Kaikki kirjani ovat varastossa jossain. Kaksinkertaisen muuton aiheuttama kaaos on käsinkosketeltava - lukemisen suhteen olen täysin kunnankirjaston varassa. Onneksi täällä on kirjojen ostopäätöksiä tekevällä ihmisellä hyvä maku, olen löytänyt paljon uutta luettavaa. Useimmat teokset ovat lisäksi löytyneet hyllystäkin ilman varauksia. Ilmeisesti täällä ei lueta kovin paljon, tai sitten ihmisillä on erilainen kirjallinen maku kuin minulla. Hyvä niin.
Yksi lempikirjoistani on kuitenkin jostain syystä jäänyt pakkaamatta kirjalaatikoihin ja ajelehtii nyt täällä pitkin asuntoa. Olen kyseisen kirjan ostanut joskus alehyllystä, pokkariversiona, ja jollei nyt ole menossa kymmenes lukukerta niin paljon en kuitenkaan valehtele.
Kyseinen kirja on Laura Honkasalon Sinun lapsesi eivät ole sinun. Olen huono kuvailemaan kirjojen juonia, saati sitten laatimaan niistä arvosteluja, joten totean vain sen olevan hyvä kirja. Jotenkin alakuloinen – millaista on olla taistolainen maailmassa jossa taistolaisuus on menneen talven lumia.
Olen kirjallisuuden suhteen melko kaikkiruokainen, mutta selkeät rakkausromaanit (Catherine Cookson & k:ni) jätän hyllyyn. Samoin hyllyyn jää myös moderni kirjallisuus, jossa ei ole selkeää juonta, saati sitten että päähenkilöstä ottaisi jotain tolkkua. En nyt muista esimerkinomaisesti yhtään teosta, mutta niihinkin olen törmännyt. Lukematta ovat jääneet. Lukematta jäävät myös kirjat, joista silmiin pistää typerä tai muuten vain epämiellyttävä nimi. Jätän hyllyyn katsomatta edes takakantta.
Eilen katsoin taas lempielokuvani. Tai en tiedä onko se lempielokuva, mutta jotain hypnoottista siinä on; Sam Mendesin American Beauty. Näin elokuvan ensimmäisen kerran huonossa seurassa, joka teki parhaansa häiritäkseen katselua. Elokuva jäi mieleen, mutta en tullut kuitenkaan ostaneeksi sitä vielä pitkään aikaan. Lopulta se päätyi hyllyni jostain alennuskorista. Pidän elokuvista, joissa kaikki ei mene niin kuin olettaisi, ja tämä on hyvä esimerkki sellaisesta. En oikein osaa sanoa mitä tyylisuuntausta elokuva edustaa, ehkä musta komedia voisi olla ainakin osittain oikea.
Epälempielokuviani puolestaan ovat (romanttiset) komediat sekä draamat. Vaikea sanoa kumpia inhoan enemmän. Siedän huonosti romantiikkaa valkokankaalla. Katson mielelläni sotaelokuvia sekä psykologisia kauhuelokuvia (kuten The Others, Kuudes aisti) jotka kehräävät kauhunsa siitä mitä ei näe. Verta ja suolenpätkää –tyyppinen ”kauhu” ei ole minua varten, se lähinnä tympii. Jännäreitä katsoin ennen, viimeksi yritin katsoa Cellularia, mutta se jäi kesken. Katastrofielokuvat ovat aina jääneet vähemmälle.
Elokuvien suhteen olen kranttu.
Olen kranttu myös monien muiden asioiden suhteen. Inhoan suurinta osaa ihmisistä vaikken tunne heitä; inhoan silti, varmuuden vuoksi. Vähän kuin kirjojakin.
Radiosta tulee Travisin Side. Enpäs ole Travisia pitkään aikaan kuullutkaan. Hyvä ilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti