Suoritin tässä aamutuimaan jo pieniä korjaustoimenpiteitä. Suurensin yhdet jo kertaalleen pienentämäni farkut ratkomalla osan ommelluista pienennyslaskoksista auki jotta sovin tuon kasvaneen mahan kanssa säädyllisiin pukineisiin. Viitisen minuuttia mattopuukolla näpertämistä ja taas on yhdet käyttökelpoiset housut. Yritän välttää äitiysvaatteiden sovittelua ja ostamista viimeiseen saakka. Ei kiitos. Älkääkä muuten lausuko minun kuulteni sanaa mammavaate, jollette halua aiheuttaa pahoinvointia ja kuulla saarnaa siitä, miten älyttömiä sanoja sitä odottajat käyttävät.
Ei sillä että maha olisi kovinkaan paljon kasvanut. (Töissä kukaan ei tietäisi minun odottavan lasta jo kuudennella kuulla, jollen olisi kertonut; oli pakko kertoa etteivät ihmettele kevennettyjä työtehtäviäni ja rupea juoruamaan omiaan.) Kasvu on ilmeisesti tapahtunut enimmäkseen sisäänpäin, nyt se on pikku hiljaa ruvennut pulpahtamaan pintaan. Ruumiinrakenteenikin on omiaan hämäämään; olisihan se näkynyt aikapäivää sitten, jos olisin missimitoissa. Kun en ole, sitä on huonompi huomata. Elän toivossa etten kovin suurta mahaa saisikaan.
Tänään pitää käydä jälleen syyningissä neuvolassa. Jotkut tuntuvat odottavan näitä käyntejä, minä menen pitkin hampain. Niille tuntuu olevan tärkeämpää se, mitä painan (tilanne edelleen -4kg lähtöpainosta) ja mikä on verenpaineeni kuin se, mitä päässäni liikkuu. Toistaiseksi käynnit ovat olleet linjaa päivää-näkemiin. Enkä minä viitsi kysyä mitään, ettei tule tehtyä tyhmiä kysymyksiä. Pitävät vielä avuttomana.
Tänään pitäisi illalla mennä myös ns. perhevalmennukseen, joka on naapurikaupungissa, 25km suuntaansa. Siellä on muistaakseni kolme tai neljä kertaa, yksi on isossa kaupungissa, jonne on matkaa 111km. Eikä voisi vähempää kiinnostaa koko touhu; pitkin hampain siis sinnekin. Kai siellä on pakko käydä, mutta kukaan ei voi odottaa minulta sen enempää. Minulla on kuulemma epäkypsä suhtautuminen tällaisiin asioihin, mutta minkä minä sille voin että inhoan kaikkia vastaavia tilaisuuksia. Etenkin tällaisia, jotka liittyvät raskauteen. En vain kuulu niihin, jotka ovat haltioissaan asiasta (valmennuksesta tai raskaudesta, ihan oman valintasi mukaan). Totta kai minä haluan lapsen, mutta en tätä vouhotusta. Minua ahdistaa pelkkä ajatuskin siitä, että joudun samaan huoneeseen useamman raskaana olevan naisen kanssa. Eikö näitä juttuja voisi käydä nettikurssina?
Olen huono odottaja, tiedetään. Lapsen liikkuminen vatsassa aiheuttaa paremminkin epämukavuutta kuin ”oi, se liikkuu, ihanaa” –fiilistä, ja euforia, jota tässä pitäisi kai tuntea, on aika kaukana. Jos jonkun mielestä on ihanaa että virtsarakkoa potkitaan, sopinee tutkituttaa jotain.
Kysymys: saako raskaudesta kirjoittaa negatiivisia asioita, vai ovatko vain pastellisävyiset ihkujutut sallittuja?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti