Tämä blogi on jäänyt ihan hunningolle. Ei ole huvittanut kirjoittaa "lapset sitä ja lapset tätä", ja mitään muuta elämässä ei ole tuntunut olevan. Pikku hiljaa siihen ehkä tulee muutos, toivottavasti. Minulla on nykyään vähän aikaa itsellenikin, kun sain järjestettyä lapsille paikan päiväkotiin. Ne ovat päivän tai kaksi viikossa tuossa alle kilometrin päässä olevassa uudessa yksityisessä päiväkodissa, ja minä saan tehdä sen ajan mitä huvittaa. Toistaiseksi ei ole huvittanut juuri mikään, mutta ehkä se tästä kevään mittaan paranee.
Joulun alla tuli totaalinen stoppi jaksamiselle, ja tajusin ettei tästä tule mitään. Sittemmin asiat ovat lähteneet lutviutumaan, kun olen oppinut lyömään nyrkkiä pöytään (noin kuvaannollisesti) ja sanonut että ei käy, ei onnistu, ei ole hyvä. En nyt sen kummemmin ruodi sitä tässä, ehkä myöhemmin kun olen saanut asioihin etäisyyttä.
Lapset on tykänneet päiväkodista. Muutaman päivän ovat olleet, ja nyt jäävät sinne kuin toiseen kotiin. Kevein mielin voi ne sinne jättää, kun ei itkun kanssa kumpikaan jää. Tietenkin parina ensimmäisenä päivänä Pikkuveli jäi itkun kanssa, ja Isosiskokin vähän sen näköisenä että ihan tosiaanko tänne pitää jäädä, mutta viime perjantaina Pikkuveli oli tuskin saatu kuorittua haalaristaan, kun se jo paineli leikkimään.
Jotain muutakin piti kirjoittamani, mutta kaveri soitti ja sotki ajatukset. Korsettiprojektin välikuulumisia sain, oli kuulemma ollut melko hyvä jo alustavankin sovituksen perusteella - mies ei ollut kuulemma osannut nyörittää. Ensimmäinen lakanaversio oli kyseessä, pitää vähän korottaa kuppiosaa ja tehdä uusi, pääsiäisenä tai vappuna nähdään ja sitten pääsen itse sovittamaan sitä kaverille. Kankaankin hän oli saanut valittua laittamistani näytepaloista, harmaaseen taftiin päätyi.
Kivaa on ommella tuollaiselle kuikelolle, kaikki istuu ja näyttää hyvältä. Tämä kiristävä korsetti on ollut ajatuksen tasolla suunnitelmissa jo useamman vuoden, mutta lapsenteko sotki hommia. Nyt vasta päästiin asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti