torstai 4. elokuuta 2011

Kuulumisentynkää

Eipä pitäisi luottaa noihin ajastettuihin julkaisuihin. Naputtelin iloisesti aloittamani musiikkimeemin vastaukset ja laitoin ne automaattijulkaisulle. En tiedä mihin ne hävisivät, tänne eivät ilmeisesti ilmestyneet ollenkaan. Huokaus tämän tietotekniikan kanssa.

Lähden ensi viikolla opiskelemaan (taas), tällä kertaa alaa jolle olen haaveillut ryhtyväni jo useamman vuoden ajan. Vaatetusalan artesaanin opinnot, täältä tullaan. Ostin neljään vuoteen ensimmäisen kalenterinkin. Ja ostin kynäkotelon, niitä ehkä olisi ollut vanhojakin kotona, mutta halusin uuden, kun kerran lähden opiskelemaankin. Maksoin siitä jopa 3€, niin että ehkä se nyt menee vielä budjettiin... (Hahhaa, ihan kuin tässä jotain budjettia tulisi tehtyä. Ainoa budjetti mitä pidän, on se, että kuun lopussa tilillä on oltava 200€, sen suurempiin budjetointeihin en ole ryhtynyt.) Ipanapipanat menevät päiväkotiin, saivat jatkaa samassa missä ovat nyt keväällä ja kesällä olleet pari kertaa viikossa. Onneksi. Siellä on kivat hoitajat ja mukava paikka muutenkin. Ottavat hyvin huomioon Isosiskon puherajoitteet ja tekevät mahdollisuuksien mukaan pikkuisen ekstraakin sen johdosta.

Isosisko tosiaan puhuu edelleen huonosti. Määrällisesti puhe on lisääntynyt keväästä, ja jonkin verran on tullut sanoja lisää, mutta kovin vaikeaa puhe on edelleen. Tällä hetkellä on diagnoosina suun alueen motoriset ongelmat, hyvin ympäripyöreää... käytännössä se tarkoittaa sitä, että siinä missä puoli vuotta vanhempi tyttö päiväkodissa nappasi puheestani sanan "kompromissi" ja toisti sen välittömästi useaan kertaan, Isosisko hakemalla hakee sanoja suustaan. Kuulee uuden sanan, esim. huoltoasema, ja sitten alkaa hoku. Hu-ho-huu-ha-as-has-huoh-ha. Huoltoasema päätyi lopulta parin minuutin hakemisen jälkeen muotoon huohha.
Syksyllä olisi viikon jakso foniatrian polilla, olin jo perumassa sitä kun ajattelin että hyvinhän tuo osaa puhua. Sitten todellisuus lävähti päin naamaa, kun tyttö pyysi anoppilassa "muumita" eikä mumma ymmärtänyt. Itselleni oli täysin selvää, että muumisaksiahan se on vailla, herrajestas mikä siinä nyt muka on epäselvää.
Olen hyvä tulkitsemaan vajaata puhetta (voisin ruveta vaikka tulkiksi vajaapuhekykyisille...), ja ymmärrän erinomaisesti mitä lapsi milloinkin haluaa, mutta muut eivät tahdo ymmärtää yksinkertaisimpiakaan asioita. Ehkä pitää vain katsoa totuutta silmiin ja todeta, että ei tää menny niinku Strömsössä. Ja lähteä kiltisti sinne polille.

Pikkuveli täyttää kohta kaksi. Se on lujatahtoinen ja itsepäinen pikkupoika. Se vetää kaupassa estottomasti kilarit jos ei saa sitä lakupatukkaa heti, vaan se pannaan kärryyn ja kassan jälkeen vasta annetaan. Se saa hepuliraivarit jos kenkä ei mene jalkaan, tai jos joku yrittää syöttää. Se on "ITE!" viimeiseen asti. Syö kerralla uskomattoman määrän ruokaa, jos vain saa rauhan - olisitte nähneet miten paljon poika söi hotelliaamiaisella. Olin hoomoilasena, kun se vain pyysi lisää ja lisää. Ja söi kaiken (siinä missä Isosisko maisteli vähän kaikkea ja jätti 90% ruoasta syömättä). Työntää suuhunsa puolikkaan muffinin, kun sanon ettei ole ruoan kanssa asiaa sohvalle, näyttää tyhjiä käsiään ja täyttä suuta ja kiipeää sohvalle.
Vetää siskoa tukasta, jos ei neidin meno miellytä. Ruuvaa kaiken auki ja kiinni, ja rakastaa kaikkia koneita, traktoreita, kaivureita ja varsinkin peräkärryjä yli kaiken. (Oli katastrofin paikka, kun Valtran kuvalla varustetussa T-paidassa ei ollut peräkärryä: "Peäkääy ei oo! Pittää haittaa!") On ollut lähes päiväkuiva vapusta saakka. Useimmista tietämistäni pikkupojista poiketen tykkää hirmuisesti lierihatuista, eikä niinkään lippalakeista. Kutsuu kaikkia päähineitä nimellä hippihattu, ilmeisesti lippalakin väännös.
On välillä hirmuisen iso poika ja välillä ihan pieni vauva.

Isosisko puolestaan on enimmäkseen rauhallinen itsensä, vähän on uhmaikää havaittavissa mutta lievänä, lievänä - jos tuohon huutoparkujaan verrataan. Tykkää näpertää ja näprätä, on pedantti ja pikkutarkka. Eivät kelvanneet tönköt nuket, kun oli äidin nivelletyillä päässyt leikkimään, joten uhrasin pari Fashionista-Barbieta neidin spesiaalilelukoriin. Kori on sellainen, joka on vanhempien makuuhuoneessa, ja jolla saa leikkiä vain kun on äidin ompeluseurana. Ainoa keino millä saa edes näennäisen rauhan käytellä saksia ja ompelukonetta on antaa tytölle Barbie-koon kanssa yhteensopiva astiasto ja nuket ja sanoa, että leikipäs noilla. Muuten se hakee omatoimisesti isot Fiskarsit ja rupeaa leikkaamaan. Kaupan kanssa kysyi, että rupeaakos pikkuneiti askartelemaan, kun ostimme parit muovisakset. Totesin että ei kun nämä ovat velipojalle, tytöllä on oikeat isot yleissakset... Ei mene läpi jos antaa muovisakset. Kuten ei mennyt läpi sekään, että haepas niitä teidän  leikkilusikoita (=Plasto) kun lapsi oli lusikoita nukeille vailla. Ilmoitti vain tyynesti, että ei mee tuu (eivät mene suuhun). No, onhan ne ihan eri mittakaavaa kun Barbieen vertaa - ei menisi äidilläkään moinen läpi. Oletettavasti tarkkuus on periytyvää.

Tämmöstä tämä taas.