torstai 8. maaliskuuta 2007

Muutto

Kirjoittelin aikaisemmin tuonne Livejournalin puolelle, mutta se systeemi oli jotenkin tankea, tai ainakaan minä en saanut sitä taipumaan mieleisekseni. Liekö liian lyhyt pinna, mutta muutto kerran parissa vuodessa piristää kummasti mieltä. Tähän mennessä olen muuten muuttanut muutenkin kuin näin virtuaalisesti parin vuoden välein. Ja siltikään tämä tavaramäärä ei pysy aisoissa, vaikka väittävät että muuttaminen vähentää roipetta. No niin varmaan vähentääkin, mutta kun sitä tulee hankittua sitten muuton jälkeen lisää logiikalla "mä heitin niin paljon pois ennen kuin muutin". Mettään menee niin että pölinä käy.

Virtuaalimuuton lisäksi tiedossa on ihan oikeakin muutto. Johan tässä ollaan kohta kaksi vuotta kulutettu nurkkia. Puolivälissä toukokuuta -05 siirsimme tomumajamme tähän yhteiseen huusholliin, ja nyt keskustelemme siitä, kumpi saa pyykkikoneen ja sohvan, ja miten jaetaan astiapuoli.

Vaikka siltä kuulostaakin, kyseessä ei ole tyylipuhdas yhteiselon ja tapojen yhteensopimattomuuden aiheuttama ero, vaan T:n muutto lopputyön perässä iloiseen itäsuomeen paikkakunnalle, joka on kuin kärpäsenkakka kartalla. Sen nyt ainakin on valmistuttava joskus, itsestäni en niin tiedä, joten ei tässä ole pahemmin erossaelodraamoja näytelty. Pakko sitä on mennä, kun kiinnostava työpaikka on tarjolla. Mikäs minä olen parkumaan että et jätä mua tänne.
Minä kun nyt näillä näkymin kuitenkin jään tänne kärvistelemään opintojani loppuun, vaikka se nyt ei kovin todennäköistä olekaan että valmistuisin. Muutakaan järjellistä ei nyt ole näköpiirissä, niin että menee kai se aika siinäkin.
Tosin kahdessa vuodessa tottuu aika hyvin siihen, että toinen on lähes aina huutomatkan päässä, vaikkei mitään asiakaan olisi. Mitenkähän äkkiä tottuu ettei?

Aamulla juttelin vaa'an kanssa. Nyt on paino ruvennut putoamaan, jumankauta kaksi kuukauttahan siihen menikin ettei mitään tapahtunut. Miten voivat vaatteet käydä isoiksi ja silti vaaka näyttää ihan samaa, sitä minä en käsitä. Tämänhetkinen tilanne on 3,8kg miinusta siihen alkuperäiseen - jota ei muuten huudella julki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti