maanantai 10. maaliskuuta 2008

Asiasta ja sen vierestä

Tänään näköjään viikkoja 26 ja 3 päivää. (Ähä, en tiennyt, lunttasin tuosta yläreunasta.) Totean, että nyt minulla alkaa olla vähän vatsaa*. Näkyy erityisen hyvin istuessa. Ja tiukka trikoopaita päällä. Neuvolan jakaman propaganda-aineiston mukaan joskus näillä paikkeilla pitäisi sikiön liikkeiden ruveta hiljoksiin tuntumaan myös vatsanahan ulkopuolella. Täällä ovat tuntuneet jo kuukauden ajan. Ja näkyneet lähes saman verran - nyt näkyy jo vaatteiden päällekin kun jälkikasvu intoutuu sätkimään ja vaihtamaan asentoa. En tiedä mikä ruumiinosa milloinkin on asialla, mutta näky on mielenkiintoinen kun vatsa vaihtaa muotoaan pyöreästä kulmikkaaseen. Kyljellään makaaminen tuntuu olevan sopivin mellastusasento; toisessa kyljessä tuntuvat ilmeisesti jalat ja toisessa kädet, välillä tehdään voltti ja sitten taas tulee kantapäästä kylkinahkaan. Meuhkatkoon kun vielä voi, kohta käy tila ahtaaksi...

*Minulla ei missään tapauksessa ole "masua" kuten ilmeisesti suurimmalla osalla odottajista. Minulla on vatsa. Masu voi olla vauvalla tai pikkulapsella, muttei aikuisella ihmisellä.

Huomenna pitäisi mennä naapurikaupunkiin labrakäynnille. Täällä takahikiän perämetsässä on kyllä mahdollisuus käydä labrassa, mutta kaikkia kokeita ne eivät tee. Ei siis muuta kuin aamulla seitsemältä autoon ja hurautus naapurikaupungin puolelle. Takahikiälle siis. Sielläkään ei voi kaikkea raskauteen liittyvää hoitaa, vaan loput on järjestetty toiseksi lähimmässä isossa kaupungissa. Lähin iso kaupunki, jossa niitä voisi hoitaa, kuuluu eri maakuntaan ja siis eri sairaanhoitopiiriin. Että ajahan vain vielä pidemmälle, ähäkutti. Byrokratia. Järjenkäyttö on poissuljettua. Pöh. Ja sitten Helsingissä kehtaavat itkeä, kun eivät pääsekään juuri sinne Kätilöopistolle vaan joutuvat Naistenklinikalle (tai vastoinpäin). Meillä ajetaan toistasataa kilometriä että päästään edes synnytyssairaalaan. Revi siitä huumoria. (Noh, Lapissa ajavat neljäsataa kilometriä, että ihan hyvinhän tässä silti on asiat.)

3 kommenttia:

  1. Pitkästä aikaa kävin sun toisessa blogissa ja samalla kurkkasin tänne.
    Kivoja uutisiahan täällä sai lukea! Onnea vaan kovasti loppuraskauteen!
    Mulla oli raskausaikana vähän samanlaisia ajatuksia kuin sulla :)
    T.Lissu
    (http://lill1.vuodatus.net/)

    VastaaPoista
  2. Ahaa, täällä siis "piileksit". Kovasti paljon onnea tällaisten uutisten takia :)

    VastaaPoista
  3. Kiitosta paljon teille molemmille!

    Lissu: näperrykset on olleet piiitkään tauolla, muuton yhteydessä meni "työtilat" ja laiskottaa muutenkin. Saa nähdä tuleeko joku maaninen näperryskausi vielä ennen kesäkuuta, kun sairaslomalla oleilen ilmeisesti nyt tästä etiäpäin.

    VastaaPoista