Kolme viikkoa

Tiskit on tiskattu, pihakukat kasteltu, orkidea on vettymässä ja lapsi unten mailla. Asunnossa rauha ja hiljaisuus. Ainakin hetken ajan. (Tuon pisteen kun sain näpättyä niin eiköhän puhelin soinut. Lehtikauppias. Jo toinen tänään. Tältäkään en tilannut mitään.)

Onhan tässä uudessa elämässä ollut totuttelemista ja opettelemista. Yllättävän äkkiä on törmännyt siihen, ettei olekaan kaikkivoipa; kun lapsi huutaa toista tuntia putkeen eikä mistään ole apua, tutustuu kontrollifriikki kädestä pitäen pelottavimpaan asiaan, tunteeseen ettei hallitse tilannetta. Muutamia päiviä ja iltoja on mennyt korviahuumaavan huudon säestyksellä, kun syödessä hotkittu ilma kurisee pirpanan vatsassa eikä osaa ulos. Kipeähän lapsi on, kyllä sen ymmärtää, mutta sitä on vaikea hyväksyä ettei voi tehdä juuri mitään auttaakseen.
Silloin kun on kaikki hyvin, niin maailmaa killistellään kuin jotain siitä ymmärrettäisiin. Hirmuisesti edistystä on kolmessa viikossa tapahtunut: alussa pirpana pysyi hereillä nippa nappa vartista puoleen tuntiin eli vaipanvaihdon ja syötön ajan, nyt hereillä kuuhistellaan parikin tuntia - ja pidempäänkin jos vatsa on kipeä.
Vielä hurjempaa on luvassa. Uskomaton on se määrä, mitä tuollainen pieni oppii asioita ensimmäisen vuoden aikana.

Eilen tyttö oli muuten neuvolan vaa'an mukaan siinä painossa, minkä lääkäri antoi syntymäpainoarvioksi. Painoarvio oli "vähintään 3700g, todennäköisemmin 3800g". Kätilö kysyi että minkä kokoinen pitäisi olla tulossa, ja hihkaisi kun lapsi oli syntynyt että "ei tämä niin iso ole, hyvä jos edes kolme ja puoli kiloa painaa". No, eihän se painanut kuin sen 3180g, ja eilen siis vaaka näytti 3710g. Silmin nähden pyöreämpi vatsa ja pyöreämmät jalat kuin laitoksella. Ja jotkut vastasyntyneet ovat viiden kilon kieppeillä, mahtaa niissä olla tekemistä, kun sitä oli tuonkin kokoisessa...