maanantai 20. heinäkuuta 2015

#kesäkuntoon2018

 "Kesäkuntoon 2018 on täällä taas! Sitä luulisi, että kun on löydetty se kuuluisa ITSEKURI (vaikkei se nyt niin hääppönen oo, mutta edes jotenkin kehityskelpoinen yksilö) ja jonkinlainen liikuntarutiini, niin sitten ois asiat hyvin. No ei oo. Sitä joutuu toteamaan, että syödä ei osaa. Siis vaikkei enää puputa sokeria koko ajan, niin sepä ei sitten (ähäkutti! Luuli pääsevänsä helpolla!) riitäkään, vaan pitää ruveta syömään, kun energiatase on muuten retuperällä. Ja kun ei varsinaisesti pidä syömisestä, niin sehän on haastekertoimeltaan vähintäänkin hankalaa. Voi elämänkevät ja hermosaurus. Nyt sitten opetellaan syömistä ihan ruokapäiväkirjasovelluksen kanssa. Niin kerta. Kun ei muuten osata. Kyllä on hyvä kun on tämmönen nörtin luonne, kuulkaas vois muuten käpy kärtsätä. Kun on kalorilaskuri ja askelmittari ja treenilistaus ja mitä vielä. Ei oo heikkohermosten hommaa. Ja jumankauta jumppaamaankin pitäis opetella. Kyllä kaikkeen sitä ihminen sotkeutuu."

Aloitus siis suoraan taannoisesta FB-avautumisesta. En nyt voi väittää, että olisi motivaatiomonttu, mutta joku aallonpohja kumminkin on. Olen iloisesti elellyt siinä harhakuvitelmassa, että tämä painonpudotus ja elämäntaparemontti olisi jotenkin hyvässä mallissa, mutta eihän nyt tokikaan. Menin eräänä kauniina päivänä lievässä epäluuloisuuden puuskassa listaamaan päivän ruoat ylös, ja sen sijaan että päiväsaanti olisi ollut kuvittelemani about 1800-2000kcal mikä olisi tässä koossa, tällä fyysisellä (työ)aktiivisuudella ja kuntopyörän selässä hikoilulla ihan kelpo määrä, jolla paino laskisi hitaasti, niin eihän se mennyt sinne päinkään. Sain vaivoin 1500kcal. Energiatase meni sen verran reippaasti miinukselle että rupesi huolestuttamaan. Sitten rupesi huolestuttamaan vielä enemmän, kun tajusin että pitäisi ihan aikuisten oikeasti syödä enemmän. Eihän minulla ole edes nälkä juuri koskaan! Syöminen on ihan ajan haaskuuta!
Jouduin nöyrtymään, latasin kännykkään kalorilaskurisovelluksen ja nyt opettelen hahmottamaan ruokailun uudestaan. Ei muuten ole mitenkään helppoa.
Ongelmanani ei ole koskaan ollut liika syöminen tai liian isot annoskoot, kuten ylipainoisilla usein kai on, vaan ihan vain sokeri. Syön varsin pieniä annoksia - kaikkea muuta paitsi sokeria. Enkä varsinaisesti edes pidä syömisestä - syön koska on pakko elääkin jollain.

Ryhdistäydyin. Syön nykyään aamupalan. Itse asiassa kaksi, koska en ehdi kymmenen minuutin aamukahvitauon aikana mitenkään syödä kokonaista aamupalaa, ja koska en mitenkään saata syödä sitä aamupalaa heti kun herään (klo 5.45, hyi puist syödä tuohon aikaan!). Olin jonkin aikaa kauhean ylpeä siitä, että syön aamupalan!
Kotona aamulla syön pikkupurkillisen maustamatonta jugurttia (seassa puoli kourallista TalkMurua ja teelusikallinen hunajaa) ja aamukahvitauolla pikapuuron, vähän soppaa ja kahvin. Usein myös jonkun hedelmän tai tomaatin tai jotain kasvista kuitenkin. Hyvä ja loistavaa, ajattelin. Sitten löysin tiedon, jonka mukaan aamupalan pitäisi täyttää noin 25% päivän energiasta. Aamupalan kirjaamisen jälkeen kalorilaskuri näyttää päivän energiansaannista olevan täynnä 15-17%. Siis että mitä? Ei mennyt ihan putkeen tämäkään. En tajua mitä vielä pitäisi syödä, koska minä koen syöväni ison aamupalan. Ennen en syönyt viikolla mitään, viikonloppuna aamupala muodostui parista paahtoleipäviipaleesta (juustolla) ja kahdesta kahvimukillisesta. Että joo, onhan tämä nyt valtava parannus entiseen, mutta kun ei mennyt normien mukaan tämä(kään). No niin, tiedän kyllä että muun muassa hallituksella on ne normienpurkutalkoonsa, että jospa tämäkin kuuluisi niihin. Mutta vakavasti ottaen, minä ahdistun aina kun joku ei mene niin kuin kuvittelin. Onhan tämä nähty.

