torstai 26. heinäkuuta 2007

Mitä?

Pihamaalle oli joku asetellut käpyjä nuolen muotoon.
Tuuliko?
Vai oravat, ne sellaiset pörröhäntäiset, kun ihmislapsioravia ei tässä talossa ole?
Siihen en taida uskoa, että näkisin henkimaailman tekosia, kivelle koottuja merkkejä,
mutta silti uteliaisuus,
mitä siellä nuolen osoittamassa suunnassa olisi ollut?

maanantai 23. heinäkuuta 2007

Frankly, my dear...

Maitokahvi jäähtyy paperimukissa. Yritän pitää silmiäni auki, olisi sittenkin kai pitänyt ottaa tavallinen musta kahvi. Samaa kahvia tuo on, samasta automaatista, eikä sinne täytetä kuin yhtä lajia kahvijauhetta. Niin että ei kai sillä ole väliä. Maitokahvi ei närästä niin hirveästi. Tai sitten vain kuvittelen. En saisi juoda kahvia kuin pari kupillista päivässä refluksitaudin takia, mutta useimmiten tulee juotua enemmän. Viikonloppuisin juon sitä sitten vähemmän. Ihan kuin se muka johonkin vaikuttaisi. Refluksitauti on muutenkin tympeä. Vaaraton (kyseessä on vain ruokatorven sulkijan heikko toiminta) mutta tympeä. Syömisen jälkeen ei kannata kumartua vaikkapa kengännauhojen solmimisen takia – ruoka pyrkii ylös. Rasvaiset ruoat ovat kiellettyjen listalla. En minä niistä niin perusta. Ainoastaan suklaarajoitteisuus harmittaa, tosin ei senkään pitäisi kun peiliin katsoo.

Töitäkin pitäisi tehdä, mutta väsyttää enkä oikein tiedä mitä tekisin. Aikovat kai pinnoittaa tänään, haju on kuulemma hirveä, pitäisi keksiä toimistohommia mutta niitäkään ei ole, kenttähommia olisi sitäkin enemmän. Joitain tilausten läpikäyntejä olisi, jos tekisi nuo viime viikolta jääneet keskeneräiset kenttähommat ensin pois alta ja siirtyisi sitten niihin paperitöihin. Ovatko ne paperitöitä jos ne tehdään enimmäkseen tietokoneella?

Jotenkin tunnen itseni vanhaksi. Viikonloppuna oli vähän puhetta lapsista ja häistä ja asunnoista. Tällä hetkellä asumme hiukan yli 40m2:n yksiössä, jossain vaiheessa se käy ahtaaksi, mutta minne seuraavaksi? Toivomme seuraavan asunnon olevan sellainen, ettei siitä tarvitse heti olla muuttamassa suurempaan/parempaan. Ei siis mitään vanhoja kunnan vuokrataloja, kiitos. Mieluummin jotain vähän uudempaa, jotain missä ei ole naapureita ihan vieri vieressä.
Saa nyt nähdä mikä näistä ensimmäisenä toteutuu.
Itsensä vanhaksi tunteminen johtuu puolestaan siitä, että kukaan kavereistani ei ole tällaisia ilmeisesti vielä suunnitellutkaan – mutta kai se jonkun on oltava ensimmäinen.

Minä en enää syksyllä jatka opintoja. Olen tehnyt päätökseni. Ei siitä mitään tule, että kituuttaa kursseja läpi huonoilla arvosanoilla kun ei kiinnosta. Ainoa kurssi joka viime vuonna meni hyvin, liittyi alaan tavallaan vain etäisesti, noin sisällön kannalta. Seuraavaksi kyselen töitä, jos vaikka jatkaisivat tätä kesäpestiä pidemmälle. Jos eivät, niin sitten katsellaan jotain muuta. Kyllä sitä jotain löytyy. Aina on löytynyt.

I dont' give a damn.

lauantai 21. heinäkuuta 2007

(Epä)lempi-

Kaikki kirjani ovat varastossa jossain. Kaksinkertaisen muuton aiheuttama kaaos on käsinkosketeltava - lukemisen suhteen olen täysin kunnankirjaston varassa. Onneksi täällä on kirjojen ostopäätöksiä tekevällä ihmisellä hyvä maku, olen löytänyt paljon uutta luettavaa. Useimmat teokset ovat lisäksi löytyneet hyllystäkin ilman varauksia. Ilmeisesti täällä ei lueta kovin paljon, tai sitten ihmisillä on erilainen kirjallinen maku kuin minulla. Hyvä niin.

Yksi lempikirjoistani on kuitenkin jostain syystä jäänyt pakkaamatta kirjalaatikoihin ja ajelehtii nyt täällä pitkin asuntoa. Olen kyseisen kirjan ostanut joskus alehyllystä, pokkariversiona, ja jollei nyt ole menossa kymmenes lukukerta niin paljon en kuitenkaan valehtele.
Kyseinen kirja on Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun. Olen huono kuvailemaan kirjojen juonia, saati sitten laatimaan niistä arvosteluja, joten totean vain sen olevan hyvä kirja. Jotenkin alakuloinen – millaista on olla taistolainen maailmassa jossa taistolaisuus on menneen talven lumia.

Olen kirjallisuuden suhteen melko kaikkiruokainen, mutta selkeät rakkausromaanit (Catherine Cookson & k:ni) jätän hyllyyn. Samoin hyllyyn jää myös moderni kirjallisuus, jossa ei ole selkeää juonta, saati sitten että päähenkilöstä ottaisi jotain tolkkua. En nyt muista esimerkinomaisesti yhtään teosta, mutta niihinkin olen törmännyt. Lukematta ovat jääneet. Lukematta jäävät myös kirjat, joista silmiin pistää typerä tai muuten vain epämiellyttävä nimi. Jätän hyllyyn katsomatta edes takakantta.

Eilen katsoin taas lempielokuvani. Tai en tiedä onko se lempielokuva, mutta jotain hypnoottista siinä on; Sam Mendesin American Beauty. Näin elokuvan ensimmäisen kerran huonossa seurassa, joka teki parhaansa häiritäkseen katselua. Elokuva jäi mieleen, mutta en tullut kuitenkaan ostaneeksi sitä vielä pitkään aikaan. Lopulta se päätyi hyllyni jostain alennuskorista. Pidän elokuvista, joissa kaikki ei mene niin kuin olettaisi, ja tämä on hyvä esimerkki sellaisesta. En oikein osaa sanoa mitä tyylisuuntausta elokuva edustaa, ehkä musta komedia voisi olla ainakin osittain oikea.

Epälempielokuviani puolestaan ovat (romanttiset) komediat sekä draamat. Vaikea sanoa kumpia inhoan enemmän. Siedän huonosti romantiikkaa valkokankaalla. Katson mielelläni sotaelokuvia sekä psykologisia kauhuelokuvia (kuten The Others, Kuudes aisti) jotka kehräävät kauhunsa siitä mitä ei näe. Verta ja suolenpätkää –tyyppinen ”kauhu” ei ole minua varten, se lähinnä tympii. Jännäreitä katsoin ennen, viimeksi yritin katsoa Cellularia, mutta se jäi kesken. Katastrofielokuvat ovat aina jääneet vähemmälle.
Elokuvien suhteen olen kranttu.

Olen kranttu myös monien muiden asioiden suhteen. Inhoan suurinta osaa ihmisistä vaikken tunne heitä; inhoan silti, varmuuden vuoksi. Vähän kuin kirjojakin.

Radiosta tulee Travisin Side. Enpäs ole Travisia pitkään aikaan kuullutkaan. Hyvä ilta.

torstai 12. heinäkuuta 2007

Aikainen lintu vailla matoa

Tänään on hieman hiljaista täällä töissä. Meillä on liukuvat tai muuten vain epämääräisiksi määritellyt työajat, ja tänään moni luultavasti käyttää mahdollisuutta nukkua tunnin pidempään.

Eilen oli improvisoitu peli- ja saunailta työporukan kesken, taisivat siinä kuppiakin kallistaa muutamaan otteeseen. Jossain vaiheessa pelasimme Trivial Pursuitia, tällaisen knoppitiedon ystävän lempipeliä. Olin juonut yhden siiderin (tyhjään mahaan) pitkän alkoholitauon jälkeen, ja sen kyllä huomasi. Ei ole pahempaa brassailijaa kuin minä lievästi humaltuneena. Tiedän sen olevan raivostuttavaa, mutta minkäs mahtaa. Teipillä saisi vaiennettua. Kukaan ei turvautunut siihen.

Kävin illalla vähän ylikierroksilla mutta pystyin kuitenkin rauhoittumaan ja pääsin nukkumaan ennen kahtatoista. Kello soi viideltä. Väsyttää muttei tympäise, kuten joskus liian lyhyiden yöunien jälkeen. Sen verran olin väsynyt, että napatessani sukkakorista työsukat mukaani en muistanut tarkistaa ovatko ne omani. Joskus niitä menee sekaisin, varsinkin mustia sukkia. Jotkut T:n sukista näennäisesti kutistuvat pesussa ja T luulee omia 43:n nro:n sukkia minun 36/37-kokoisiksi. (Ostan sukat ja joskus myös kengät lastenosastolta liian kapean jalkaterän vuoksi.) Tänä aamuna näppeihin sattui sellainen pari. Huomasin vasta töissä. Pakko kärvistellä.

(Tämä hiljaisuus alkaa muuten hermostuttaa. Syököön sanansa se siitä varhaisesta linnusta ja madosta viisastellut.)

No, kai tässä pitää ottaa kone kainaloon ja lähteä varastoon penkomaan romukasoja eli nimikelavoja. Eilispäivän hommat jatkuvat tänään, mutta loputon suo tämä on.