Laskettuun aikaan on sitten niinkin pitkästi kuin kaksi viikkoa. Olen pari päivää mielenkiinnolla seurannut mahaani, rupesin epäilemään että onkohan se lapsukainen ruvennut laskeutumaan alemmas. Jostain olen lukenut että sen pitäisi niin tehdä ja että se enteilee synnytystä. Pikaisen nettiselailun perusteella petyin; ihmisten kokemusten perusteella tarkoittaa näköjään sitä että lapsi syntyy suunnilleen aikavälillä 1 päivä - 10 viikkoa. Eli yhtä epävarmaa kuin kaikki muukin tähän hommaan liittyvä.
On tästä kuitenkin se hyöty että närästys on vähän helpottanut - sen mitä se refluksilta voi helpottaa - eikä kylkiluitakaan jomota enää. Kylkien jomotus on ollut ehkä karmein kokemus koko aikana, närästystä kun on ollut koko ikä, joten se vain paheni eikä tullut uutuutena.
Tähän mennessä on ollut niin ylettömän helppo raskaus, että sitten se varmaan ottaa takaisin ja antaa oikein kärttyisän lapsen. Jos mietin asiaa oikein tarkasti, niin en ole kärsinyt oikeastaan muusta kuin työn aiheuttamista ennenaikaisista supistuksista, ja nekin poistuivat sairasloman myötä, sekä lievästä kuvotuksesta alkuviikkoina (kuin myös väsymyksestä, mutta sitä nyt tulee muutenkin syksyisin). Jotkut kärsivät kaikenlaisesta kiusasta huimauksesta suonikohjujen kautta selkäsärkyyn ja ummetuksesta mielialavaihteluiden kautta nukkumisvaikeuksiin, ja sitten vielä jotkut naiset väittävät raskauden olevan elämänsä parasta aikaa. Anna-Leena Härköstä mukaillen täytyy kysyä, että mimmoista scheissea se elämä sitten muuten on?
Minä kun en menisi ongelmattomuudesta huolimatta kuvailemaan tätä elämän parhaaksi ajaksi. En osaa oikein selittää miksi, mutta ei tämä nyt mitään riemujuhlaakaan ole ollut. Ehkä se johtuu yleisestä epävarmuudesta uusien asioiden edessä, ja siitä että kaikki informaatio on pitänyt nyhtää pinseteillä hoitavasta henkilökunnasta eikä kaikkea todellakaan tajua kysyä siinä vajaassa puolessa tunnissa joka on vastaanottoaika, tai etsiä itse netistä tahi kirjallisuudesta. Juuri mitään ei ole vapaaehtoisesti kerrottu, paitsi jokaisen pienenkin "ongelman" kohdalla terveydenhoitaja on esitellyt pahimman mahdollisen skenaarion ja jättänyt sitten epätietoisuuteen että oliko tässä nyt kyse tuosta vai jostain muusta. Kuuluuko tämä jotenkin savolaisiin luonteenpiirteisiin? Ei kai kukaan enää ihmettele haluani synnyttää kotipuolessa?
Oikein harmittaa itseni puolesta kun vaihdan kuulumisia myös raskaana olevan ystävättären kanssa ja kuulen miten paljon paremmin asiat hoidetaan tuossa parinsadan kilometrin päässä.
Ei tämän kategorian nimi syyttä ole "raskasta".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti