Kiertelin taas kirpputoreja. Rahaa meni kolme euroa, ja sillä summalla sain Virpi Hämeen-Anttilan romaanin Suden vuosi. Olen usein aikonut lainata sen kirjastosta, mutten koskaan muista sitä paikan päällä edes etsiä hyllystä. Joten päädyin sitten ostamaan sen.
Kirja oli hyvässä kunnossa, ja mikä tärkeintä, siinä oli kansipaperi tallessa. En käsitä mikä saa ihmiset heti ensimmäisenä hävittämään tai muuten turmelemaan kansipaperin niin, että kun kirja siirtyy kirpputoripöydälle tai antikvariaatin hyllylle, se on kansipaperiton rääpäle. Alastomana kehtaavat laittaa toisen maailmalle.
Onko se niin vaikea pitää niitä papereita ehjänä ja tallessa? kysyy hän, joka ei ole koskaan hukannut tai tuhonnut yhtään. Vai ettekö te välitä kirjoista sen vertaa, että viitsisitte pitää ne esittelykunnossa? Ei minusta ainakaan ole miellyttävää katsella hyllyä, jossa joka neljäs kirja on kanneton rääpäle.
Ehkä ihmisiä ei kiinnosta. Ehkä kaikki eivät suhtaudu kirjoihin samalla vakavuudella ja intohimolla kuin minä. Ehkä siksi olen aina antaessani kirjan lainaan pyytänyt jättämään paperin minulle. Ehkä minun ei pitäisi narista tästä, maailmassa on miljoona tärkeämpääkin asiaa.
Mutta harvoja niistä rakastan yhtä paljon kuin kirjoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti