tiistai 25. syyskuuta 2007

Kääntyvät takapyörät ja suunnanvaihtovipu

eli autolla ei ajeta kuten trukilla.

Oli vähällä käydä hassusti tänään aamulla ison sekatavarakaupan pihamaalla. Peruutin autoa parkkiruudusta ja olin siirtymässä peruutusmoodista eteenpäinajomoodiin, kun tajusin käteni hakevan vilkkuvipstaakia. Hetkisen hämmästelin että mitä kummaa tuolla päässä liikkuu, ennen kuin tajusin mitä varten sitä hain: olin vaihtavinani pakista eteenpäinajoon. Hilkulla oli, etten iloisesti räväyttänyt vilkkua oikealle ja jatkanut pakki päällä ”eteenpäin”.
Sattuuhan näitä. Edellisellä kerralla unohdin, ettei Toyota Corolla todellakaan käänny lähes paikallaan ympäri kuten samanmerkkinen trukki tekee. Selkeästi on havaittavissa, ett olen viettänyt enemmän aikaa vekslaillen trukkia ahtaassa varastossa kuin henkilöautoa kaupan parkkipaikalla. Jonain päivänä vielä nalkitan itseni niin etten pääse pois, kun unohdan auton ominaisuudet.

-

CMX:n Talvikuningas teki vaikutuksen. Pidän science fictionista ja A.W. Yrjänän myyttisistä sanoituksista, ja kun nämä kaksi yhdistetään, saadaan jotain mikä kuulostaa erittäin hyvältä. Tunti ei ole koskaan tuntunut näin lyhyeltä ajalta.

1 kommentti:

  1. Nkpiirin uusin vaihto ón taas käynnissä. Oletko tulossa mukaan?

    VastaaPoista