maanantai 24. toukokuuta 2010

Tekstiä pukkaa

Lauantaina oli hiljaista, lapset nukkuivat sattumalta yhtä aikaa, ja sain päähäni etsiskellä vanhoja tekstejäni. Kävin läpi yhden pöytäkoneen kiintolevyn, ei ollut siellä. Kävin läpi läppärinrouskun kiintolevyn, siellä oli jotain niin vanhalla muokkauspäivämäärällä että uudempiakin olisi muistini mukaan pitänyt olla. Kaivelin yhtä muistitikkua, jossa oli sitä samaa vanhaa päivämäärää tarjolla. Sitten älysin hakea kaapista ulkoisen kiintolevyn, ja tittidii, sieltäpä löytyi.* Lueskelin niitä, ja sormia rupesi yhtäkkiä syyhyttämään vanhaan malliin. Ei muuta kuin Word tulille ja näpyttelemään. Ja katso, sain tempaistua hatusta kaksi sivua tekstiä, ihan noin vain (melkein) yhdellä istumalla. Kamalaa huttuahan se oli, jatkoa erääseen tarinaan jota olin kirjoittanut (jo!) vuodesta 2001, mutta jotain kuitenkin. Iloisena taputtelin itseäni selkään ja totesin etten ihan ruosteessa sentään ole. Ja kyllä, olen juuri niin pedantti että laitan jokaiseen tekstiin aloituspäivämäärän, joten siitä tiedän milloin olen minkäkin jutun aloittanut.

Olen harrastellut kirjoittamista vuodesta -96 alkaen, ihan omaksi ilokseni vain. Muutaman jutun olen luetuttanut kavereilla, joskus teini-iässä tai heti sen jälkeen, mutta muuta julkisuutta en ole niille halunnut. Lähinnä ne ovat sellaista novellityyppistä tarinointia, ihmissuhteista tai niiden puutteesta. Osassa on rahtunen jotain omakohtaisesti koettua, ehkä ripaus jostain nyysittyä, suurin osa keksittyä. Päässä liikkuu kaikenmoista, kun on vähän vilkas mielikuvitus, ja on hyvä siirtää osa siitä tavarasta myös pois sieltä päästä, ettei käy päänuppi ahtaaksi. Osa on joskus jopa tullut "valmiiksi", siinä mielessä valmiiksi että en juuri koske niihin (on hyvä jättää jäljelle jotain mitä voi sitten vanhemmalla iällä lueskella tuntien sääliä ja myötähäpeää nuorta itseään kohtaan), mutta suurinta osaa muokkailen silloin tällöin, koska niistä tuntuu aina puuttuvan jotain. On kirjoitettu liian nopeasti ja jotain on jäänyt sanomatta. Ja iso osa on ihan rehellisesti kesken. Joko olen unohtanut mitä olin tarinasta tekemässä, tai sitten en osaa lopettaa. Tai sitten tarinaa olisi paljon päässä puolivalmiina, mutta en vain saa sitä naputeltua pois sieltä. Olen jäänyt jumiin kuljetettuani tarinaa johonkin suuntaan johon sen ei olisi koskaan pitänyt lähteä, ja jäänyt jumiin kun en keksi poispääsyä. Sitten jäkitän siinä. Vaihtoehtona on tehdä "luvun loppu" eli aloittaa ihan uusi luku jostain ihan muusta tai poistaa pari riviä/kappaletta/sivua. Koska olen huono deletoimaan hengentuotteitani, ja mielestäni jutun pitäisi vielä jatkua samasta aiheesta pidempään, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Nimimerkillä "jo neljättä vuotta jumissa sivulla 107".

Näppäilytaidon olen huomannut olevan ruosteessa. Siinä missä ennen juttelin kaverin kanssa kasvokkain ja samaan aikaan näpyttelin kirjoitusvirheetöntä tekstiä irkkiin näyttöön tai näppikseen vilkaisematta, teen nyt kolmesta kymmeneen näpyvirhettä yhtä lausetta kohti. Vaatisi sormiharjoittelua, jotta tekniikka (oma näpyjärjestelmä, ei kymmensormi) palautuisi. Tämä blogi käy mainiosti harjoituskappaleesta, kuten ehkä voi huomata. On se hyvä etten ole kategorisoinut tätä yhteen asiaan keskittyväksi, joten voin rääpiä tänne tekstiä aiheesta kuin aiheesta. Alkaa lapsiaihe tulla tältä erää korvista ulos, näes.

*Tekniikkamäärästä päätellen meillä eletän nörttitaloudessa, tuohon olisi lisättävänä vielä yksi läppäri, mutta eipä olekaan asia niin. Meille vain on kertynyt tuota romua, sanan varsinaisessa merkityksessä. Viimeksi pelastin kaverin läppärin joka on vähän paremmassa kuosissa kuin oma romu, jota matkoilla käytetään esim. nettisivujen selaamiseen, mutta joka olisi pitänyt päästä paremmille bittilaitumille jo viisi vuotta sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti