Meillä on sitten ihan kunnon talvi. Eilen mittari näytti -26 kun lähdimme mummulaan visiteeraamaan tenavat päästä varpaisiin villaan pyntättyinä, tänä aamuna oli jo -32. Tänään oli pakko lähteä autoilemaan, kun lupauduin pitämään perhekahvilaa entisen vetäjän päästyä yllättäen töihin. Arvelin kyllä ettei sinne ketään tule kun on näin kylmää, mutta pakko oli mennä - ei sitä voi jättää menemättä noin vain. Piti ne avaimetkin saada.
Arvasin oikein, ei siellä ketään ollut meidän kolmen lisäksi. Sain avaimet, keittelin kahvia ja puuhastelin muksujen kanssa. Isosisko teki nuppipalapelejä ja Pikkuveli otti tirsat. Sitten se söi ja yrjösi. Rasittavaa kun lapsi oksentaa lähes joka syönnin jälkeen. Eikä läheskään aina mitään pikkupulauksia tyyliin teelusikallinen vaan jotain kahvikupillisen luokkaa pahimmillaan. Onneksi kiinteät ja korvike pysyvät paremmin sisällä, rintamaito tuli aina suorilta ulos.
Juu, Pikkuveljen kanssa päästiin huikeaan 4kk imetykseen. Homma meni ihan mahdottomaksi, ja totesin että ei tästä mitään tule. Hermot meni niin äidillä kuin pojallakin, joten poika siirrettiin korvikkeelle. Imetys oli niin mahdotonta huutoa ja häsellystä ettei poika missään vaiheessa saanut vatsaa täyteen ja oli hetikohta taas syömässä. Ja illat olivat yhtä sirkusta jostain 4 viikon iästä alkaen. Pikkuveli roikkui sylissä parkuen-syöden-torkkuen klo 16 alkaen jonnekin klo 22 saakka, ei kunnolla nukkunut missään vaiheessa eikä saanut vatsaa täyteen. Jaksoin kaksi kuukautta, sitten totesin että ei lisäänny maitomäärä vaikka miten imettäisin. Annoin pullosta jatketta ja ihme tapahtui. Poika söi, hiljeni ja nukahti pariksi tunniksi. Ei minulla ole sydäntä huudattaa lasta puolivuotiaaksi vaikka miten olisi täysimetys hyväksi ja tuttipullo sielunvihollisesta peräisin - korvikkeesta nyt puhumattakaan. Kahden kanssa on nyt tullut todettua ettei se maito vain riittänyt.
Yöhärdellikin on pulloaikaan vähentynyt.
Mitähän muuta. Odottelen huoltomiestä pattereita korjaamaan, eipä ole vielä näkynyt. Eteisen ja pesuhuoneen patterit vähän jumissa, eivät lämpene. Ja jos nyt neljännen kerran sanoisi tuosta terassin ovesta että vetää, korjaisitko. Neljättä kertaa en kuitenkaan hyväksy sitä vastausta että juujuu, katellaan siihen uudet tiivisteet. Vaadin että se on korjattava nyt. Hirveä veto käy, ja taloudessa kaksi alle kaksivuotiasta lattialla leikkimässä. Kun ei ole edes niitä uusia tiivisteitä näkynyt. Saati että tuo renksottava ovi olisi todella korjattu. Verho vain lepattaa ilmavirrassa.
--
Pienet ovat kovin isoja jo. Isosisko pukee itse housuvaipan, sukkahousut, sukat ja tavalliset housut. Pusero on vielä jonkun muun puettava. Tekee nuppipalapelin tuosta vaan, kun keksi sen hauskuuden ennen joulua. Pari päivää meni ja tyttö oivalsi idean. Kiipeilee, syö haarukalla. Järjestää tavaroita ja osaa melkein mitä vaan. Paitsi puhua. Ensimmäistä sanaa ei ole vieläkään kuultu, sellaista oikeaa. Yhdessä vaiheessa hoki mämmämmää kun halusi maitoa, nyt ei sitäkään. Tällä hetkellä on yksi vähän sanaa muistuttava, (hh)sää. Hiljainen suhina jota pidetään kun halutaan lisää jotain, pulkkakyytiä tai rusinoita. Tarkoittaa selkeästi lisää, muistuttaa sitä äänneasultaan muttei ihan kuitenkaan. Jonkin verran hokee myös njamnjamnjam-joikua, kun joku syö jotain. 2-vuotisneuvolassa kuulemma puututaan asiaan jos ei ole sitä ennen muuksi muuttunut tuo puhe. Toivottavasti muuttuu.
Pikkuveli nauraa, tarttuu leluun ja kääntyy mahalleen. Pyörii napa-akselin ympäri ja onpa parina päivänä näyttänyt siltä että hei, onko tuo pätkän jopa edennytkin? Saattaa se sillä huiskinnalla vähän edetäkin, ryömimisestä tuskin vielä puhutaan hetkeen. Ei juuri kiukuttele ja syö yhä 2-3 kertaa yössä. Hämmästyttää äitiään ihan toisenlaisella luonteellaan Isosiskoon verrattuna.
Luonne-eroista saisikin ihan oman juttunsa, joten palataan asiaan. Nyt täytyy poistua takavasemmalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti