Ensi viikolla pitäisi käydä kunnan vuokratoimistossa kyselemässä uuden asunnon remontin arvioitua valmistumisajankohtaa. Tämä nykyinen vuokrasopimus pitää irtisanoa kuun loppuun mennessä, jollei halua maksaa kesäkuun vuokraa, mutta olisi mukava tehdä se niin, että on varmuus asunnosta myös toukokuun 31. päivän jälkeen. Toimistosta lupailtiin remontin valmistuvan toukokuun puolenvälin jälkeen, mutta jututtamamme remonttimiehet totesivat ykskantaan että "heillä on kyllä siitä vielä parin viikon liukuma". Ota näistä selvää.
No, muutto on nyt tuleva tosiasia, se on tärkeintä. Se uusi asunto ei yksinkertaisesti voi olla näin kuuma. T oli tainnut unohtaa tosiasiat, kun eilen päivitteli kuumuutta. Talvella se oli vielä sitä mieltä, että ihan hyvin täällä voi asua. Myös lapsen kanssa. Minä muistutin kuumuudesta mutta en jaksanut inttää. Muutama aurinkoinen päivä tuntuu kummasti muuttaneen mieltä. Siperia (tai tässä tapauksessa kyllä Sahara) opetti.
Värväsin jo etukäteen vanhempani muuttoavuksi, saavat samalla tuoda vaunut varastosta. Tällä hetkellä harmittaa ihan vietävästi, että myin pari vuotta sitten vanhan Saabini pois; siihen autoon olisi sopinut vaikka millainen turvakaukalo takapenkille ja peräkonttiin vaunut sekä matkatavarat. Nykyisen autoon on sovittelemista pelkässä kaukalossakin, saati jos pitää vaunutkin saada mukaan. (Harkitsen kantoliinan hankintaa.)
Vanhoissa autoissa on puolensa. Saab Compi Coupe oli vuosimallia -85, olemukseltaan ja ajo-ominaisuuksiltaan panssarivaunun luokkaa. Bensankulutusta sai laskea 10l/100km; bensamittari heilui omiaan joten tankkaukset oli ajoitettava trippimittarin mukaan. Vaihteita neljä. Ryypyn se tarvitsi kesähelteilläkin, manuaaliryyppy sijaitsi autolle ominaisesti kuskin ja vänkärin penkkien välisessä konsolissa kuin myös virtalukkokin. Virta-avain lähti lukosta vain, jos pakki oli päällä (automallin tehdasominaisuus, ei vika), ja käyntiin auton sai jos osasi tietyllä tavalla nitkutella avainta. Tällä tiedolla pelastettiin yksi "avain ei suostu kääntymään virtalukossa" -tapaus.
Vastapainoksi autossa oli uskomattoman hyvät penkit niin edessä kuin takana. Tavaratila oli valtava, ja vielä suuremmaksi sen sai pikku kikalla: takapenkin penkkiosa siirtyi yhdestä lenkistä vetämällä eteenpäin ja nousi pystyyn etupenkkejä vasten ja selkänoja taittui eteenpäin sen tilalle, jolloin tavaratilalla oli pituutta noin 1,8m ja leveyttä auton verran. Autolla hoideltiinkin pari muuttoa. Eikä talviaikaan tarvinnut koskaan palella; kunhan auto lämpeni, sai sisälle juuri niin kuuman lämpötilan kuin sieti.
Huomattavin ulkoinen seikka autossa oli sen väri: kutakuinkin taivaansininen. Koskaan ei ollut ongelma löytää omaansa isonkaan marketin parkkialueelta. Eikä ole sen jälkeen tuottanut ongelmia minkään auton parkkeeraaminen, kun tuolla panssarivaunulla opin ajamaan. Se kun ei ollut kuullutkaan ohjaustehostimesta, joten pysäköidessä sai tosissaan vääntää rattia ja hahmottaa auton ulottuvuuksia.
Ei voi verratakaan nykyiseen pikku-Corollaan... Harmittaa oikein että myin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti