Tyttö päätti toissailtana, että nyt on aika kypsä tasapainon kokeiluun. Tukea vastenhan se on tepsuttanut jo kaksi kuukautta, mutta sunnuntai-iltana isänsä kanssa touhutessaan uskaltautui ottamaan askelia ilman tukea. Yhtäkkiä kuulin selkäni takaa toteamuksen "Hei, tämähän kävelee!" Käveli vielä minunkin nähteni, ja koko loppuillankin. Huvittavan jäykän ja silti huteran näköistä menoa, kun tuollainen vähän yli 70cm ihmisenalku tassuttelee. Pisimmillään taisi taittua metrin matka.
Konttaaminen on kuitenkin vielä se suosituin etenemismuoto, mutta kova on vimma päästä kävelemään. Tuesta kiinni pitäen pitää kurotella, josko yltäisi seuraavaan tukipisteeseen ilman konttaamista.
On se vain melkoista tuo opettelu.
Neuvolassakin tuli tyttöä käytettyä. Pituutta oli 73cm, painoa 8510g. Edellismittauksesta oli tullut pari senttiä mittaa lisää, mutta paino oli lisinyt vain 50g. Ei kai se tuolla syömisellä ja liikkumisella voikaan nousta, mutta jännä homma oli se, että kukaan ei sanonut mitään vaikka painokäyrä oli tipahtanut taas sinne -10 tuntumaan. Se tuntuu olevan semmoinen "normaalikäyrä"; viimeksi terveydenhoitaja nimittäin "vitsaili" että pitääkö kohta rajoittaa syömistä kun tyttö oli melkein normaalipainossa eli keskikäyrällä. Noin pienestäkö se painontarkkailu ja alipainon ihailu lähtee? Ja tyttö on todella pieniruokainen - joskus harvoin suostuu syömään vähän enemmän mutta yleensä ruokamäärä on ehkä puolet-kolmasosa siitä mitä näkee vaikkapa perhekerhossa lasten syövän. Ei tuntunut täti ymmärtävän, että vaikka minä en mikään laiha olekaan, ei se tarkoita sitä että tyrkytän lapselle ruokaa jättiannoksia koko ajan - terveydenhoitaja ei lainkaan ymmärrä huoltani siitä että tyttö todellakin syö vähän. Varsinkin liikkumiseensa nähden. Jos ruokaa on vajaa desi voi siitäkin jäädä kolmannes syömättä. Tuota lasta ei vain syöminen tai juominen kiinnosta. Ei lusikka eikä nokkamuki. Ruoka menee täysin syöttämällä, lukuunottamatta sormin syötäviä paloja, ja ainoastaan tuttipullosta voi juoda, sekin pitää tehdä sylissä maaten.
Pullosta pitäisi vissiin vieroittaa. Mutta miten raaskin, kun maidonjuontihetki on ainoa hetki jolloin tuo elohopea on edes muutaman minuutin sylissä rauhassa? Ainoa hetki jolloin pientä saa vielä pitää sylissä niin ettei se rimpuile omien touhujensa pariin on se, kun päiväunien jälkeen maitopullo hetken pitkittää sitä lepohetkeä. Helmi arjen joukossa oli se ilta, kun rauhattomalta pääsiäisreissulta palattuamme tyttö halusi vain syliin. Ihana pieni nökötti sylissä kuin vauva, pää rintaani vasten painettuna eikä ollut kiire minnekään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti