Tänä aamuna huomasin pienimpien farkkujeni käyneen liian suuriksi. Tilaa on sen verran ylimääräistä, että miehen kämmenet mahtuvat vyötärön ja liitingin väliin ja housuja saa jatkuvasti nostella kulkiessaan. Jotain positiivista on siis tapahtunut painon suhteen. Sietäisi kyllä tapahtuakin, tämän kirjoittaja ei ole mikään kukkakeppiteini. Uudenvuodenlupauksena oli kunnonkohotus ja muutaman ylikilon karistaminen kesään mennessä, ja projekti on alkanut aika lupaavasti. Jospa sitä sitten kevyempänä tulisi otetuksi vakavammin mm. terveyskeskuksen puolella, tätä nykyä vihjailevat ylipainoa selitykseksi kaikkiin ongelmiin. Tilapäinen mystinen turvotus vain toisessa jalassa oli kuulemma ylipainon syytä (vaikka sellaista turvotusta ei ole koskaan aikaisemmin eikä myöhemminkään ollut), sillä "ylipaino aiheuttaa lisärasitusta nivelille." Kiitos vain, se turvotus oli kyllä jalkapöydässä, vain toisessa jalassa ja parani kun vedin jalkoihin tiukat kengät...
Kaavailen siis hoikempaa loppuelämää. Mietin myös muita tulevaisuuteen vaikuttavia ratkaisuja; sitä en osaa sanoa miten merkityksellisiä ne ovat, tai mitkä niistä loppujen lopuksi toteutan, mutta suunnitelmia on.
Olisi muuten tavallaan mielenkiintoista tietää missä sitä on noin parinkymmenen vuoden kuluttua. Vaikken nyt rehelllisesti voikaan sanoa, että haluaisin tietää olevani neljissäkymmenissä neljän lapsen yksinhuoltaja tai hupsutarhassa koreja punomassa, tuo on silti asia jota tulee pohdittua. Yleensä tehdyillä ratkaisuilla on kauaskantoisia seurauksia, ja myöhemmin, elettyä elämää pohtiessaan, useimmat toivovat että olisivat tehneet toisin jossain ratkaisevassa kohdassa. Sellaisena hetkenä jota eivät ratkaisevaksi tienneet.
Mitä jos olisi jokin vipatin, jolla voisi nähdä vaihtoehtoisten valintojen kauaskantoiset seuraukset? Että jos valitset tämän vaihtoehdon, niin tapahtuu tämä ja tuo, toisella vaihtoehdolla molemmat edellämainitut korvaantuvat kolmannella asialla. Eläisimmekö sitten onnellisina elämämme loppuun asti, kun olisi aina mahdollista tarkistaa mitä tapahtuu, vai jäisikö sinne tänne silti porsaanreikiä kohtalon luisen sormen töykkimisiä varten?
Ja nyt kun päästiin aiheeseen, niin mitä se onnellisuus oikeastaan on? Onko se sitä, että tietää tehneensä ns. oikeat ratkaisut ja saaneensa kaiken parhaan mitä elämällä on tarjota? Vai voisiko se sittenkin olla sitä, että hyväksyy tekemänsä päätökset ja elää harmittelematta "olisinpa silloin tehnyt niin tai noin". Minua voi tämän jälkeen pitää naivina, mutta uskon vahvasti tuohon jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Jos ei ymmärrä ja hyväksy tekemiään ratkaisuja, silloin jää henkisesti jumiin menneisiin. Kuulostaa ihan kioskikirjallisuusfilosofialta, mutta onpa tuosta nähty eläviäkin esimerkkejä.
En minä väitä, että kaikki tekemäni valinnat olisivat olleet "hyviä tai oikeita", mutta ne on tehty. Tehty mikä tehty, ei sitä enää tekemättömäksi saa. Tunnustan silti joskus miettiväni asoitoia, jotka tapahtuivat joskus, mutta totean sitten jossain vaiheessa niiden olevan ollutta ja mennyttä.
Niin on muuten tämä elämäkin eräänä päivänä. Jos sitä vaikka rupeaisi seuraavaksi pohtimaan jotain mielekästä tekemistä sitä loppua odotellessa. Menisi vaikka vetämään hikitreenit kuntopyörällä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti