Tänään oli trapetsitaiteilijan paha päivä. Trapetsitaiteilijasta laulaa Itkevä tyttö, aika osuvaa sekin. Ei taida tuo linkki vain toimia, minne lie bittiavaruuteen ovat pojat kadonneet.
Aamulla pääsin parkkipaikalle ja sitten tipahti taivas niskaan. Tulin takaisin kotiin. Mies haki puolikkaan tabletin (tällä kertaa oli lievempi tapaus) ja peitteli minut nukkumaan. Herätti puolen päivän aikaan.
Ei. Ei enää tätä. Miksi minä.
Päätän aina kaataa ne tabletit pois, en kaada, ja sitten käy näin. Onneksi ei usein. Se purkki on ollut minulla vuoden ja vajentunut kai viiden tabletin verran. Silti. Siinä on viisi liikaa.
Entä jos tämä on muuttumaton olotila? Että ensin on hetken hyvää ja sitten kaikelta putoaa taas pohja?
Minä niin haluaisin että kaikki olisi niin kuin ennen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti