YLE uutisoi, että kuolinilmoituksiin on ruvettu laittamaan mm. iskelmää. Mielenkiintoista, sillä reilu kuukausi sitten pyörittelin ajatuskulkuja saman teeman ympärillä; päätin että allekirjoittaneen hautajaiset pidetään sitten sillä tavalla kuin allekirjoittanut on määrännyt. Jumatsuikka. Ja ihmisellähän on tähän oikeus, hautajaistestamentissa voi määrätä homman menemään kuten haluaa. Eipähän tarvitse jälkeen jääneiden kinata, että halusiko se nyt "haudataan hiljaisuudessa" vai ison muistotilaisuuden. Ja hautakiveenkin voi laittaa muutakin kuin sen nimen päivämäärineen.
Oikeastaan koko ajatus lähti liikkeelle siitä, kun kesällä luin Johanna Sinisalon romaanin Enkelten verta. Romaanissa käsitellään sivujuonteena hautaustoimistoa, muun muassa personoituja kuolinilmoituksia. Vähän tämän jälkeen näin lehdessä vanhemman naisihmisen kuolinilmoituksen, johon oli niiden iänikuisten lintujen ja katkenneiden korsien tilalle laitettu kuva-aihe, joka henkilöä tuntemattomallekin kertoi jotain ihmisen persoonasta. Kuvassa oli lankakerä ja neulepuikot.
Heräsin ajattelemaan asiaa. Mitä itse haluaisin?
Se on selvä, että en halua mitään uskonnollista. Todennäköisesti en siinä vaiheessa, kun lähtö tulee, enää kuulu kirkkoon, mutta sehän ei varsinaisesti omaisia sido tekstien suhteen. Minä aion sitoa niiden kädet, ja määrätä etukäteen.
Ristiä ei siis tule. Eikä niitä lintuja, puistatus. Tekstiksi tulee jotain A. W. Yrjänältä.
Siinä suuntaviivat. Katsellaan tarkemmin kun ollaan taas tarpeeksi makaaberissa mielentilassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti