En tahtoisi olla täysi ääliö

...mutta tänään oli taas huonompi alku päivällä. Aamulla kilahdin jälkikasvulle. Eiliset lelut edelleen lastenhuoneen lattialla ja olohuoneen lattia täynnä legoja. Vaikka on sanottu hyvästi ja pahasti aika monesti. Aamupala ei kelvannut. Ei tietenkään, koska piti saada muroja. (Ja koska kolme varttia myöhemmin bongasin roskiksesta myslipatukoiden käärepapereita. Oma-aloitteisuus oli taas ollut kylässä ennen aamupalaa - perikunta nousi seitsemältä ja meni alas, me nousimme vähän kahdeksan jälkeen.) Vaatteita ei saatu päälle. Melkein kuusivuotias huusi että pitää auttaa pukemisessa. Ilmoitin että siirrätän sen päiväkodissa vauvojen osastolle jos ei ala onnistua itse tuon ikäiseltä. Melkein seitsemänvuotia diivaili että ei voi pukea kun ei ole puhtaita alushousuja. Kerroin että niitä on ihan siellä missä ennenkin - vaatehuoneessa puhtaana. Huolimatta klo 7.50 annetusta ilmoituksesta että aamupikkukakkonen alkaa ihan kohta, se ol onnistuttu missaamaan. Josta seurasi suoraa huutoa. Että pitää laittaa alusta*.

No. Käpy paloi. Aika kovaäänisesti.

Mies toi töistä tullessaan tuliaisia. Ihana opus!

Heitin perikunnan isänsä kanssa kartanolle ja matot perässä. Rupesin siivoamaan. Siivosin kaiken paitsi isännän työpöytää en. Koska en vain kestä. Paperipinoja ja silleen. Mihinkään et voi koskea ettei se Pisan torni kaadu.

Mutta siistiä tuli. Ja nopeasti. Tiedättekö miksi? Koska olen raivannut tätä torppaa nyt pari kuukautta, ja täällä alkaa pikku hiljaa olla a) säällinen järjestys** ja b) melkein kaikille tavaroille omat paikkansa. Alan ymmärtää (viimeinkin!) sen, että liika tavara on pahasta, varsinkin jos ei niille löydy paikkoja. Nyt alan olla oikealla aaltopituudella ja oikeassa mielentilassa tämän talon suhteen - johan Juhannuksen jälkeen tulee kolme vuotta muutosta, että kai se on viimein aikakin. Hyviä ideoita löytyi järjestyskirjasta, jonka sain tässä viikolla. Pienellä selailulla sain aika tavalla uutta intoa vinttiprojektiini ja yleisesti alakerran järjestelyyn. Alakerrassa on siis kolme huonetta ja noin 54 neliötä, joista osa menee eteiseen, portaikkoon ja vessaan. Vessa on toki nerokkaasti tehty portaiden alle, mutta ei näitä neliöitä liiaksi ole, varsinkin kun kaikki elämä käytännössä tapahtuu alakerrassa. Lastenhuone on lähinnä vitsi.

Ja vinttiinkin sain viimein ne hyllyt. Mies totesi että tässä ei nyt ole mitään järkeä, kun tapasi minut mittailemasta hyllynkannattimien paikkoja, otti autonavaimet ja häipyi. Soitti puoli tuntia myöhemmin että käykö neljäkymmentä senttiä syvä hyllykkö, jos se on metrikasikuus korkea? Mittasin että käy. Puoli tuntia ja yhtä ruokailua myöhemmin vintin alkovissa oli ripirinnan kaksi metallista varastohyllykköä.

Nyt ne tavaratkin on melkein käyty läpi. Ensimmäisen kerran elämässäni tavarani alkavat olla järjestyksessä, niin että sieltä löytääkin jotain! Alkovin sisältö on käytännössä minun kamaani: nukkejuttuja, nukkekotijuttuja ja ompelutarvikkeita, kaavalehtiä ja sen sellaista, mukaanlukien sovitusnukke. Miehellä on autotalli harrastustilaksi, ja kotipaikallaan vanha navetta täynnä autojuttuja (plus navetantakunen täynnä autoja). Että silleen. Ei ollenkaan tilaavieviä harrasteita tässä mökissä, ei.

Allekirjoitan nykyään sen, että kaikelle on oltava paikkansa ja kaikki pitää viedä käytön jälkeen paikalleen. Muuten käy huonosti.

~¨¨~

* Hemmetin tallentava digiboksi, opettaa kakarat liian helpolle. Minun lapsuudessani jos et muistanut katsoa jotain niin se meni jo!
** Meidän ruokapöytä esim. pääsi viimein melkein kolmen vuoden jälkeen siitä tilapäisestä paikastaan sille oikealle paikalle. Velipojan kanssa kannettiin se tänne sisälle ja nostettiin tilapäiselle paikalle, josta se oli tarkoitus nostaa ikkunan eteen. En tiedä miten se taas vähän venyi. Ja olohuoneen nurkasta poistui se tilapäiseksi kirjahyllyksi saatu viritys, joka oli kirsikkapuun värinen ja nurkkakaappeineen ihan liian iso tänne. Tilalle sain valkoisen, puolet pienemmän lasivitriinikaapin. Olohuoneeseen tuli ainakin viisi neliötä lisää tilaa! Siltä ainakin tuntuu.