Emme enää elä kivikaudella, emmehän?

Joskus soisi noiden terveydenhoidon ammattilaisten pitävän suunsa kiinni. Tai ainakin miettivän ensin, onko lausunto tarpeellinen. Tammikuun lopulla oli ultra, jossa todettiin jälkikasvun mittojen vastaavan raskausviikkoja lähes päivälleen. Siitä kaksi viikkoa eteenpäin neuvolassa mitattiin sf-mitta (tietämättömille tiedoksi: mittanauhalla vatsan päältä), joka meni kaikkien käyrien yli ja reippaasti. Siitähän täti loihe lausumaan moittivalla äänellä että kyllä nyt on tosi isokokoinen lapsi tulossa. Että jotain on kyllä vialla. Vaikka rakenneultrassa toista kerrottiin.
Sitähän olikin kiva sitten miettiä: voiko olla jotain vikaa vaikka ei pitäisi? Kuuden viikon pähkäily selvitettiin viidessä minuutissa uudessa ultrassa: mitat vastaavat täydelleen viikkoja. (Täällä tarjotaan kaikille neljä ultraa, joista kaksi seulontoja ja toiset kaksi lähinnä koon tarkistuksia + synnytystapa-arvio.) Lääkärikään ei juuri pannut painoa terveydenhoitajan mittailuille, totesi vain että ennen niillä oli jotain virkaa kun ei ollut ultraa, saatiin selville mm. monisikiöisiä raskauksia ja muuta vastaavaa. Nykyään moinen menetelmä on hieman kivikautista teknologiaa. Meillä on sikäli hyvä tilanne, että tekevät useamman ultran, mutta entäs jos ei niin olekaan? Saako neuvolantäti puhua puutaheinää ja heittää parit vesiperät ja aiheuttaa sillä sitten hirmuisen stressin ja huolen loppuajaksi, jos ei ole varaa mennä yksityiselle sektorille tarkistuttamaan tilannetta? Vai saako sitten lähetteen ihan kuntapuolellekin? Toivottavasti.

Minun pitää käydä näyttämässä mahaa vielä useammin, kun oli hienoista häikkää sokerirasituskokeen arvossa. Siis vain yhdessä. Ei mitään ongelmia kotiseurannassa eikä siis myöskään jälkikasvun koossa, mutta silti antoivat uuden ajan kolmen viikon päähän. Hyvähän se on että seurataan, jotenkin vain tuntuu että onko se niin tarpeellista kun ei ole ongelmia? No, minähän en köyhdy kuin polimaksun verran (ja KELA korvaa jotain niistä käynneistä kun ovat naapurikunnassa), että kai sitä voi käydä kurkistamassa mitä se jälkikasvu tekee. Sen nyt kyllä tietää muutenkin; kaivelee varpailla kylkiluiden välissä tahi potkii rakkoa. Kumpikin tekee häijyä.

Helpolla olen päässyt tähän mennessä. En tunne kokeneeni juuri mitään ns. tyypillisiä vaivoja, joita propagandan mukaan pitäisi olla. Oireet, joita minulla on raskaudesta ollut, ovat

• lievä kokopäiväinen pahoinvointi noin viikot 7-12
  
• kokoaikainen sitrusten ja kiivien himo
  
• kerran ilmennyt himo a) mansikkajäätelöön ja b) mahdollisimman happamaan sitruunamehuun
  
• hieman pahentunut närästys (kärsin tästä normaalistikin noin neljänä päivänä viikossa).

Siinäpä ne. Ei kipuja, ei kolotuksia. Ei mielialanvaihteluita, ei isoa mahaa. Hyvin mahdun normivaatteisiin - ja nyt on alkamassa raskausviikko 30. Saa nähdä milloin näytän muultakin kuin lievästi lihoneelta. Siltä nimittäin tämä esiin tunkenut maha peilistä katsoen näyttää, ei miltään kauniilta kumpareelta kuten neuvolan esitteissä... Noh, äitini vietti viikon sairaalassa ehkä viikkoa-puoltatoista ennen laskettua aikaa kun minua odotti, ja muut naiset olivat kyselleet että ihanko totta meinaat tuosta mahasta lapsen tekaista? Ehkä se on sukuvika ettei tule valtavaa valasta. Toivottavasti on. Tai sitten minä paisun loppuviikoilla tuplasti sen mitä nyt. Jännä nähdä...

Olihan taas turhaa jauhantaa.