Tiesin että minulla on blogi, itse asiassa useampikin. Tiesin että on siitä hetki kun olen ehtinyt kirjoitella. No, niin näyttää. Edellisestä on pari vuotta. Hohhoijaa ja nolo ilme. Näköjään taustakuvakin kuuhailee omiaan, pitänee korjailla hiukan tuota teknistä puolta.
Mitä sitten edellisen? Olen opiskellut täysipäiväisesti ja liki -päisisesti. Opinnot eivät ole olleet ihan sitä mitä odotin, aihe josta voisi kirjoittaa kokonaisen oman postauksensa. Ompelua on paljon vähemmän kuin etukäteen oletin. Olen silti tyytyväinen siihen, että lähdin opiskelemaan. Ala on täysin oma, tokihan joukosta löytyy aina kursseja (tai opettajia) joista miettii että no onko nyt ihan pakko. Positiivisella asenteella olen yrittänyt vetää, ja jotenkin se on toiminut.
Lapset ovat kasvaneet ja kukoistavat. Isosisko täytti eilen viisi, herranjestas, ja pikkuveli täyttää parin kuukauden päästä neljä. Isoja ovat. Pikkuveljestä tulee vaihtelevasti isona joko rekkakuski tai roskakuski. Isosiskosta tulee kokki. Kysäisin, monen muun pikkutytön haaveet muistaen että "Ei siis prinsessa?" Vastaus oli: "No ei, kun mä oon plinsessa NYT!".
Ja Isosisko on siis oppinut puhumaan tämän ajan kuluessa, hurraa sille kolmesti! Puheesta puuttuu enää r-kirjain, satunnaista änkytystä esiintyy ajoittain, lähinnä kiihtymisen yhteydessä. Läpilyönti tapahtui siinä vaiheessa, kun lastenneurolta oltiin jo tilaamassa AAC-kansiota, ja puheterapeutti muilutti käyttöön tukiviittomat. Tukiviittomien kanssa puhe lähtikin yllättävän nopeasti kehittymään kohti normaalia tasoa. Muistaakseni lastenneurolla (vai olikohan foniatrisella) saimme yhteenvedon siitä, että kaikki syömis-ja puheongelmat johtuvat todennäköisesti tytön suun alueella olevasta motorisesta heikkoudesta. En tiedä vieläkään oliko kyseessä lihasten vai hermoston ongelma, mutta korjaantunut se on joka tapauksessa ajan kanssa. Tämän kun olisin tiennyt viisi vuotta sitten kun itkin etten osaa edes vauvaa imettää. Lapsessa olikin oikesti jotain "vikaa" enkä vain minä ollut huono äiti...
Blogi kaipaa hieman verestystä. Täytynee noita esittelyjä ja muita vähän viritellä - allekirjoittanut on sitten viimeisimmän esittelyn päivityksen mm. täyttänyt 30. (No en ole, jos uskomme miehen minulle ostamaan korttiin, ja miksemme uskoisi, siinä nimittäin sanotaan että 20. Olenko koskaan tullut maininneeksi, että sen hiljainen ja toisinaan mielenkiintoisen kiero huumorintaju oli niitä asioita joista pidin heti kättelyssä?)
Mitäs muuta on tapahtunut? Kunnan vuokrarivarin sijaan asumme omakotitalossa, oikea vanhan liiton rintamamiestalo jota ei ole sitten 70-luvun juuri remontoitu ja silleen. Rakastan tätä murjua. Kun ensimmäisen kerran hiukan yli vuosi sitten astuimme pihalle asuntoesittelyssä, tiesin että haluan tämän talon. Vaikka tämä ei ole noin asumistasoltaan mikään helmi, mutta tässä on melkein 3000 neliötä luonnontilaista tonttia ympärillä ja mahdollisuuksia vaikka mihin. Ja tämä suorastaan huusi nimeäni kun näin tämän ensimmäisen kerran. Kuten ystävätär, joka tämän ensimmäisen kerran näki, totesi: "Tää on Johanna just sellanen sun näkönen koti. En mä vois kuvitella sua johonkin 2000-luvun valmistaloon." Meillä on keittiössä ruutuverhot, ruokahuoneessa pitsiverhot ja Laulumaan Viktoria-sarjan kalusteet sävyssä vanilja ja antiikkipetsattu, olohuoneessa valkeita valoverhoja ja mummin plyysillä verhoiltuja perintönojatuoleja. Romantikko minussa rakastaa tätä. Vaikka talvella pitää lämmittää takkaa ja hellaa ja alakerran ovet eteiseen on pidettävä kiinni ettei lämpö karkaa, ja vaikka sisätiloissa ei ole edes suihkua, vain wc, en silti vaihtaisi.
Semmosia. Nyt pitää vielä keretä kauppaan ja tankille, huomenissa on kaverin polttarit ja pitää vähän varautua. Yritän ottaa itseäni niskasta tämän homman kanssa taas, ja jakaa laaduttomia käsityksiäni elämästäni hieman useammin.
Onpas kiva, että olet takasin! Meillä on edelleen esikoisen puheen kanssa ongelmia, nyt vihdoin saatiin 5v neuvolassa aika puheterapeutille. Tytöllä oli myös imemisen opettelu aikoinaan tosi vaikeaa ja syömisen kanssa on hankaluuksia edelleen.
VastaaPoista