauppaan hakemaan maitoa jotta saataisiin aamukahvi. T:lle jotain huudellen avasin oven jonka takana seisoi isännöitsijä joka ei ollut ehtinyt vielä soittaa kelloa. Siinä sitten seliteltiin puolin ja toisin kaikkea, minä tukka pörrössä ja silmät rähmässä, T muuten vain pöllämystyneenä ja isännöitsijäkin varovasti kyseli että sopiikohan nyt tulla tarkastamaan asuntoa...
Mutta kaupassa oli kivaa kun ei tarvinnut kääntää valuuttoja ja pohtia että mitähän tuossa lukee ja mitä tuo kassa sanoi äsken?


Olimme siis Pietarissa torstaista sunnuntaihin ja kotiuduimme aamuyöllä klo 4.00. Kyseessä oli Aikamatkat Oy:n järjestämä kulttuuri- ja bilematka, tosin jätimme sen pirskepuolen vähän vähemmälle mutta mielenkiintoista oli siitä huolimatta. Reissu oli hyvä ja edullinen (yhteensä n. 240e/naama/neljä vuorokautta), sisälsi kaikenlaista venäläisestä saunaversiosta Eremitaasiin.


Hotelli oli hyvä, saatiin lämmintä vettäkin, mikä kuulemma ei ole aina itsestäänselvyys. Museot ja muut nähtävyydet olivat mielenkiintoisia, vodka halpaa (mutta sitä ei ostettu), katukyltit käsittämättömiä (osaan sanoa venäjäksi "kiitos" ja tunnen muutamia kirjaimia), ihmisiä oli paljon ja liikenne hirveää. Kävelimme liikennettä uhmaten viiden kilometrin mittaisen pääkadun Nevski Prospektin päästä päähän kun tulimme Eremitaasilta hotellille. Toinen vaihtoehto olisi nimittäin ollut tutustuminen Pietarin metroon, ja puutteellisen kielitaidon takia päätimme jättää sen toiseen kertaan. T puhuu vähän venäjää, minä en lainkaan.


Väsymys puolestaan johtuu puhtaasti siitä, että paluumatkalla oli pientä ongelmaa kun ensimmäiseen bussiin tuli pientä teknistä vikaa ja vara-autoa odoteltiin kolmisen tuntia. Vara-autossa puolestaan oli hiukan heikot iskunvaimentimet, joten se piti vaihtaa Viipurin jälkeen toiseen, jota ei onneksi tarvinnut odotella kuin parikymmentä minuuttia. Venäjän rajan tullivirkailijat odotuttivat meitä tahallaan, mutta tullit ja rajamuodollisuudet selvitettiin tunnissa. Alkuperäisen ohjelman mukaan meidän piti olla takaisin klo 23, mutta näistä ongelmista johtuen olimme perillä neljän aikaan aamuyöstä. Hyvinkäällä pysähdyttiin vielä, ja sen jälkeen sai vähän nukuttua. Bussi jätti meidät tänne matkan varrella, mutta puolisen kilometriä piti silti kantaa matkatavaroita ja tuliaisia. Neljän jälkeen pääsimme viimein nukkumaan, heräsimme puoliltapäivin. Aivot ovat jokseenkin hitaalla vaihteella, ja illalla pitäisi vielä mennä siivoamaan se uusi asunto.


Tuomisina toimme pari pulloa venäläistä samppanjaa (sovetskoje shampanskoje) ja muutama oluttölkki sekä kaksi kartonkia tupakkaa. Samppanja jää itselle, tupakat menevät tuliaisiksi samoin kuin olut. Olut on oikeastaan vitsi; isä ja veli ostavat aina pullon pari erilaisia oluita, joten ostin heille huvikseni venäläistä olutta muutamaa eri sorttia tölkin per naama… Tupakka puolestaan oli niin halpaa (noin 5-7e/kartonki) että sitä piti tuoda yhdelle kaverille ja T:n enolle tuliaisina.
Shampanskojea halusin ostaa ihan vain huvin vuoksi, kun joskus voisi olla ihan kiva tuollainen kuohuviinipullo ("oikeaa" samppanjaahan voi olla vain se Ranskan Champagnessa valmistettu). Toinen oli muuten vaaleanpunaista.
Rahaa ei muuten mennyt liikoja, pikaisen arvion mukaan rahaa meni 100e ja meitä oli kuitenkin kaksi sitä kuluttamassa neljän päivän ajan.


Lopputulemaksi reissusta voisin todeta, että toisenkin kerran voisi lähteä.

torstai 12. huhtikuuta 2007

Kesämurhe meni pois

Otsikko kuulostaa ihan tokaluokkalaisen ainekirjoituksen otsikolta, mutta niin sitä vain tämäkin heppu sai töitä kesäksi. Epätoivoon olin jo hyvästi vaipumassa, mutta eilen soi puhelin ja ystävällinen naisihminen ilmoitti että juu, töitä olisi tiedossa.

Pääsin firman X varastolle, kesän mittaan olisi tiedossa kehitysprojektissa avustamista ja tavaran hyllyttämistä sekä sen sellaista muuta pientä. Mielenkiintoista päästä vaihteeksi sellaiseen työhön jossa (ainakin tunnin kestäneen työhaastattelun perusteella) odotetaan että päästä löytyvät aivot - tähän saakka ne on saanut ripustaa narikkaan työpäivän ajaksi. Työhommat ovat olleet sarjaa "vartissa pääsee käsitykseen, tunnissa oppii, puoliltapäivin on täysinoppinut ja iltapäivällä ihan kyllästynyt". Odotan kyllä jotain ihan muuta, ainakin yhden varastossa käytettävän tietokoneohjelman joutuu opettelemaan.

Firma on sama minne T:kin menee, joten hauskaa ettei tarvitse vielä muuttaa eri asuntoihin. T:n opinnot kestävät kuitenkin pidemmälle toukokuuhun, minä aloitan työt 7. päivä, ja saan kuulemma siivota ja sisustaa huushollin valmiiksi. Jaa-a...

lauantai 31. maaliskuuta 2007

Tiesittekö muuten

mistä tulee nimi Hipi? Minäpä kerron: H.I.P.I.: Hyveellinen, Iloinen ja Pieni Idiootti
Akronyymigeneraattori sen tiesi.

Tarina ei oikeasti ole tuo, mutta ihan hauska juttu, voisin jopa sanoa että paikkansa pitävä. Sitä oikeaa tarinaa en kerro; liian pitkä, mutkikas ja siihen liittyy liikaa ihmisiä oikeine nimineen jotta viitsisin ruveta huutelemaan juttua julki.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2007

Ylivertainen laskija

Olen törmännyt dilemmaan. Minulla on hemmetin kallis laskin, sellainen joka antaa näytölle vaikka minkälaista kiekuraa ja tilastoa kunhan osaa näpytellä oikein. Maksoi suunnilleen viikkopalkan verran, kun sen ostin. Piti olla hyvä laskin, jolla pärjää sen mitä insinööriopinnoissa tarvitsee laskea.

Nyt sitten on käynyt ilmi, ettei sillä muka tee hevonkukkasta - pitäisi olla saman sarjan uudempi (ja melkein tuplasti kalliimpi!) laskin, jotta pysyisi luennoilla mukana laskuissa. Siihen saa ohjelmoitua jos mitä symbolilaskentaa ja Laplace-muunnosta, ja sitten hopihopi äkkiä vaan vastausta paperiin. Minun laskimeeni ei saa ohjelmoitua kuin jotain yksinkertaista, ja senkin vain jos osaa jotain c-kielen tyyppistä koodia vääntää. Jotain voisi ehkä saada tietokoneelta (tai käytännössä netistä) - jos olisi kallis datapiuha. Minulla ei ole.

Ongelma on se, etten todellakaan aio ostaa uutta laskinta, koska a) se maksaa likimain puolet siitä mitä perusmallin kannettava tietokone, jota tarvitsen kipeämmin nykyisen sanottua roksrousk, ja b) saan laskettua samat jutut käsin, kunhan saan hetken enemmän aikaa sekä arkin paperia. Kaiken vain pitäisi tapahtua heti eikä justiinsa, joten turhaudun kun en ehdi edes aloittaa harjoitusta kun siirrytään jo seuraavaan aiheeseen - kas näppäräsormiset yksilöt ovat jo napsutelleet homman laskimeensa.

Mitä me oikein opiskelemme? Asioiden ymmärtämistä vai kaavojen naputtelua koneeseen? Pahimmillaan olen nähnyt, ettei osata näppäillä laskua koneeseen, kun se ei suoraan muunna sitä samanlaiseksi kaavaksi kuin luentomonisteessa, vaan pitäisi naputella se rivimuodossa ja ymmärtää laittaa sinne sulkeita jotta kone laskee oikeassa järjestyksessä.

Anna mun kaikki kestää - ja vielä vähän enemmänkin. Teknillisessä yliopistossa opiskeleva T, joka muutama vuosi sitten selvitti lukion pitkän matikan Laudaturin arvoisesti apunaan vain yksirivinen laskin (vaikka sielläkin rummutettiin graafisten ylivertaisuutta), totesi asian hyvin: heille opetetaan mihin ilmiöt perustuvat, ja sitten voi oppia käyttämään sitä tietoa laskennassa - meille taas opetetaan miten käytetään erilaisia laskuvälineitä mutta perusilmiöistä ei sen enempää. Että näin.

perjantai 23. maaliskuuta 2007

Muutto on nyt tosiasia

Sitten heti perään päivän varsinainen asiasisältö. Meillä on nyt molemmilla oma yksiö, minulla se 20m2 ja T:lla 38m2. T:n muuton tiimoilta kävimme katsomassa kahta asutoa, toinen tuo yksiö ja toinen melkein tuplasti suurempi kaksio. Onneksi yksiötä katsottiin ensin, ja siinä kun juteltiin asukkaiden kanssa tuli puheeksi asunnon rauhallisuus. Hiljainen oli, mutta nykyiset asukkaat tiesivät varoittaa tietyllä kadulla olevista asunnoista, ovat rauhattomia ja heikosti äänieristettyjä. Seuraavana päivänä kaksiota katsomaan - ja eikös vain ollut juuri sillä kadulla.
No, nuhjuisempi ja kalliimpi ja liian suuri, joten ei muuta kuin avain takaisin ja soittelemaan yksiöstä että tämän voisi ottaa. Eivätpä luvanneetkaan suoraan, vaan sanoivat että katselevat vielä muitakin kysyjiä - parisen tuntia siinä meni, ja sitten sai mennä allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.
Minäkin kävin keskiviikkona työhaastattelussa, varastohommia samassa firmassa kuin mihin T menee, lupasivat parin viikon sisällä ilmoittaa miten kävi. Tämä odottelu se sitten ei ole yhtään kivaa.

Yhtään kivaa ei myöskään ollut maanantaina vaatekaupparundilla. Oli pakko käydä ostamassa uudet housut kun entiset ovat - noh, sanotaanko että istuvuus ei ole enää sitä mitä pitäisi, on nainen siellä sisällä sen verran pienentynyt. Marisen tästä aina ja ikuisesti (tai kunnes olen kokoa 38 mitä ei tapahdu ikinä), mutta kaikki vaatteet joista on kokoja yli 42 ovat mallia säkki. Samoin kaikki löytämäni ompelumallit yhtä mekko lukuunottamatta. En nyt kaipaa mitään tiukanpiukkaa teinivaatetta, mutta olisiko se liikaa vaadittu että paitapuserossa olisi muotolaskos?

Maanantaina oli kyllä kivaakin, kävimme kultasepänliikkeessä. Sormukset on nyt siis ostettu, T:n valitsema malli. Minä en tiennyt mitä haluaisin, paitsi sen ettei pelkkää sileää kultaista eikä myöskään timanttia, joten sormuksessa on keskellä ura jossa on valkokultainen osio. Nätti, vähän erikoisempi ja oikein mieluinen.

Ei enää rajariitoja?

Hautausmaan ohi bussilla, ikkunasta katsellen, ja siinä tuli mieleen tällainen murunen:

Hautuusmaalle on lyöty riviin kepinpätkiä,
ovatko lie uusien paikkojen merkkejä vai mitä
sitä ei tarina kerro
Mutta mieleen tuli
osaavatko nyt olla
kiistelemättä tontinrajoista
maata sovussa naapurin kanssa vierekkäin vaikka maita jaetaan?

Minulle putkahtelee näitä mieleen, valitettavan harvoin vain tulee kirjoitettua ylös. Eivät ne ole runoja, vaikka ne kirjoitettuna siltä saattavat näyttää, ne ovat murusia. Jotain mitä aina täyteen katetulta pöydältä (= ajatukset) tipahtelee.

maanantai 19. maaliskuuta 2007

V, M & S

V niin kuin vanhenemispäivä.

Lauantaina täytin vuosia. Lukema on julkinen salaisuus, 24 on tämänhetkinen ikä. Henkisesti tunnen toisinaan olevani jotain ihan muuta. Muistaakseni sain henkinen ikä -testissä tulokseksi 25, joten ei kauas huitele.
Toistaiseksi ei ole ikäkriisiä, entiselle kämppikselle sellainen kuulemma tuli 25 huikkeilla joten jännityksellä odotamme ensi vuotta. Kyllähän se välillä tuntuu siltä, kieltämättä, ettei ole oikein mitään järjellistä saanut aikaan, mutta. Onko ainoa oikeutus olemassaololle se, että saa jotain näkyvää aikaiseksi?

M niin kuin muutto.

Koska T on lähdössä sinne itäsuomen puolelle, jouduin hakemaan pienempää asuntoa. Nykyinen 3h+k on ihan liian suuri yhden ihmisen maksettavaksi, ja mitään kimppakämppää en rupea pitämään, joten kävin kyselemässä mahdollisuuksia saada pienempi huusholli. Arvelin päätyväni kahden hengen soluun jonnekin Hervantaan, mutta kas, sainkin tarjouksen yksiöstä Kalevasta. Kivenheitto opintojen ääreen, vähän pidemmästi keskustaan. Keskustalla tosin ei ole väliä kun siellä sen verran harvakseen asioin. 20m2, ainoana pikku miinuksena se, ettei kaikissa asunnoissa ole omaa keittiötä vaan vain kerroksessa oleva keittotila. Sitä 60-luvun suunnittelua... No, eiköhän se vanhalta solukonkarilta onnistu, ja varsinkin kun vuokra korreloi aika hyvin varustetason kanssa - reilu 160€/kk+käyttömaksu 17€/kk, tuolla rahalla ei saa edes soluhuonetta. Oman jääkaapin taidan kuitenkin hankkia, näytti sen verran olevan lappuja ruokarosmoista. Toukokuun alussa siirrän tomumajani ja sen ympärillä olevan materian Vanhalle Domukselle.

S niin kuin sormus.

T kyseli mitä haluaisin syntymäpäivälahjaksi. Ehdotin kosintaa, oletin kuitenkin saavani jotain konkreettisempaa. Lauantaiaamuna T kosi. Minä vastasin myöntävästi, tietenkin. En välttämättä kovin rationaalinen ollut sillä hetkellä, mutta viis siitä. Asia kävi kuitenkin selväksi, ja nyt sitä siis ollaan kihloissa.
Koska hän ei ollut ostanut sormuksia valmiiksi, kävimme sitten päivällä katselemassa kultasepänliikkeissä. En ole koskaan osannut kuvitellakaan että kihlasormuksia voisi olla niin monta eri sorttia... Emme sitten vielä ostaneet, harkinnassa kyllä on. Kun kerran sitä pidetään sitten aina, niin pitää sen silmääkin miellyttää, ja ihan perusmallista sileää kumpikaan ei oikein halunnut.
Aika ihanaa tämä elämä. Saisikohan tähän jostain sydämen?

torstai 8. maaliskuuta 2007

Muutto

Kirjoittelin aikaisemmin tuonne Livejournalin puolelle, mutta se systeemi oli jotenkin tankea, tai ainakaan minä en saanut sitä taipumaan mieleisekseni. Liekö liian lyhyt pinna, mutta muutto kerran parissa vuodessa piristää kummasti mieltä. Tähän mennessä olen muuten muuttanut muutenkin kuin näin virtuaalisesti parin vuoden välein. Ja siltikään tämä tavaramäärä ei pysy aisoissa, vaikka väittävät että muuttaminen vähentää roipetta. No niin varmaan vähentääkin, mutta kun sitä tulee hankittua sitten muuton jälkeen lisää logiikalla "mä heitin niin paljon pois ennen kuin muutin". Mettään menee niin että pölinä käy.

Virtuaalimuuton lisäksi tiedossa on ihan oikeakin muutto. Johan tässä ollaan kohta kaksi vuotta kulutettu nurkkia. Puolivälissä toukokuuta -05 siirsimme tomumajamme tähän yhteiseen huusholliin, ja nyt keskustelemme siitä, kumpi saa pyykkikoneen ja sohvan, ja miten jaetaan astiapuoli.

Vaikka siltä kuulostaakin, kyseessä ei ole tyylipuhdas yhteiselon ja tapojen yhteensopimattomuuden aiheuttama ero, vaan T:n muutto lopputyön perässä iloiseen itäsuomeen paikkakunnalle, joka on kuin kärpäsenkakka kartalla. Sen nyt ainakin on valmistuttava joskus, itsestäni en niin tiedä, joten ei tässä ole pahemmin erossaelodraamoja näytelty. Pakko sitä on mennä, kun kiinnostava työpaikka on tarjolla. Mikäs minä olen parkumaan että et jätä mua tänne.
Minä kun nyt näillä näkymin kuitenkin jään tänne kärvistelemään opintojani loppuun, vaikka se nyt ei kovin todennäköistä olekaan että valmistuisin. Muutakaan järjellistä ei nyt ole näköpiirissä, niin että menee kai se aika siinäkin.
Tosin kahdessa vuodessa tottuu aika hyvin siihen, että toinen on lähes aina huutomatkan päässä, vaikkei mitään asiakaan olisi. Mitenkähän äkkiä tottuu ettei?

Aamulla juttelin vaa'an kanssa. Nyt on paino ruvennut putoamaan, jumankauta kaksi kuukauttahan siihen menikin ettei mitään tapahtunut. Miten voivat vaatteet käydä isoiksi ja silti vaaka näyttää ihan samaa, sitä minä en käsitä. Tämänhetkinen tilanne on 3,8kg miinusta siihen alkuperäiseen - jota ei muuten huudella julki.

sunnuntai 11. helmikuuta 2007

Raivoraitis vai rapajuoppo

Perjantain Aamulehdessä oli taas jonniinmoista tutkimustulosta ihmisten elintavoista. Niin ja näin moni käyttää kasviksia päivittäin, leivän päälle noin moni laittaa silkkaa voita - kyllähän nämä tiedetään. Silloin vasta ryhdyin kommentoimaan juttua pöydän toisella puolella istuvalle miehelleni kun pääsin lauseeseen "suomalaiset käyttävät paljon alkoholia, vain harva on täysin raitis." Näin näppärällä lauseella jaoteltiin suomalaiset suurkuluttajiin ja raittiisiin. Mihinkäs unohdettiin se kultainen keskitie?

Jos minulta kysyttäisiin, en voisi sanoa olevani raitis, koska raitis ei käytä alkoholia lainkaan. Minulla sen sijaan ei ole mitään saunasiideriä vastaan, joten joutuisin vastaamaan "kyllä" kysymykseen "käytätkö alkoholia?". Lehtijutun jaottelun mukaan käyttäisin paljon alkoholia, koska en ole raitis. Onko paljon alkoholia pullo siideriä kerran parissa kuukaudessa? Joskus jopa kaksi pulloa? Lasketaanpa. Oletan käyttäväni alkoholia noin 15 siideritölkkiä vastaavan määrän vuodessa. Mitäs se tekeekään annoksiksi muutettuna... 15*0.5l/0.33l=~22 annosta/vuosi. Naisella suurkulutuksen raja on 16 annosta/viikko. Niin, kyllähän tuo 22 tietenkin on enemmän kuin 16...

Miksei koskaan mainita meitä, jotka käyttävät vain vähän alkoholia? Meitä jotka emme ole mistään muusta kuin pullosta välittäviä rapajuoppoja muttemme myöskään pipo kireällä alkoholittomuuden autuutta julistavia raivoraittiita? Me emme taida olla tarpeeksi kiinnostavia lehtijuttuja varten...

perjantai 9. helmikuuta 2007

Neutraalisti mennään

Löysin jostain blogista linkin SETAn sivuille, testiin jolla voi ainakin karkeasti määritellä mitä sukupuolta on. Vaihtoehdot ovat mies, nainen, androgyyni ja sukupuolineutraali.

En osaa sanoa, yllätyinkö oikeastaan tuloksesta omalla kohdallani: vipatin antoi tulokseksi neutraalin: Olet sukupuolineutraali eli sukupuolisesti sitoutumaton. Et pidä meteliä sukupuolesta, etkä tuo omaa sukupuoltasi mitenkään erityisesti esille. Persoonaasi ei hallitse eikä määritä vahvasti sen enempää mieheys kuin naiseuskaan. Sukupuoleen liittyvässä itseilmaisussa olet melko pidättyväinen - jopa sukupuolipihtailija. Tiedostat sukupuolijärjestelmän olemassaolon ja otat siihen mielellään etäisyyttä ja toimit yksilöllisesti, etkä sukupuolimäärittyneesti. Et aina ymmärrä, miksi monet muut ihmiset pitävät sukupuolesta niin kovasti meteliä ja antavat sukupuolensa ohjailla toimintaansa.

En ole koskaan pitänyt itseäni mitenkään äärettömän naisellisena, en sen enempää kyllä miehekkäänäkään (virallisestihan olen siis nainen). Toki joskus pukeudun sukupuoleni edellyttämällä tavalla, mutta hameet ja meikit tahtovat saada oloni kiusalliseksi. Ohuissa vaatteissa kropan kurvit näkyvät ja koska olen tottumaton meikkeihin, ne leviävät aina - tapanani on istua käsi poskella, pikkusormen pää silmän ulkonurkassa, joten 98% pukeudun ja meikkaan linjalla farkut ja sopivan väljä neulepusero ilman tyyliin sopivaa meikkiä.

Muitakin havainnollistavia esimerkkejä olisi, mutta koska niistä ei ole sopivaa puhua, jätetään ne käsittelemättä.

Sinänsä lohduttavaa, nyt voi ainakin sanoa itselleen ettei siinä ole mitään outoa jos ei käsitä kun ihmiset sanovat "no en mä voi osata sitä, mä olen nainen/mies" perusteluna johonkin asiaan (miksi ne noin sanoo, mitä se siihen vaikuttaa?). Minusta nimittäin ei ole sellaisia asioita etteikö niitä voisi tehdä riippumatta siitä mitä kullakin sattuu jalkojen välissä olemaan (anteeksi karkea kielenkäyttö). Toki jossain tarvitaan enemmän fyysistä voimaa kuin toisaalla, mutta noin periaatteessa: mies oppii kyllä käyttämään pyykkikonetta ja hoitamaan lasta, ja nainen osaa kyllä koota IKEAn osina toimitetun kirjahyllyn ja oppii lisäämään ilmaa auton renkaisiin. Miksi ei osaisi/oppisi?

tiistai 30. tammikuuta 2007

Muotoseikkoja loppuelämän ensimmäisenä päivänä

Tänä aamuna huomasin pienimpien farkkujeni käyneen liian suuriksi. Tilaa on sen verran ylimääräistä, että miehen kämmenet mahtuvat vyötärön ja liitingin väliin ja housuja saa jatkuvasti nostella kulkiessaan. Jotain positiivista on siis tapahtunut painon suhteen. Sietäisi kyllä tapahtuakin, tämän kirjoittaja ei ole mikään kukkakeppiteini. Uudenvuodenlupauksena oli kunnonkohotus ja muutaman ylikilon karistaminen kesään mennessä, ja projekti on alkanut aika lupaavasti. Jospa sitä sitten kevyempänä tulisi otetuksi vakavammin mm. terveyskeskuksen puolella, tätä nykyä vihjailevat ylipainoa selitykseksi kaikkiin ongelmiin. Tilapäinen mystinen turvotus vain toisessa jalassa oli kuulemma ylipainon syytä (vaikka sellaista turvotusta ei ole koskaan aikaisemmin eikä myöhemminkään ollut), sillä "ylipaino aiheuttaa lisärasitusta nivelille." Kiitos vain, se turvotus oli kyllä jalkapöydässä, vain toisessa jalassa ja parani kun vedin jalkoihin tiukat kengät...

Kaavailen siis hoikempaa loppuelämää. Mietin myös muita tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja; sitä en osaa sanoa miten merkityksellisiä ne ovat, tai mitkä niistä loppujen lopuksi toteutan, mutta suunnitelmia on.

Olisi muuten tavallaan mielenkiintoista tietää missä sitä on noin parinkymmenen vuoden kuluttua. Vaikken nyt rehelllisesti voikaan sanoa, että haluaisin tietää olevani neljissäkymmenissä neljän lapsen yksinhuoltaja tai hupsutarhassa koreja punomassa, tuo on silti asia jota tulee pohdittua. Yleensä tehdyillä ratkaisuilla on kauaskantoisia seurauksia, ja myöhemmin, elettyä elämää pohtiessaan, useimmat toivovat että olisivat tehneet toisin jossain ratkaisevassa kohdassa. Sellaisena hetkenä jota eivät ratkaisevaksi tienneet.

Mitä jos olisi jokin vipatin, jolla voisi nähdä vaihtoehtoisten valintojen kauaskantoiset seuraukset? Että jos valitset tämän vaihtoehdon, niin tapahtuu tämä ja tuo, toisella vaihtoehdolla molemmat edellämainitut korvaantuvat kolmannella asialla. Eläisimmekö sitten onnellisina elämämme loppuun asti, kun olisi aina mahdollista tarkistaa mitä tapahtuu, vai jäisikö sinne tänne silti porsaanreikiä kohtalon luisen sormen töykkimisiä varten?

Ja nyt kun päästiin aiheeseen, niin mitä se onnellisuus oikeastaan on? Onko se sitä, että tietää tehneensä ns. oikeat ratkaisut ja saaneensa kaiken parhaan mitä elämällä on tarjota? Vai voisiko se sittenkin olla sitä, että hyväksyy tekemänsä päätökset ja elää harmittelematta "olisinpa silloin tehnyt niin tai noin". Minua voi tämän jälkeen pitää naivina, mutta uskon vahvasti tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jos ei ymmärrä ja hyväksy tekemiään ratkaisuja, silloin jää henkisesti jumiin menneisiin. Kuulostaa ihan kioskikirjallisuusfilosofialta, mutta onpa tuosta nähty eläviäkin esimerkkejä.

En minä väitä, että kaikki tekemäni valinnat olisivat olleet "hyviä tai oikeita", mutta ne on tehty. Tehty mikä tehty, ei sitä enää tekemättömäksi saa. Tunnustan silti joskus miettiväni asoitoia, jotka tapahtuivat joskus, mutta totean sitten jossain vaiheessa niiden olevan ollutta ja mennyttä.

Niin on muuten tämä elämäkin eräänä päivänä. Jos sitä vaikka rupeaisi seuraavaksi pohtimaan jotain mielekästä tekemistä sitä loppua odotellessa. Menisi vaikka vetämään hikitreenit kuntopyörällä.

tiistai 23. tammikuuta 2007

"Alle yhdelle sadasta tulis toi idea mieleen"

sanoi yritystalouden luennoitsija kun kyselin vähän oman yrityksen perustamisesta. Ensialkuun kyselin ihan yleistä, mutta jossain vaiheessa oli pakko mainita myös kyseinen idea (toistaiseksi siitä ei sen enempää) jolloin hän sitä kommentoi. Ilmeisesti hän tarkoitti kommenttinsa siten, että kyseessä ei ole mikään kovin yleinen liikeidea, mutta käytävässä mieleen tuli toinenkin vaihtoehto. Ehkäpä kyseinen idea on niin omituinen ettei se tulisi ensimmäisenä mieleen.

No, viis siitä. Tiedän kuitenkin, oli idea omituinen tai ei, että jonain päivänä vielä toteutan sen. En ehkä tänä vuonna, mutta seuraavana. Parasta ideassa on se, että toistaiseksi en näe sen aiheuttavan kovinkaan suuria taloudellisia vaateita. Alkuun pääsisi toiminimen ja nettisivuston perustamisella, loppu - no, sen näkee sitten.

Idea sivutoimisesta yrittämisestä on muhinut päässä enemmän tai vähemmän vakavasti otettavana jo toista vuotta, mutta nyt tuon yrityskurssin alkamisen jälkeen sitä on tullut ajateltua vakavammalta kannalta. Kurssi on siis pakollinen tässä opinto-ohjelmassa, ei mikään vapaasti valittava. Kerrankin on sattunut luennoitsijaksi sellainen, joka saa yrittämisen kuulostamaan jopa jotenkin mielekkäältä, tätä ennen se on nostanut niskavilloja pystyyn. Minähän en yrittäjäksi rupea.

Never say never. Samaa tämä luennoitsijakin tuumasi, kun sanoin suunnittelevani vain sivutoimista yrittäjyyttä ja tarkoituksena on kustantaa harrastukset, ei elättää itseään. Aika näyttää mitä tästä ideasta tulee. Enempää en siitä huutele, koska se on vasta hajanaisina ajatuksensiruina päässäni, ja joku mokoma vielä ehtisi pihistää sen jos ennen aikojani alan selvitellä asiaa.

torstai 11. tammikuuta 2007

Suhteellisuudentajua

Lupailivat eilisessä säätietoiskussa pikkupakkasta ja lumisadetta eteläiseen Suomeen. Tällä hetkellä ulkona on muutama pakkasaste, joten se piti paikkansa, mutta missä se luvattu lumi viipyy? Minne se meni? Satoiko se jossain meren yllä?

Olisi ihan mukavaa jos ikkunasta katsoessa tulisi sellainen tunne että on tammikuu eikä lokakuu. Tällaiset kelit ovat syksypuolella ihan siedettäviä, oikeastaan toivottaviakin, mutta näin joulun jälkeen sitä jotenkin odottelisi toisenmoista ilmaa. Jokohan nyt alkaisi mennä jakeluun että ilmasto on oikeasti muuttumassa eikä pelkkää "viherpiiperöitten ropakantaa"?

Sinänsä ilmastonmuutoksessa ei ole mitään ihmeellistä, sitähän tapahtuu jos perehtyy maapallon historiaan pidemmällä aikavälillä kuin parituhatta vuotta. On ollut jääkautta ja puoli Suomea meren alla. (Noin kuvaannollisesti, luonnontieteilijät älkööt takertuko pikkuseikkoihin. Kyllä minäkin ne Litorinameret ja Ancylusjärvet tunnen, mutta nyt yleistetään.) Mutta se on ollut luonnon aiheuttamaa, ei ihmisen toimien seurausta, siinä ero. Kannattaisikohan pohtia sitä kun menee illalla nukkumaan?

Ja jos vaikka pohtisi myös sitä, että miten suhteellista kaikki on. Miettisi huvikseen, että miten paljon yhden avaruussukkulan laukaisu lisää otsonikatoa. Ei muuten ole ihan pikkujutusta kysymys. Yhdet hyväkkäät puolestaan vaativat autokilpailujen kieltoa, koska ne saastuttavat niin hirvittävästi.

Suhteellisuudentajua?