Mieleisimmät muistot liittyvät opiskeluaikoihin, myöhäiseen teini-ikään. Meillä oli semmoinen hauska porukka, sekalainen sakki eri alojen opiskelijoita ja asuntolassa kun asuttiin niin pyörittiin yhdessä myös vapaa-ajalla, ja nuorimies V oli liima joka piti meitä koossa, semmoinen suulas ja ehtivä kokkiopiskelija.. Ei baarikännäämistä vaan ihan sellaista olemista - kotoiluksi sitä nykyään kai hienosti nimitettäisiin, sitä kun istuttiin kahvimukien kanssa pelaamassa tai pohtimassa elämää. Tai ihan vain oleskeltiin. Niitä muistoja on paljonkin irrallisia, tässä nyt yksi:
Eräänä kauniina päivänä kun tuuletusparvekkeelle mattoja vein, V huuteli pihalta minulle:
- Paistasikko nää meille lättyjä?
- En mää tiiä.
- Nää teet parhaimpia lättyjä.
Ja koska imartelulla saa mitä vaan, niin:
- No joo, voin mää paistaa, mutta ei oo hillua.
- Me käyvään kaupasa ja tuuaan.
- Tuokaa maitua kanssa, mennee muuten kaikki!
Sitten ne toivat minulle litran maitoa, ison pänikän hilloa ja paistoin niille lättyjä. Joukossa mukana tullut kaimani kommentoi:
- Sie oot joku äiti.
- En oo.
- Oot sie, paistat meille lättyjäki. Hyviä lättyjä.
Ja sitten me tuhosimme pannullisen kahvia ja jättikasan lättyjä. Semmoista elämää se oli. Lämmintunnelmaista ja kivaa, vaikka huoneissa veti ja kalusteet olivat epäkäytännöllisiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti