Viikko

Laskettuun aikaan on nyt sitten viikko. Tänään alkoi 40. viikko, ja ilmeisesti sen kunniaksi on ollut joitain etiäisiä. Mies vannotti eilen että tämä päivä pitää pysyä yhtenä kappaleena, heillä on töissä iltapäivällä vähän palaveria josta ei oikein voisi olla pois - koskee jotain T:n työjärjestelyjä ja sen semmoisia mahdollisten isyysvapaiden takia. En luvannut mitään, tässä on pari päivää ollut kivuttomia supistuksia ja illalla ne sitten muuttuivat säännöllisiksi ja hieman juiliviksi, samanlaisia oli silloin kun V alkoi tehdä tuloaan. No, eivät ne järin tuskallisia olleet koska nukahdin niistä huolimatta vain herätäkseni hetkeä myöhemmin siihen, että joku talouden kolmesta kännykästä piiputtaa tyhjenevän akun takia. T ei tuollaiseen herää, joten sain könytä vielä etsimään ja mykistämään T:n työpuhelimen. Joutavaa. En muutenkaan ole kännyköiden suurin ihailija (jos ihmisellä on kännykkä niin miksi sen oletetaan olevan 100% ajasta tavoitettavissa?) ja nuo yölliset piipahtelut ovat ehken rasittavimpia. Niissä on ihan tarkoituksella se äänettömyys-toiminto.

Noin muuten asumme keskellä kaaosta. V levittää lelunsa ympäri taloa, ja siinä sivussa kaiken muun mahdollisen mainoksista vaatteisiin. V:n vaatteet ja vaipat ja muut tarvikkeet olivat yli vuoden lipastossa, kunnes tyttö keksi että ne voi kiskoa niistä laatikoista ulos ja kantaa pitkin asuntoa. Lipasto on nyt tyhjä ja tavarat vaatekaapissa, jota ipana ei ainakaan vielä ole keksinyt aukoa. (Jos keksii niin kahvat voi sitoa narulla yhteen - ei aukene ei.) Muutenkin kaikki, mitä ei ole ruuvattu tai liimattu kiinni, löytyy jostain ihan muualta. Suosikkipaikaksi on kehittynyt ns. irrallinen astiakaappi, jossa on alaosassa muutama laatikko. Jos on haukku tai uniriepu hukassa, niin sieltä niitä ensimmäisenä kannattaa metsästää.

En sattuneesta syystä jaksa kerätä tavaraa sitä mukaa kuin tyttö sitä levittää, joten entinen siisteysintoilija on joutunut antamaan periksi. Kai tämä joskus menee ohi?

On kyllä hauska seurata miten tuollainen pieni ihminen oppii koko ajan uusia juttuja. Eilen huomasin, että synttärilahjaksi saadun laulavan madon toimintaperiaate oli valjennut. Ensin pitää painaa jalkaa, ja kuunnella jokin "äänitehoste". Sitten pitää painaa samaa jalkaa uudelleen ja vehje soittaa jonkin melodianpätkän, kuten tuikituikitähtönen. Lapsi istui lattialla ja paineli jalkoja systemaattisesti aina sävelmän loputtua uuden kuullakseen. Ei se ihan tyhmä ole :)