Sitten olen saanut vakavan vaakaneuroosin. Saatan käydä vaa'alla pari-kolme kertaa päivässä, ja kyllä on välillä mieli matala. Voi auta armias kun ihmisen painohan nyt sattuu heittelemään. Ehkä pitää panna vaaka lukkojen taa, avain miehelle ja perjantaiaamuna on sitten lupa käydä katsomassa mitä se näyttää.

Välillä siis menee vähän yli. Mutta kun en halua (enkä todellakaan aio!) olla "pulska harakka" koko ikääni. Joskus vain on niin vaikea tajuta että olen oikeasti nyt (yli!) 20kg kevyempi kuin lokakuussa, syön sata kertaa terveellisemmin ja kunto on rutkasti parempi. Että tämähän on mennyt oikeasti tosi hyvin, vaikka lähtötilanne oli aika heikko. Että ei oikeasti tarvitse, voi eikä saa laihtua enempää kuin sen 1,5-2kg kuussa ettei käy höpelösti. Ja että ei ole maailmanloppu jos joskus sortuu niihin irtokarkkeihin, kun kuitenkin syö kuukaudessa vähemmän karkkia kuin ennen päivässä. Mutta kun takaraivossa kolkuttaa koko ajan se ajatus, että pitäisi laihtua enemmän, nopeammin, enemmän... ja siksi se vaa'an joskus näyttämä 1-2kg enemmän-kuin-viimeksi on kuin maailmanloppu. Vaikka realismiakin on ilmassa jossain määrin, koska olen nimennyt tämän elämänmuutoksen #kesäkuntoon2018.

Vertaistukea. Sitä tarvittaisiin. Että olisi joku joka toteaisi että oletpas ollut reipas, tai että tuolta minustakin tuntuu. Joku jota kalvaisi samat ongelmat, ja jonka kanssa voisi vaihtaa ajatuksia. Tämä on aika yksinäistä puuhaa.

maanantai 6. heinäkuuta 2015

Ko ei oo mittään asiaa...

niin funteeraillaan päivää numeroina.

Tämä päivä on ollut

60min työmatka-autoilua (ja musiikin kuuntelua, oi oma aika!)
5,5km kävelyä
8,5h kustannuspaikalla hengailua
1 väliin jäänyt aamiainen (oon niin maailman huonoin syömään aamupalaa)
4-5 mukia kahvia
0,5 tuntia häröjuttuja työkaverin kanssa
2 hermoromahdusta, joista
1 ulkomaanpaketin kanssa takkuilusta (voi Prinetti!) ja
1 rahtitilauksen hintahärdellistä
2 kesätukkakynintää (mies ja poika)
1 tunti, ~27km kuntopyörällä
100 sivua Lars Keplerin Vainooja -dekkaria (osimoilleen)
3 rullakkoa mustia laatikoita
3 tilauskantaa
8 postipakettia
1 koneellinen pyykkiä ja astioita
1 unohdettu kauppareissu (huomiset eväät...)
0,5 tuntia sekalaista suunnittelua ja päivän kelausta puolison kanssa
10 halausta
1 iltasatu
2 hyvääyötähyviäuniapupujenkuvia

Pienin variaatioin homma toistuu. Kirja vaihtuu ja hiuksia ei leikata joka päivä, mutta elämän sisältö on suunnilleen tätä.