Täystuho

V:sta on kehittynyt varsinainen täystuho. Kun jalat kantavat minne neiti haluaa, mutta järki ei päätä pakota, on kyseessä pelottava yhdistelmä. Hellannappuloihin ylettyy vaivatta, tai ainakin jos vähän varvastaa, samoin kirjahyllyyn. Kaikki missä on poikkipienoja on ilmeisesti rakennettu ihan vain pienen iloksi, kiipeilyä silmälläpitäen. Ja kun etäisyyttä lattiasta on vain reilu puoli metriä, ehtii sieltä kerätä kaiken pienen roskan (ai meillä muka jotain ylimääräistä lattialla?) ennen kuin äidin tai isän valvova silmä ehtii sen nähdä, saati käsi kopata talteen. Onneksi kaikkea ei tarvitse ensimmäisenä tunkea suuhun, vaan sitä voi useimmiten tulla ensin esittelemään vanhemmille jotka sitten kiittävät kauniisti ja jemmaavat roskat parempaan talteen. Yksivuotisneuvolassa täti ihmetteli kun V kiikutti leluja korista minulle ja isälleen, sanoi etteivät vielä tuossa iässä yleensä kovin mielellään luovuta leluja toiselle. No, V:n kehitys nyt muutenkin menee ihan omia polkujaan. Nauratti kun saimme jonkin vihkosen, jossa oli lapsen kehitystä 1-2 ikävuoden aikana. Takaa löytyi listaus eri taidoista, ja kohdassa 18-24kk lukee jotenkin näin "poimii lelun lattialta kaatumatta" ja "kantaa isojakin esineitä kompastumatta". Hieman on tyttö keskiarvoa edellä, kun kantaa melkein itsensä kokoisia laatikoita jo nyt, ja leluja on nostellut siitä asti kun oppi kävelemään. Puhetta ei sitten vieläkään tule, että jossain se aina tasoittuu. Tosin, vaikkei puhetta tule niin vaatia tuo ipana kyllä osaa. "Ännäääää" kuuluu heti kun V haluaa jotain mikä on omien rahkeiden ulottumattomissa. Ja kovalla äänellä. Ja usein. Ei jää tarkoitus epäselväksi. Anna heti tänne! Hetihetiheti! Miksei oo jo! 

Ja kun useimmiten haluttu objekti kuuluu luokkaan "ei sovellu pienille lapsille" seuraa korviahuumaava parku. Lapsi on kuin olisi jotain suurta ja hirveää tapahtunut, parhaimmillaan jopa vuodattaa krokotiilinkyyneleitä niin että heikompi heltyisi. Vaan ei äiti. Julma äiti. Melko julmaksi sitä tuntee itsensä, kun joka toinen sana on EI tai jalostuneempi muoto EI OTA, EI SAA KOSKEA. Pakko se kuitenkin on. Kuka niitä rajoja sitten viiden vuoden päästä yhtäkkiä uskoo, jos siihen asti saa tehdä mitä haluaa? Mieluummin aloitetaan nyt jo. Jahdataan ipanaa kielletystä paikasta toiseen ja hoetaan eiei.

Onneksi itse olen melkoisen hyvässä kuosissa, joten jahtaaminen käy ongelmitta. Raskausvaivoja ei närästystä lukuun ottamatta ole vieläkään, tosin pari päivää kärsin ilmeisesti liitoskivuista. Se oli kyllä pitkälti itseaiheutettua, sunnuntai-iltapäivä vierähti konepäivillä epätasaisessa maastossa kävellen ja osittain rattaita työntäen. Autolle kävellessä tunsin itseni hitaaksi ja kipeäksi ankaksi, ja sama meininki oli vielä maanantaina. Nyt ei tunnu enää missään. Ilmeisesti se maaston epätasaisuus vaikutti noin paljon, ei vastaavasta tasamaalla käyskentelystä tuollaista ole seurannut. Kumartuessa tosin joskus toivon, että Nökö älyäisi viimeinkin ruveta laskeutumaan sen mitä tässä vaiheessa kuuluisi ollakin (edelleen epätavallisen ylhäällä), kun lyhytselkäisellä ihmisellä meinaa tila loppua vaikka pieni vauva kuulemma on tulossa. Pieni mutta edelleen korkealla, kumartuessa pieni takapuoli painaa inhottavasti kylkiluita. Tai ainakin toivon että se edelleen on takamus, joka tuossa kylkikaaren alla tuntuu. Semmoista muljuntaa on välillä, etten kyllä ihmettelisi vaikka olisi keksinyt kääntyä.

Pitäisi järjestellä tulokkaan vaatteet, mutta en saa aikaiseksi. Luotan siihen, että ei tämä ennen laskettua aikaa synny - ja jos syntyy, niin sitten sävelletään. Näillä geeneillä pitäisi tulla hitaita ja täsmällisiä lapsia. Paino sanalla pitäisi. V oli kyllä täsmällinen syntymäpäivänsä suhteen, mutta mikä ihmeen hyppygeeni sillä on? Lapsi nimittäin muistuttaa epäilemättä mummuaan ja enoaan siinä, että jos jostain puhutaan niin sen pitää tapahtua heti - isänsä ja äitinsä kyllä voisivat vielä vähän tuumailla. Vaarikin oli todennut joku päivä, että ei ole kyllä vanhempiinsa tullut tämä lapsi. Paras esimerkki oli se, kun sunnuntai-iltana totesin ääneen, että taitaa olla ipanalla kylpyilta - en edes siinä muodossa että V menee kylpyyn, vaan ohimennen jokseenkin muodossa "pitäis tuon lapsen varmaan kylpeä tänään". Mitä teki V? Juoksi pesuhuoneen ovelle, ja kun se avattiin, meni sinne ihmettelemään. Sitten tuijotti minua syyttävästi että ei näy kylpyammettakaan vielä, miksi äiti huijasit?