Alan tulla hiljoksiin mökkihöperöksi. Ainoa aikuiskontakti nykyään on oma mies, joka sekin on töissä seitsemästä puoli neljään. En tunne täältä ketään. Töissä oli yksi hyvä tyyppi jonka kanssa jutunjuurta riitti kaikesta, mutta hän on a) muualla asuva ja b) ihan toisenlaisissa kuvioissa elävä mies, joten ei siitä sen suurempaa kaveruutta tullut. Haluan pois täältä, jonnekin muualle. Ei täällä edes ole "vertaistukea" saatavilla, kun kunnan syntyvyysluku on noin 30 lasta vuodessa, ensisynnyttäjiä ihan vain muutama. Ei sillä, että vieläkään ymmärtäisin miksi pitäisi kaveerata jonkun kanssa vain siitä syystä, että molemmilla sattuu olemaan lapsia, mutta tässä tilanteessa kelpaa kohta mikä vain seura. Jos siltä vain saa vähintään kymmenen sanan lauseita ja älyllisiä vastauksia. Pelkää "hääää" ja "iiih" kun käy tylsäksi pitemmän päälle.
Välillä tuntuu siltä ettei jaksa. Kun lapsi huutaa viisi tuntia putkeen, alkaa mieleen hiipiä vähemmän hyviä mietteitä.
Onneksi huomenna on tulossa vieraita, velipoika soitteli armeijan harmaista että sopiskos tulla kylästelemään. Sillä taas kummasti menee muutaman päivän. Pienestä se on tämä ihmisen elämä kiinni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti