Olohuoneessa tuoksuu hunaja, ja minä olen menettämässä otettani kirjoittamiseen.
Aamuyöllä, unessa, nuo kaksi asiaa sekoittuivat, ja näin omituista unta. Unessa aloitin jälleen uuden pienoisromaanin kirjoittamista, ja sen aloittava teema oli hunajan tuoksu. Outoa.
Se hunajan tuoksu, niin. Sen lähde oli minulle itsellenikin yllätys. Viime keskiviikkona ostin kaksi tulppaanikimppua, keltaisen ja fuksianpunaisen. Punainen päätyi keittiöön, keltainen olohuoneeseen, ja viimeksimainittu tuoksuu hunajalta. Punainen tuoksuu vain tulppaanilta. Tai miltä nyt tulppaani, kasvihuoneessa kasvatettu, tuoksuu. Hieman maalta, hieman kasvilta, hieman ei-miltään.
Kirjoittaminen on karkaamassa otteesta. Oikeammin sanottuna kirjoittamisen taito. Sanat pyrkivät pakoon, eivätkä lauseet halua muotoutua sellaisiksi kuin yritän niitä saada. Pitäisi kirjoittaa enemmän, nysväämisen sijasta, mutta mutta. Nysvääminenkin on niin hyväksi hermoille, ja sitä on paljon helpompi tehdä. Rakentelen ison osan vapaa-ajastani kaikenlaisia miniatyyrijuttuja, mutta niistä on enemmän toisaalla.
Kirjoittamisesta siis. Mielenkiintoista miten se on nyt jäänyt niin taka-alalle, vaikka ennen se oli minulle henki ja elämä. Enemmänkin.
Pitää kai näppäillä enemmän tänne, jospa se siitä taas. Olisiko ollut enneuni. Ja se, joka uniansa uskoo, saa pelätä varjoaan.
---
Pitäisi siivota. Aurinko paistaa näinä aikoina suoraan olohuoneeseen, ja palauttaa ikävällä tavalla maanpinnalle: ei täällä niin siistiä ollutkaan. Kunpa joku muu siivoaisi.
Kirjaröykkiöitä siellä ja täällä, suurin osa omia, joitain toisen, joitain kirjaston. Ne ovat tehneet invaasion tänne. Niitä olisi vielä kaksi pahvilaatikollista mummin vintillä, lisäksi ne lapsuuden kuva- ja satukirjat, jotka minun toivottiin ottavan mukaani. Sitten joskus.
Pitäisi kai ostaa kunnollinen kirjahylly, vaikka kyllä tuo vielä palvelee. Ihan hyvin.
Elleivät nuo kirjat päätä ryhtyä lisääntymään hallitsemattomasti. Siltä se kyllä toisinaan vaikuttaa, kun katsoo niiden määrää.
---
Taustalla soi Aknestik. Tätä kuunneltiin joskus yläasteella ja yhdellä muuttomatkalla sitten myöhemmin. Jotenkin kummasti iskee vieläkin. Jotenkin tulee vieläkin ikävä. Vekkupeipe ei kuitenkaan koskaan tätä lue, mutta jos jostain ihmeellisestä syystä joskus lukee, niin terveisiä. Kuuntele joskus Aknestikkia ja muista meikäläinen. Kyllä kuvasta vielä tunnistaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti