maanantai 14. huhtikuuta 2008

Päivänpaistetta risukasaan

Eilen tuli sukujuhlittua taas parin vuoden tarpeiksi. Mummin 90-vuotisjuhlien piti hänen omien sanojensa mukaan olla luokkaa "muutama ihminen käy kahvilla." Väkeä oli huomattavasti enemmän ja puoltakaan en tunnistanut - pitääkö ihmisen (sosiaalisten tilanteiden kirjoittamattomien lakien mukaan) tunnistaa ja tuntea omat sukulaisensa? Jos pitää, niin huonompi homma minulle. (No, eivätpä kyllä nekään tunnistaneet minua.)
Suvun puskalennätin oli toiminut totuttuun tapaan; ihmisten joukossa kierrellessäni onnitteluja tuli "nuorelle rouvalle" joka taholta. Lisäksi onniteltiin "muutenkin". Noh, näkyihän tuo poikasen aiheuttama pyöristymä ihan hyvin ainoan siistin paitapuseroni alta. Kiitokset stretchistä keksijälleen - ei tarvinnut trikoopaidassa juhlia.
Kotona käydessäni peilailin kokovartalopeilin edessä, ja totesin habitukseni muistuttavani venäläistä puunukke matrjoshkaa. Sitä nukkea, jonka sisällä on pienempiä nukkeja. (Suomessa sitä kyllä kutsutaan maatuskaksi, mutta matrjoshka se oikealta nimeltään on.) Muotoni on suunnilleen samanlainen.

Asuntoasia nytkähti sittenkin eteenpäin. Perjantaiaamuna kunnan vuokratoimistosta(!) soitettiin ja tarjottiin peräti kahta kaksiota. Toisen hylkäsin heti liian pienenä, vain vähän yli 40m2. Toinen oli 56m2, ja käytiin katsomassa sitä iltapäivällä. Koko rivitalo on tällä hetkellä remontissa, ja saatiin valita kolmesta samankokoisesta kaksiosta haluamamme. Varasimme päätyasunnon tänä aamuna. Vuokra tuntui vähän suurelta, mutta kun sitä aikansa vatvoimme ja mietimme niin tulimme siihen tulokseen että otetaan kämppä. Asunto on kuitenkin täysin peruskorjattu kylppäriä myöten, kaikki kaapistot ja lattia- ja seinäpinnat ovat ihan uudet, samoin hanat ja keittiökoneet. Pitäisi siis olla toimiva pakkaus. Kesäkuun alussa pitäisi olla muuttovalmis, ehkä jo toukokuun puolella.
Toivottavasti ei tule mutkia matkaan.

2 kommenttia:

  1. Hieno juttu, että isompi asunto järjestyi, ja vielä remontoitu sellainen. Aika monessa kunnan asuntojonossa perheenlisäys oikeuttaa hakijan ohituskaistalle, ainakin yksiön ollessa lähtötilanne.

    VastaaPoista
  2. Onnea tulevalle uudelle kodille!

    VastaaPoista