tiistai 23. tammikuuta 2007

"Alle yhdelle sadasta tulis toi idea mieleen"

sanoi yritystalouden luennoitsija kun kyselin vähän oman yrityksen perustamisesta. Ensialkuun kyselin ihan yleistä, mutta jossain vaiheessa oli pakko mainita myös kyseinen idea (toistaiseksi siitä ei sen enempää) jolloin hän sitä kommentoi. Ilmeisesti hän tarkoitti kommenttinsa siten, että kyseessä ei ole mikään kovin yleinen liikeidea, mutta käytävässä mieleen tuli toinenkin vaihtoehto. Ehkäpä kyseinen idea on niin omituinen ettei se tulisi ensimmäisenä mieleen.

No, viis siitä. Tiedän kuitenkin, oli idea omituinen tai ei, että jonain päivänä vielä toteutan sen. En ehkä tänä vuonna, mutta seuraavana. Parasta ideassa on se, että toistaiseksi en näe sen aiheuttavan kovinkaan suuria taloudellisia vaateita. Alkuun pääsisi toiminimen ja nettisivuston perustamisella, loppu - no, sen näkee sitten.

Idea sivutoimisesta yrittämisestä on muhinut päässä enemmän tai vähemmän vakavasti otettavana jo toista vuotta, mutta nyt tuon yrityskurssin alkamisen jälkeen sitä on tullut ajateltua vakavammalta kannalta. Kurssi on siis pakollinen tässä opinto-ohjelmassa, ei mikään vapaasti valittava. Kerrankin on sattunut luennoitsijaksi sellainen, joka saa yrittämisen kuulostamaan jopa jotenkin mielekkäältä, tätä ennen se on nostanut niskavilloja pystyyn. Minähän en yrittäjäksi rupea.

Never say never. Samaa tämä luennoitsijakin tuumasi, kun sanoin suunnittelevani vain sivutoimista yrittäjyyttä ja tarkoituksena on kustantaa harrastukset, ei elättää itseään. Aika näyttää mitä tästä ideasta tulee. Enempää en siitä huutele, koska se on vasta hajanaisina ajatuksensiruina päässäni, ja joku mokoma vielä ehtisi pihistää sen jos ennen aikojani alan selvitellä asiaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti