Hyvää joulua!

Häiriöalttius toivottelee hauskaa joulua kaikille lukijoille, meikäläisten poppoo painelee tästä iltapäivän mittaan anoppilaan joulunviettoon, ja koska se sijaitsee mokkulan katvealueella, julistan blogiin joulurauhan. Palaan kolmenkymmenen päivän teemajuttujen pariin sitten kun tullaan kotiin, mikä tapahtunee joskus ensi viikolla. Myöhässähän niissä ollaan jo nyt kiireistä johtuen...

Hyvää joulua, eläkää ihmisiksi ja olkaa polttamatta huushollejanne niiden kynttilöiden kanssa tuuskatessa. Elekääkä syökö suklaata niin että tulee paha olo, vaan silleen vaan että se paha olo tulee melkein.

20. Tässä kuussa

Tässä kuussa olen tähän mennessä

ostanut joululahjoja
laittanut ruokaa
hoitanut lapsia
kyläillyt veljellä
unelmoinut omakotitalosta
käynyt pikkujouluissa
käynyt kaverin lapsen synttäreillä
kyläillyt mummilla
pitänyt perhekahvilaa
päivittänyt blogia ja facebookia
ostanut toppahousut
todennut lihoneeni
laittanut jouluvaloja
kirjoittanut ja postittanut joulukortteja
nukkunut huonosti
syönyt liikaa makeaa
ostanut uuden ompelukoneen
ostanut paljon kankaita
ommellut vähän
siivonnut
raivonnut
itkenyt.

Kerrasta poikki

Kun kerran se "vie lapsi potalle aina syönnin, unien ja muun silppeen yhteydessä" ei tuottanut minkäänlaista tulosta (lue: ei yhtään kuivaa vaippaa pottahetkien välillä), otin käyttöön astetta kovemmat otteet. Pakkohan tuo Isosisko on saada päiväkuivaksi, ei kenelläkään riitä huumori tähän vaipparalliin. Joten aamulla vaihdoin olohuoneeseen helpommin pestävän maton, puin Isosiskolle pöksyt ja housut ja sanoin, että isot tytöt käy potalla. Kello yhteen mennessä saldona oli muutamat pissit pottaan ja neljät kastuneet housut, joista kahdet ensimmäiset oli tyylipuhdas vahinko. Kolmannet oli silkat hätäpissit koska tyttö säikähti kovaa ääntä. Neljännet tulivat vessan oven eteen kun tyttö oli kiireellä menossa potalle muttei ihan ehtinyt. Päiväunille (jotka lapsi jätti nukkumatta) laitoin sille suosiolla vaipan. Pari pissiä tuli vaippaan, sitten tyttö halusi sen pois ja meni potalle. Sen jälkeen ei ole tullut lisäpyykkiä, joten jotain on ihan selvästi tapahtunut tuolla pienessä päässä. Välillä menee potalle omatoimisesti, välillä pitää sanoa että menepäs nyt, mutta tulosta tulee.
Toivottavasti Isosisko muistaa vielä huomennakin että mitäs varten siellä potalla käytiinkään, minä en aio enää laittaa sille vaippaa muuten kuin päiväunille ja kotoa poistuttaessa. Kotona saa olla ilman vaippaa tästä eteenpäin.

Aika myöhäiseen vaiheeseen jäi tämä pottahomma, jotenkin olin elänyt siinä uskossa ettei lapsi opi potalle jos ei se ensin osaa olla pissimättä vaippaan pottakäyntien välillä, mitä tyttö ei koskaan ole tehnyt. Kiitos taas vaan keskustelupalstat...

19. Kaduttaa

Kaduttaa monikin asia, eniten väärinä hetkinä esiintynyt
Tyhmyys.
Arkuus.
Heikkous.

18. Mieleisin syntymäpäiväni

Täytyy sanoa etten tiedä. Lapsena niitä juhlittiin joo, muttei mitenkään erikoisesti. Kakkua oli ja kaverit sai kutsua kylään, mutta ei mitään sen kummallisempia, eikä niistä oikein mikään ole jäänyt erityisesti mieleen. Aikuisena en ole juurikaan noteerannut syntymäpäiviäni. Kakun saatan leipoa - tai ostan pakasteesta prinsessakakun tai suklaakakun, jos ei huvita leipoa. Mies muistaa kukilla, joskus olen saanut jonkun paketinkin.

Ehkä se kaikkein mieluisin on vasta tulossa?

17. Mieleisin muistoni

Mieleisimmät muistot liittyvät opiskeluaikoihin, myöhäiseen teini-ikään. Meillä oli semmoinen hauska porukka, sekalainen sakki eri alojen opiskelijoita ja asuntolassa kun asuttiin niin pyörittiin yhdessä myös vapaa-ajalla, ja nuorimies V oli liima joka piti meitä koossa, semmoinen suulas ja ehtivä kokkiopiskelija.. Ei baarikännäämistä vaan ihan sellaista olemista - kotoiluksi sitä nykyään kai hienosti nimitettäisiin, sitä kun istuttiin kahvimukien kanssa pelaamassa tai pohtimassa elämää. Tai ihan vain oleskeltiin. Niitä muistoja on paljonkin irrallisia, tässä nyt yksi:

Eräänä kauniina päivänä kun tuuletusparvekkeelle mattoja vein, V huuteli pihalta minulle:
- Paistasikko nää meille lättyjä?
- En mää tiiä.
- Nää teet parhaimpia lättyjä.
Ja koska imartelulla saa mitä vaan, niin:
- No joo, voin mää paistaa, mutta ei oo hillua.
- Me käyvään kaupasa ja tuuaan.
- Tuokaa maitua kanssa, mennee muuten kaikki!
Sitten ne toivat minulle litran maitoa, ison pänikän hilloa ja paistoin niille lättyjä. Joukossa mukana tullut kaimani kommentoi:
- Sie oot joku äiti.
- En oo.
- Oot sie, paistat meille lättyjäki. Hyviä lättyjä.

Ja sitten me tuhosimme pannullisen kahvia ja jättikasan lättyjä. Semmoista elämää se oli. Lämmintunnelmaista ja kivaa, vaikka huoneissa veti ja kalusteet olivat epäkäytännöllisiä.

16. Eka suudelmani

liittyi isoon virheeseen.

15. Unelmani

Unelmat on aika konkreettista laatua, eli paremminkin toiveita. Ainakin tällä hetkellä. Ja listaan sen mukaisia asioita.

Omakotitalo. Ihan jo tilankin vuoksi. Haluaisin saada ihan oman työhuoneen, kas kun nuo harrastukset kuten ompelu vaatisivat vähän työtilaa ja -rauhaa. Ja lapsille olisi kiva saada omat huoneet sitten kun ne joskus kouluikäisinä rupeavat sellaisia kaipaamaan. (Todellakaan ne eivät vielä tarvitse omia huoneita.)

Aikaa harrastuksille. Minusta ei ole täyspäiseksi jos en saa jonkin verran tehdä omia puuhiani. Joku nollaa sillä kaljapäkillä viikonloppuna, minä nollaan jollain aivottoman pienellä näpertelyllä.

Lapsenvahti viikonlopuksi. Ihan siksi, että pääsisimme T:n kanssa hetkeksi kaksin pois tästä hullunmyllystä. Lähtisin mielelläni hotelliin nukkumaan rauhassa. Ja syömään aamupalan rauhassa.

Tautivapaa talvi. Koska on tämä jaksaminen vähän kaputt, niin ei tarvitsisi tulla mitään räkätauteja tai vesirokkoja tähän huusholliin koko talvena, kiits. Napsahtaa jos pitää vielä ruveta potemaan tai hoitamaan kipeitä ipanoita.

Voimia jaksaa tämä talvi. Ks. edellisen kohdan alku.

Sata kirjaa

Maailmani-blogista napattu listaus. Kirjafriikki innostui heti.

BBC:n sadan kirjan lista on nyt saanut suomalaisen vastineen. BBC:n listaus oletti listalta luetun keskimäärin kuusi kirjaa. Nyt Keskisuomalainen on tehnyt oman listansa sadasta kirjasta, jotka tulee lukea ennen kuolemaa. Oletko valmis hautaan?

Ohjeet: Lihavoi kirjat, jotka olet lukenut kokonaan; kursivoi kirjat, jotka olet aloittanut muttet ikina saanut päätökseen tai joista olet lukenut pätkiä. Luetuksi kirjaksi lasketaan myös, jos joku on lukenut kirjan sinulle.

Keskisuomalaisen 100 kirjaa, jotka tulee lukea ennen kuolemaa:

1. Mika Waltari – Sinuhe Egyptiläinen

2. J.R.R. Tolkien – Taru sormusten herrasta

3. Väinö Linna – Tuntematon sotilas

4. Aleksis Kivi – Seitsemän veljestä

5. Väinö Linna – Täällä Pohjantähden alla 1–3

6. Agatha Christie – 10 pientä neekeripoikaa

7. Fjodor Dostojevski – Rikos ja rangaistus

8. Anne Frank – Nuoren tytön päiväkirja

9. Douglas Adams – Linnunradan käsikirja liftareille

10. Astrid Lindgren – Veljeni Leijonamieli

11. Antoine de Saint-Exupéry – Pikku prinssi

12. J. K. Rowling – Harry Potter -sarja

13. Gabriel García Márquez – Sadan vuoden yksinäisyys

14. George Orwell – Vuonna 1984

15. Veikko Huovinen – Havukka-ahon ajattelija

16. Elias Lönnrot – Kalevala

17. Jane Austen – Ylpeys ja ennakkoluulo

18. Sofi Oksanen – Puhdistus

19. Astrid Lindgren – Peppi Pitkätossu

20. Mihail Bulgakov – Saatana saapuu Moskovaan

21. Richard Bach – Lokki Joonatan

22. Umberto Eco – Ruusun nimi

23. Tove Jansson – Muumipeikko ja pyrstötähti

24. J. & W. Grimm – Grimmin sadut I-III

25. Dan Brown – Da Vinci -koodi

26. Enid Blyton – Viisikko-sarja

27. Anna-Leena Härkönen – Häräntappoase

28. Ernest Hemingway – Vanhus ja meri

29. Goscinny – Uderzo – Asterix-sarja (varmaan pari lukematta)

30. John Irving – Garpin maailma

31. Louisa May Alcott – Pikku naisia

32. Victor Hugo – Kurjat

33. C.S. Lewis – Narnian tarinat

34. A.A. Milne – Nalle Puh

35. Henri Charriete – Vanki nimeltä Papillon

36. Alexandre Dumas – Kolme muskettisoturia

37. Emily Bronte – Humiseva harju

38. William Golding – Kärpästen herra

39. Juhani Aho – Rautatie

40. Leo Tolstoi – Anna Karenina

41. Frank McCourt – Seitsemännen portaan enkeli (luulisin että jäi kesken)

42. Arthur C. Clarke – Avaruusseikkailu 2001

43. J. D. Salinger – Sieppari ruispellossa

44. Charlotte Brontë – Kotiopettajattaren romaani

45. Kurt Vonnegut – Teurastamo 5

46. Isaac Asimov – Säätiö

47. Aapeli – Pikku Pietarin piha

48. Leo Tolstoi – Sota ja rauha

49. Mauri Kunnas – Koiramäen talossa

50. Margaret Mitchell – Tuulen viemää

51. Nikolai Gogol – Kuolleet sielut

52. Albert Camus – Sivullinen

53. Kirsi Kunnas – Tiitiäisen satupuu

54. Hergé – Tintti-sarja

55. Miquel Cervantes – Don Quijote

56. Eduard Uspenski – Fedja-setä, kissa ja koira

57. Mark Twain – Huckleberry Finnin seikkailut

58. Johanna Sinisalo – Ennen päivänlaskua ei voi

59. Herman Hesse – Lasihelmipeli

60. Günther Grass – Peltirumpu

61. Jostein Gaarder – Sofian maailma (viisitoistakesäiselle vähän raskas)

62. Leon Uris – Exodus

63. Lucy M. Montgomery – Pieni runotyttö

64. Ilmari Kianto – Punainen viiva

65. Franz Kafka – Oikeusjuttu

66. Guareschi Giovanni – Isä Camillon kylä

67. Lewis Caroll – Liisan seikkailut ihmemaassa

68. John Steinbeck – Eedenistä itään

69. Kari Hotakainen – Juoksuhaudantie

70. Paulo Coelho – Istuin Piedrajoen rannalla ja itkin

71. Jules Verne – Maailman ympäri 80 päivässä

72. Risto Isomäki – Sarasvatin hiekkaa

73. Jaroslav Hašek – Kunnon sotamies Švejk maailmansodassa

74. Giovanni Boccaccio – Decamerone

75. Oscar Wilde – Dorian Grayn muotokuva

76. Milan Kundera – Olemisen sietämätön keveys

77. Homeros – Odysseia

78. Peter Hoeg – Lumen taju

79. Arthur Conan Doyle – Baskervillen koira

81. Eino Leino – Helkavirsiä-sarja

82. Stieg Larsson – Miehet, jotka vihaavat naisia

83. Yrjö Kokko – Pessi ja Illusia

84. Thomas Harris – Uhrilampaat

85. Raymond Chandler – Syvä uni

86. Jean M. Untinen-Auel – Luolakarhun klaani

87. Deborah Spungen – Nancy

88. Stephen King – Hohto

89. Laura Ingalls Wilder – Pieni talo preerialla

90. Laila Hietamies – Hylätyt talot, autiot pihat

91. Aino Suhola – Rakasta minut vahvaksi

92. Aleksandr Solženitsyn – Vankileirien saaristo

93. Mikael Niemi – Populäärimusiikkia Vittulajänkältä

94. Timo K. Mukka – Maa on syntinen laulu

95. Juha Vuorinen – Juoppohullun päiväkirja

96. Kjell Westö – Missä kuljimme kerran

97. Veijo Meri – Manillaköysi

98. Maria Jotuni – Huojuva talo

99. Juha Itkonen – Anna minun rakastaa enemmän

100. Jan Guillou – Pahuus

Luetut: 55
Kesken jääneet: 11
Lukematta: 34

Että puolimatkassa hautaan ollaan. Kirjojen suhteen olen melko kaikkiruokainen. Lukemattomissa kirjoissa on muutamia sellaisia, jotka olen aikonut lukea, kuten Puhdistus ja Saatana saapuu Moskovaan. Taidankin kopioida listan ja tehdä sille oman sivunsa, sitten voi sinne päivittää jos saa jotain luettua. Projektia, projektia.

13. Tällä viikolla

Tämäpäs sattuikin sopivasti maanantaille. Tässä siis viikkosuunnitelma:

maanantai: lorvimme kotona lasten kanssa, käymme ehkä kaupassa jos jaksamme, ja katsomassa mummun koiria
tiistai: typykkä menee puheterapeutille heti aamusta, toivottavasti mummu muistaa tulla kaitsemaan pikkuveljeä
keskiviikko: lääkäriaika itsellä
torstai: perhekahvilan viimeinen tapaaminen tälle vuotta
perjantai: T käy toivottavasti viimeisen kerran yliopistollisessa kuvattavana, lähdemme ehkä samalla kyydillä kaupunkiin - tai voisihan sitä jäädä matkan varrella sijaitsevaan ostoskeskukseen, olisi helpompaa lasten kanssa (harkintaan!)
lauantai: ihan avointa vielä, ehkä jouluostoksia jos jaksaa puskea ihmisten sekaan
sunnuntai: tämä tarkentunee viikon mittaan samoin kuin lauantaikin

Melkein normiviikko kiireineen.

12. Käsilaukussani

Nämä sieltä löytyy:

- lompakko, avaimet ja kännykkä
- huulirasva
- särkylääkkeitä
- nenäliinoja
- vaippoja
- hygieniatarvikkeita
- lusikka
- allergialääkkeitä
- nokkamuki
- kuitteja
- kyniä
- suklaata
- käsidesi
- heijastin
- laastareita
- roskia
- vanhentuneita ostoslistoja

Joskus mukana on myös vaihtovaatekerta lapsille. En käytä mitään erillistä hoitolaukkua paitsi pidemmillä (päivän mittaisilla) reissuilla.

p.s. Jos joku ihmettelee näiden tekstien omituista ja vaihtelevaa ilmestymistahtia, niin se johtuu siitä että aloitan tekstin yhtenä päivänä, se tallentuu luonnoksena ja julkaisen sen kunhan ehdin kirjoittaa loppuun - yleensä seuraavana päivänä. Mutta se julkaistuu sitten sillä luonnoksen päivämäärällä kun en niitä koskaan muista sorkkia.

11: Sisarukseni

Sisko on minua vuoden ja kahdeksan kuukautta nuorempi, veli puolestaan viisi vuotta ja kolme kuukautta, nuorempi niin ikään. Minä olen se meidän perheen harjoituskappale siis...
En näytä yhtään sisaruksiltani, heillä on äidin kasvonpiirteet ja erikoiset sirrisilmät, minulla on isän piirteet ja isot silmät.

Lyhyestä ikäerosta huolimatta meillä ei siskon kanssa ole mitään yhteistä. Ihan pieninä oli, mutta sitten iski sairaus näppinsä peliin. Sisko on nykyään henkisiltä kyvyiltään seitsenvuotiaan tasolla - hyvänä päivänä ehkä vähän lähempänä kahtatoista, joten elämme täysin eri maailmoissa. Olen rehellisesti sanottuna usein kateellinen ihmisille näiden täyspäisistä siskoista.

Veli puolestaan on ikäistään vanhemman oloinen. Ei se sitä ehkä nuorempana ollut, mutta teinistä asti kuitenkin. Teininä se myös venähti pituudessa ohitseni, ja nyt sitä saa katsoa niskat kenossa ylöspäin. Ei tietoa keneen se on tullut pituudessaan, me olemme pätkää sukukuntaa noin yleisesti - joku geeni hyppäsi varmaan pari sukupolvea yli. Se kuuntelee heviä, näyttää lukutaidottomalta hevarilta ja lukee omituisia tiiliskivikirjoja. Veljellä on ihana vaimo. Ja onneksi ne asuvat nykyään tuolla naapurikaupungissa, joten nähdäänkin useammin.

Meillä kolmella on yhteinen trauma. Afrikan tähti ja mitä sille sitten tapahtui...

10. Päivän asu

Koska tämä on tekstipainotteinen blogi, päivän asu tulee kirjallisena.

Kaksi trikoopaitaa, pitkähihaista, päällekkäin. Alempi musta, päällimmäinen fuksia-viininpunainen-vaaleanpunainen-raidoituksella. Musta mallia Lindex, kirjavampi Novitaa. Alimmaisena hihaton pinkki paita.
Mustat kotihousut, Novitaa. Ennen käytin Lindexin housuja, mutta ne hajosivat kaikki kolme paria vuoron perään ja niitä ei kai enää myydä. Alla vaaleanvioletit pitkät kalsarit.
Kirkkaanpunaiset villasukat. Ja mustat tavalliset sukat niiden alla.

Meillä on tosi kylmä asunto, jos ei joku sitä arvannut jo.

Tukka pystyssä silkkaa likaisuuttaan (nykyään lyhyt malli sen iänikuisen heviletin jälkeen). Se on pesemättä kolmatta päivää. Olen lamaantunut. Anteeksi ruma yksityiskohta.

9. Uskoni

Minä en usko oikein mihinkään. En taivaallisiin juttuihin, en horoskooppeihin. En kohtaloon, en sielunvaellukseen. Sattumaan kyllä taidan uskoa. Itseeni uskon, olen ainakin tähän saakka uskonut. Nyt sekin alkaa kyllä olla vähän koetuksella.
Uskonpuutteesta huolimatta kävin rippikoulun, liityin kirkkoon ja menin vihille kirkossa. Se oli se rakkaus. Siihen minä kyllä uskon.

8. Se hetki

On vähän vaikea määritellä mitään erityistä hetkeä. Onhan niitä tietenkin ollut, mutta kovin kliseisiä tahtovat olla.

Ehkä se, kun luin taas kerran kirja-arvosteluja, ja tajusin että vaikka miten paljon kirjoittaisin niin minusta ei silti koskaan tulisi "kevään esikoiskirjailijaa", eikä sen puoleen minkään muunkaan vuodenajan. Tajusin, että minulla oli enemmän innostusta ja kirjoittamiseen tuhlattavia tunteja kuin lahjakkuutta.

No. Kirjoitan minä silti edelleen muutakin kuin tätä blogia.

7. Paras ystäväni

Paras ystäväni on M. Meillä on yhteistä matkaa takana reilut kahdeksan vuotta, ja jaksaa jaksaa. Se on semmoinen tyyppi että sille voi kertoa kun on kivaa, ja kun on vähemmän kivaa. Sen vähemmän kivankin voi kertoa ihan suoraan. Että nyt veetuttaa, ja se kuuntelee ja ymmärtää. Sama kääntäen. Ei nähdä kovin usein, kun on vähän kaukana hän, mutta sopivasti usein kuitenkin. Soitellen sitten muuten. Ja aina on fiilis kuin olisi nähty viimeksi eilen. Tiedetään toistemme pimeät puolet, ilot ja surut. Ja osataan olla hiljaa toistemme seurassa. M määritteli minut seuraavasti joskus kauan sitten: Sä oot semmonen tyyppi jonka kans ei tarvi seurustella koko ajan kun ollaan kylässä. Ehkä me sitten olemme ne paita ja peppu, kun kerran seurassaolo on kuin olisi itsensä kanssa.

6. Minun päiväni

Tämä tulee nyt myöhässä, kun en jaksanut enää iltayöstä ruveta naputtelemaan eilen.

Heräsin aamulla vähän kahdeksan jälkeen ihan itsekseni, koska olimme anoppilassa niin lapset eivät herättäneet - meillä on sellainen diili että kun käydään siellä noin kerran-pari kuussa, niin anoppi hoivaa muksuja visiitin ajan ja me saadaan miehen kanssa hitusen lepoa ja omaa aikaa.
Heräämisen jälkeen puin, sitten kahvia-leipää. Sitten puin puolitoista lasta pihalle isänsä ja mummansa seuraksi ja rupesin lehdenlukuun. Kun lehti oli luettu niin koetin keksiä jotain tekemistä, haahuilin ja putsasit parit kädet* ja vein ne autotalliin lakkaamista varten. Toin ne takaisin kun olivatkin vielä maalinjämissä ja putsasin uudelleen ja vein takaisin. Lakkasin ne ja samalla vahingossa omatkin sormet - muistin sitten jopa putsata spray-pullon suuttimen. Ei se kyllä viimekertaisesta unohduksesta huolimatta ollut mennyt tukkoon, mutta tehdään ohjeen mukaan. Vein kädet sisälle ja pelleilin vähän kuivapastelleilla ja kiiltolakalla.
Sitten oli vähän ruokailua, kahvia ja pakkaamista. Meidän piti lähteä myöhemmin mutta lähdimmekin aiemmin. Istuin 2,5 tuntia autossa, keskustelin miehen kanssa sen työstä ja huvitin takapenkkiläisiä. Onneksi ne ovat tottuneet istumaan autossa, joten viihtyvät ihan hyvin.
Kotona improvisoin ruokaa. Purin tavaroita kasseista. Pesin pyykkiä. Latasin tiskikonetta. Keitin puuroa. Laitoin puhtaita, viime viikolla pestyjä vaatteita kaappeihin. Lastenhoidon delegoin miehelle, mutta osallistuin iltapukemisiin ja nukkumaanmenoihin - sivusilmällä katselin linnanjuhlia.
Kun lapset oli saatu nukkumaan ja ensimmäiset kauhukohtaukset selätetty, nuohosin vielä hetken sohvalla Tuulen viemän "jatko-osan" eli Scarlettin sekä sipsien seurassa. Piti syödä vain muutama kun ne olivat miehen, mutta siinähän niitä meni muutama enemmänkin. Puoli yhdeltätoista yritin nukkumaan. Valvoin pitkälle yli puolenyön ennen kuin nukahdin - minulla on pahat univaikeudet.

Perussettiä.

*Liittyy toisen minän harrasteluihin.

5. Mitä on rakkaus?

Jos rakastaa toista, ymmärtää ettei se toinen välttämättä ole täydellinen, eikä sitä voi siitä muuksi muuttaa (yrittää voi jos haluaa haaskata energiaa ja aikaa). Ja haluaa siitä huolimatta jakaa elämänsä sen kanssa, vaikkei siitä koskaan tule virheetöntä.

3. Minun vanhempani

Perheeni on aika tavallinen. Isä oli ja on metallialalla, äiti hoitoalalla. Eivät ne mitään rikkaita olleet silloin kun oltiin pieniä, eivätkä ole vieläkään, ja joskus oli vähän tiukempaakin rahasta. Äiti oli pitkään meidän lasten kanssa kotona, yhden talven olen tainnut olla päiväkodissa, isä puolestaan on aina ollut töissä samassa firmassa.

Äiti oli se joka piti kuria, isä oli hövelimpi. Sillä oli tapana pukata "saako tehdä jotain" kysymykset äidin ratkottaviksi, äiti niissä kuitenkin olisi viimeisen sanan sanonut. Isä otti moottoripyörän kyytiin ja tehtiin muutaman päivän Suomi-reissuja, joskus kun olin kymmenkesäinen tai vähän vanhempi. Sellaisia huvimatkoja.

Isä nikkaroi ja rakentaa ja tekee itse mitä vain. Äiti tekee ehkä maailman parasta makkarakastiketta. Ja minä olen huono laittamaan ruokaa siksi, kun äiti on siinä niin hyvä, ja minun pitää tehdä kaikki itse kun kerran meillä on kotona aina tehty kaikki itse.

2. Eka rakkaus

Eka rakkaus, hm. Näin paha heti alkuun.

Se ei ehkä kuitenkaan ollut se samalle luokalle yläasteella sijoittunut humoristi, se taisi olla pikemminkin se jokaisen teinin läpikäymä Suuri Ihastus. Hauska kaveri se kyllä oli, vaikkei se siitä mihinkään edennyt. Ei edes siihen diskon hitaaseen, vaikka toisiamme saateltiinkin lukuisat kerrat koulusta kotiapäin ja joskus kouluunkin, samalla perukalla kun asuttiin.

Eikä se ollut se pitkätukkainen hiljainen rokkarikaan, se joka vei jalat alta ja ajatukset solmuun pitkään ja usein. Se oli pitkäikäinen ihastus kuitenkin, ehkä yksipuolinen. Tai sitten ei, siitä ei koskaan päässyt selvyyteen. Olipahan kuitenkin pitkä tarina vaikkei siitäkään sitten mitään tullut - tai sen kyllä tiesimme jo alusta mutta jotain siinä kuitenkin oli.

Sen sijaan se ensimmäinen rakkaus oli se kummallisen sitkeästi netissä seuraan pyrkinyt teekkari, joka ei kaikista karkotusyrityksistä huolimatta suostunut katoamaan minnekään, vaan pyysi saada tavata, ihan kasvokkain. Ei pyytänyt treffeille, enkä minä keksinyt mitään syytä miksen olisi mennyt - en olisi halunnut mutta kaveri kertoi ettei minulla ollut mahdollisuutta kieltäytyä kun ei kerran treffeille pyydetty. Se ei ollut uskaltanut pyytää treffeille, kun oli ollut siinä uskossa että sanon ei - ja oli ollutkin oikeassa. Se vei minut teatteriin, ja oli viimeisen päälle herrasmiestä, joten pyysin sen näytelmän jälkeen hetkeksi istumaan, lupasin keittää kahvit että se pysyisi hereillä vielä 70km kotimatkan. Kahvin ja pitkän keskustelun jälkeen sovimme, että pidetään yhteyksiä. Mistään toisesta tapaamisesta ei ollut puhettakaan. Tuli niitä tapaamisia kuitenkin sitten myöhemminkin. Ja jossain vaiheessa tajusin, että tämä onkin aika ihana tyyppi.
Niitä tapaamisia tuli sitten kaikkiaan sen verran, että nyt meillä on kolmas hääpäivä tulossa, kaksi yhteistä lasta ja yhteinen pankkitili.

1. Esittely

Olen 27-vuotias nainen, kahden lapsen äiti, jolla on aina väsy ja kiire, niin että tämänkin päivittäminen on niin ja näin. Minulla on aviomies ja vuokrarivitalonpätkä, ei lemmikkejä jos ei noita sohvanalustaa vallassaan pitäviä lasketa. Olen asunut täällä, Oulussa, Kokkolassa, Tampereella ja Vieremällä. Sattuman oikusta asumme nykyään noin puolen kilometrin päässä siitä paikasta jossa olen asunut ihan pienenä, ja myöhempi "virallinen lapsuudenkotikin" on alle kilometrin päässä.
Minulla on teleasentajan koulutus mutten ole niitä töitä juurikaan tehnyt, vaan olen opiskellut (en valmistunut) ja tehnyt sekalaisia hommia ammattiin valmistumisen jälkeen. Tältä kulmakunnalta ei juurikaan löydy töitä, joten olen nyt toistaiseksi kotona. Jos olisin valmistunut olisin insinööri. Minulla on kuulemma insinöörin mielenlaatu ja ajattelutapa siitä huolimatta että paperit puuttuvat. Tiedä onko se kehu vai moite.
Olen kolmesta sisaruksesta vanhin, minulla on sisko ja veli. Pienenä tykkäsin enemmän piirtää tai lukea kuin leikkiä, ja ehkä minulla siksi onkin alter ego joka nyt aikuisena leikkii nukeilla. Tykkään kyllä vieläkin lukemisesta, luen jotain jos vain mahdollista. Tällä hetkellä luvun alla on Margaret Mitchellin Tuulen viemää, olisiko kymmenes lukukerta - luen samoja kirjoja uudestaan ja uudestaan, niistä saa usein enemmän irti sitä mukaa kun itsellekin tulee ikää ja kokemusta.
Pidän suklaasta ja inhoan palelemista. Vedän paikallista perhekahvilaa ja olen ensi vuoden alusta mukana MLL:n paikallisyhdistyksen hallituksessa - olen jonkinlainen helpostinakitettava ja yhteisötoiminnasta pitävä luonne.

30 kohtaa

Kun tätä on kerran liikkeellä, niin minäkin. 30 asiaa:

Päivä 1 – Esittele itsesi
Päivä 2 – Eka rakkaus
Päivä 3 – Minun vanhemmat
Päivä 4 – Tätä olen syönyt tänään
Päivä 5 – Mitä on rakkaus?
Päivä 6 – Minun päiväni
Päivä 7 – Paras ystäväni
Päivä 8 – Se hetki
Päivä 9 – Uskoni
Päivä 10 – Päivän asu
Päivä 11 – Sisarukseni
Päivä 12 – Käsilaukussani
Päivä 13 – Tällä viikolla
Päivä 14 – Mitä minulla oli päällä tänään?
Päivä 15 – Unelmani
Päivä 16 – Eka suudelmani
Päivä 17 – Mieleisin muistoni
Päivä 18 – Mieleisin syntymäpäiväni
Päivä 19 – Kaduttaa
Päivä 20 – Tässä kuussa
Päivä 21 – Toinen hetki
Päivä 22 – Tämä järkyttää minua
Päivä 23 – Tämä saa minut voimaan paremmin
Päivä 24 – Tämä saa minut itkemään
Päivä 25 – Ensimmäinen
Päivä 26 – Pelkään
Päivä 27 – Suosikkipaikkani
Päivä 28 – Ikävöin
Päivä 29 – Tähän pyrin
Päivä 30 – Viimeinen hetki

Katotaan nyt kuinka käy mutta yritetään. Jos ei joka päivä niin sitten kun muistaa. Eka kohta tulee kohta.

Joutavia jorinoita

Krisse tuossa kysäisi kuulumisia edellisen postauksen kommenttilootassa, ja hupsista keikkaa, olipas kulunut vähän pitkän aikaa edellisestä tekstistä. Jotenkin kuvittelin että viime viikollahan minä tänne viimeksi jotain laitoin, mutta väärin meni. Olen ilmeisesti kadottanut ajantajuni tässä syksyn mittaan, minulle nimittäin valkeni eilen myös se, että jouluun on vähän reilu kuukausi. Mitä hittoa, justiinsahan se edellinen joulu saatiin lusittua?
Kuten arvata saattaa, en ole jouluihmisiä. Minun puolestani kaikki kalenteriin sidotut juhlat voisi pyyhkäistä pois. Juhlikoon ihmiset kun huvittaa, ei siinä kalenteria tarvita. (Pakollinen jouluahdistusavautuminen päättyy tähän.)

Meillä on talvi. Maassa on semmoinen kymmenen senttiä lunta ja lisää tulee koko ajan taivaalta. Jos tämä lumi jää maahan (viime talvena jäi marraskuussa, suli huhtikuussa) niin voi että tulee pitkä talvi. Onhan valkoinen pimeys tietenkin kivempaa kuin lumeton pimeys, mutta hiukan pelottaa ne lööpit mitä eilen kaupassa käydessäni näin. Toinen iltapäivälehdistä hehkutti kissankokoisin kirjaimin että tulossa on HIRMUTALVI. Jos se on pahempi kuin viime talvi (kolmekymmentä pakkasta viikkotolkulla ja 70cm lunta) niin apua. Mökkihöperöksi sitä tulee - tuli jo viime talvena. Paitsi ettei se kolmekymmentä sitten enää parin viikon päästä tuntunut missään. Ja kun lauhtui niin tuntui ihan kesältä. Nyt tuolla ulkona on viisi pakkasta ja kamala tuuli plus se lumisade, meinasin lähteä lasten kanssa kauppaan mutta enpäs menekään. Ei olisi kenelläkään kivaa kun sinne kauppaan on se pari kilometriä. Lähempänä olevissa kaupoissa ei ole sitä mitä tarvittaisiin - onneksi kävin illalla hakemassa ruokatarpeita ettei niiden takia tarvitse. Höpöhöpöostoksia meillä olisi vain ollut, muistikuutio ja kasvorasvaa. Ja T:lle isänpäivälahja (muumimuki, toivon ettei se lue tätä - jos lukee niin kuva on arvoitus). Nyt kun kaikkia kuitenkin kauheasti kiinnostaa, niin se naamarasva on jotain niinkin eksoottista kuin Niveaa. Ihan sitä peruskamaa (nivea soft) tuubissa. Halpaa ja toimii naamasta varpaisiin. Oikeasti kyllä käytän nahkaani ihan lääkärin määräämiä apteekin perusvoiteita, mutta naamarasvana Nivea on parasta. Lompakkokin kiittää kun tuubi maksaa ehkä kolme euroa.

Feispookyssa kaveri kyseli tilapäivityksen perässä seuraavanlaista:
"Et sää J. oo ikkään harkinnu jotaki kolumnistin tms. uraa?
Hmm, paitti että olithan sää jo sillon ennenmuinoin kova kirjottammaan, ja muutenki suoltaan tekstiä jos sille päälle sattuit, joten voisko olla mun ommaa muistin heikkoutta (no ei tietenkään!), etten muista kyseisen ammatin olleen top5:ssa "minusta tulee isona"-listalla...noh, yhtäkaikki, mää ainaki mielenkiinnolla ja vaihtelevat ilmeet naamalla lukisin sun kirjotuksia :D " (Leviää murretta, se on se minun kotikieleni, koittakaa elää sen kanssa.) Siinä sitten kelailin traumojani kirjoittamisen suhteen. Senkin takia tämän blogin pitäminen on jäänyt hunningolle, kun tuntuu että kaikki muut (TM) osaavat kirjoittaa niin paljon paremmin: ytimekkäämmin, nokkelammin, hauskemmin. Päivänpolttavista kysymyksistä ja muusta ajankohtaisesta, ja minä jaarittelen siitä mitä laitoin ruoaksi tai missä kävin. Että lyhyesti sanottuna on tullut vähän kynnystä kirjoittaa kun on lukenut liikaa. Syyttävä sormi kuitenkin osoittaa John Irvingiin; luen taas omien sepostusteni kirjoittamisen rinnalla romaania Kaikki isäni hotellit ja tiedän etten koskaan kykene samaan.

Sitten loppuun vielä tästä perusmurheenkryynistä eli puheesta. Isosiskon puhe laahaa entistä enemmän jäljessä, se on ihan toivotonta. Sanavarastossa on edellisten lisäksi KAWI eli kaivinkone ja KAAUPA eli kauppa. Eilen puheessa käväisi APA kun katseltiin apinaa, mutta tiedä häntä jääkö se. Kaikki sanovat että mitä tuota suotta sen kanssa hätäilet, kyllä se puhe sieltä tulee, mutta kun kuuntelee tuttavan pojan (1kk isosiskoa vanhempi) puheita, tulee itku oman tytön osaamattomuudesta. Eräänäkin päivänä poika oli kysynyt äidiltään "Voisinkohan minä mitenkään lähteä kauppaan minun omalla pikku pyörälläni ostamaan purkkaa?" ja meillä toistetaan KAAUPA kun kysyn että mennäänkös kauppaan. Meillä on virinnyt epäilys että tyttö ei ole ihan normisettiä. Sillä on tietynlaisia pakkomielteitä, kuten tavaroiden järjestäminen riviin, vetoketjujen, neppareiden ja nappien kanssa vehtaaminen ja muuta. Puheterapeutti taas tuntuu olevan lähinnä sitä mieltä että tyttö ei kuule - tuntui tekevän tuollaiset johtopäätökset kun tyttö ei suostunut ottamaan katsekontaktia kun vieras ihminen naaman edessä käski sitä katsomaan itseensä päin. Hahhaa. Sitten kyseli meiltä että reagoiko tyttö kotona vastaavaan ja kehotti leikkimään kukkuu-leikkiä että saadaan kontaktia tyttöön. Voi huokaus... se ei ihan oikeasti tiedä tästä tilanteesta mitään, meillä on nyt ollut kaksi käyntiä, ensimmäinen kesäkuussa, nyt toinen ja kolmas tulee kuukauden päästä, ja sen perusteella se tekee johtopäätöksiä siitä mikä on tytön tila. Ei tunnu kuuntelevan meitä vanhempia lainkaan, vaan hän on ilmeisesti parempi asiantuntija kuin lapsen äiti. Kahden tunnin jälkeen. Minä sentään olen katsellut tyttöä kohta kaksi ja puoli vuotta...
No, yksityisen kautta meni lähete yliopistolliseen, ja meillä on nyt lastenneurolle ja foniatrialle ajat helmikuussa. Kaipa ne siellä osaavat vähän katsoa tarkemmin.
KAWI muuten putkahti puheeseen kun tajusin että tyttöä kiinnostaa kovasti Puuha-Pete. Lähinnä ne koneet siinä, se on ollut kone- ja kaivinkonefriikki ihan pienestä. Sitten meillä onkin pyöritetty kahta-kolmea jaksoa digiboxilta viikkotolkulla, ja yhtenä aamuna tyttö seisoi telkkarin vieressä ja huusi "KAAWI, KAWI, KAWIA". Ihmettelin että mitäs tuo on vailla, ja sitten tajusin. Kysyin että haluatko katsoa kaivinkoneohjelmaa (kulkee sillä nimellä meillä) ja kun ilme kirkastui niin Puuha-Peteä vaan hukkaputkeen. Ei se sitä kyllä katsoa jaksa kuin tunnarin verran ja ehkä puoli minuuttia alusta...

Illalla lähden nukkekotikurssille, tittidii. Semmoinen kuukauden mittainen kurssi kansalaisopistossa vain, mutta pääseepä luvan kanssa pois kotoa ja ASKARTELEMAAN! Ai että tykkään. Toivottavasti saataisiin jatkoa joko keväälle tai ensi syksylle.

Jaajaa. Pitäisi varmaan kirjoittaa useammin niin voisi jaotella yhden aiheen yhteen postaukseen. Nyt säätämään jotain muuta.

Minä itte

Maailmani-blogista bongattua:

Silmien väri: vihreä
Hiusten väri: tummahko ruskea
Oikeakätinen vai vasenkätinen: oikeakätinen
Horoskooppimerkki: kalat
Jokin huono ominaisuus: pitkävihaisuus
Jokin hyvä ominaisuus: uskollisuus

SUOSIKKEJA
Väri: punainen ja vihreä
Karkki: suklaa
Juhlapyhä: ei todellakaan mikään - inhoan kategorisesti kaikkia pyhiä
Ruoka: kanakookospata kaverin reseptillä
Bändi: CMX, Zen Café, Happoradio
Viikonpäivä: perjantai

OLINPAIKASTA JA MUUSTA
Mitä ikkunastani näkyy: takapihan aita, ks. BONUS*
Musiikki, jota soitan jatkuvasti: Samuli Putron Elämä on juhla -albumi on viimeksi pyörinyt jatkuvasti
Mitä päälläni on juuri nyt: repsahtanut velourpusero ja vielä repsahtaneemmat kotihousut, villasukat

OLENKO KOSKAAN...
...suudellut ventovierasta ihmistä? olen
...rikkonut lakia? juu
...ollut televisiossa? en (olin kyllä jossain Ilosaarirock-lähetyksessä mutta se taisi olla vain nettilähetys)
...varastanut kaupasta? en
...toteuttanut unelman? varmaankin
...satuttanut jotakuta? (jos tarkoitetaan henkisesti) kyllä - ja olen niin paha ihminen että tarkoituksella, enkä kadu vieläkään

JUURI NYT
Mieliala: veetuntunut, paloi proput päivällä mukuloihin ihan täysin
Aika: 20:13
Huulipuna: en käytä
Suunnitelma: (lähitulevaisuudelle seuraava:) jos nyt saisi tuon naamiaispuvun proton ommeltua

*BONUS:
Meillä näytti (ja näyttää edelleen, myös lumi on maassa) ikkunasta katsottuna tältä tänään, kuva otettu joskus yhdeksän jälkeen aamulla:

Elonmerkkejä

Meillä on kollektiivinen tauti- ja sairaalasyksy menossa.
Itse alan jo palata normaalikuosiin siinä mielessä, että sain viimeinkin varattua ajan ihotautilääkärille, joka pani kortisonit ja perusvoiteet uusiksi ja kirjoittipa vielä antibiootit kaulassa rehottaneelle ikävännäköiselle läiskälle. Totesi että onpa pahasti tulehtunut ihottuma sulla siinä. Minä että enpä ole huomannutkaan, mitä nyt pari kuukautta raapinut öisin (ja joskus päivisinkin) ihon rikki puolen kämmenen kokoiselta alalta ja kironnut kun suihkussakäynti kirveltää ihan sairaasti. Laita itse shampoovaahtoa avohaavaan jos et usko. No, antibiootit ovat ilmeisesti purreet ja nyt pystyy jo päätä kääntämään ilman että tulee tunne nahan irtoamisesta, ja kolmosluokan kortisoni on purrut käsi-ihottumaan, joten elämä alkaa omalta osalta kääntyä voiton puolelle useiden kuukausien kitumisen jälkeen.
Olihan se aikomus varata lääkäriaika jo aikaisemmin, mutta on aika mennyt nopeampaa kuin perässä pysyy. Mies on potenut omia terveydellisiä ongelmiaan ja ensi viikolla sillä on aika taas yliopistolliseen, onko tilanne muuttunut ja jos on niin mihin suuntaan. Tyttö odottaa aikaa lastenneurolle puuttuvan puheen vuoksi, lähete saatiin yksityiseltä puolelta hieman nopeammin kuin neuvolasta - siellä on seurattu jo vuosi, vielä seurattaisiin muutama kuukausi ennen lääkäriaikaa, jossa tehdään päätös että jatketaanko seurantalinjalla vai pannaanko lähete eteenpäin, ja meillä niin sanotusti meni hermot siihen seuraamiseen. Mitähän seuraamista siinä on, jos kohta 2,5v ei sano vieläkään yhtään oikeaa sanaa? Lähimmäksi päästään hokemalla mum-mum-mum joka joskus kuulostaa sanalta mummu - ja sitä myös tarkoittaa. Sitten on titi ja pipi. Yksityiseltä puolelta löytyi onneksi lastenlääkäri. Lääkäri totesi ettei näin pikaisesti löydä tytöstä mitään vikaa, joten laittaa eteenpäin, kun yliopistollisessa on paremmat laitteet testata kuulon toimintaa ja muuta. Sanoi että voihan se olla että koodistoon on kirjoitettu hitaampi aikataulu, eikä mitään muuta ole vialla, mutta sittenpähän se selviää ja helpompi on olla kun on tietää sen. Aivan! Ensimmäinen ihminen terveydenhoidon puolelta muuten joka ymmärsi sen, että me vanhempina haluamme saada mielenrauhan tämän asian kanssa. Ei siinä paljon auta neuvolantädin "kyllä se puhe sieltä tulee" vakuuttelut - kun kukaan ei ole edes viitsinyt kurkata tytön suuhun että onko se rakenteeltaan normaalin näköinen. Lääkärikin tätä hämmästeli kun sanoin että olet sitten ensimmäinen joka sinne katsoo poislukien hammashoitaja joka laski hampaat... Että ei ole liikoja tutkittu, on vain seurattu.
Poika on ainoa terveiden kirjoissa. Onneksi edes joku. Oppi eilen pudistamaan päätä kun halusi kertoa että ei halua. Kysyttiin että menetkö potalle istumaan. Katsoi hetken ja pudisti päätään tarmokkaasti. Siskoaan matkii, sisko oppi tuon kesän mittaan. Nyt siihen on tullut tytölle kaveriksi "eeee". Tulee selväksi ettei halua.
Isosisko on kaiken muun hauskan lisäksi oppinut avaamaan liesisuojan lukituksen, vaikka minä olen käsittänyt että sen pitäisi estää lasten pääsy hellan nappuloihin. Saan harmaita hiuksia tuon tytön takia, millä ihmeellä sen ritilän lukitsee niin ettei sitä avata sillä aikaa kun selkäni käännän?
Semmoisia meille. Ihmettelen itsekseni mihin se kesä meni, vastahan oli heinäkuu ja helteet, ja nyt ei ole puissa lehtiä kuin pari harvaa. Joku varasti sen kauniin syksyn. Ehkä pitää väsätä oveen syyskranssi ja hakea ruukkuihin kanervia. Antaa periksi pimeälle ja sytyttää lyhtyihin kynttilöitä.

Tämä on syksy

laulaa Zen Café. On vähän vaikea uskoa että on vasta elokuun loppu, kun katsoo ikkunasta. Aurinkoa ei ole näkynyt viikkoon, vettä on satanut yli kotitarpeiden ja lämpömittari näytti aamuyhdeksältä +7. Ei se siitä ole noussutkaan. Lapsille saa kaivella haalareita kaapinperukalta, kas mihin ovat lapaset kadonneet? Hiki tulee niin pukijalle kuin puettavallekin, ennen kuin ulko-ovi avautuu.

Jokasyksyiseen tapaan olen myös selannut kansalaisopiston esitettä, ja ilmoittautunutkin yhdelle kurssille. Nähtäväksi jää järjestetäänkö sitä, kyseessä olisi vain muutaman kerran mittainen lyhytkurssi mutta järjestämiseen vaaditaan yhdeksän osallistujaa ja nyt ilmoittautuneita on ilmeisesti viisi. Toivotaan. Se oli kiinnostavista kursseista ainoa, johon minulla olisi mahdollisuus päästä osallistumaan. Olisihan tuo vähän vaihtelua tähän arkeen, tehdä harrastusjutuja ihan rauhassa, kenenkään häiritsemättä. Kotona ei ole hetken rauhaa, paitsi se hetkinen lasten ja oman nukkumaanmenon välissä, ja siitäkin menee puolet siihen kun ensin kaivelee tarvikkeet esille ja sitten kerää ne takaisin, ettei vahingossakaan jää mitään pöydälle aamuksi. Pienet ovat aamulla liian nopeita uniaivolle.

Perhekahvilahommaakin on taas alettu pyörittää, vetäjäkaveri meni töihin ja olen taas yksin vastuussa. Kaveria kaipailen mutta ei ole vielä löytynyt vapaaehtoista, toivottavasti löytyy jossain vaiheessa. Ja minä kun olin aivan varma etten enää rupea niihin puuhiin (=vapaaehtoistöihin) mutta minkäpä sitä koira karvoilleen mahtaa. Minä olen aivan liian helposti mukaanjoutuvaa sorttia, joten ollaan nyt sitten kahvilaemäntää.
Kesä meni hulinoidessa siellä ja täällä, olimmekohan montaakaan viikonloppua kotona. Pääsin käymään Ihan Yksin Tampereella, ja olihan se mukavaa pitkästä aikaa kierrellä kaupoissa ja istua kahvilla. Ilman että kukaan vinkui tai sanallisesti vihjaili poistumisen puolesta. Kesä meni myös miettiessä tämän blogin kohtaloa, ajatusten kulkiessa akselilla jatkan/lopetan. Mitään salasanojen taakse menemistä en suunnittele, koskapa en kirjoita kovin henkilökohtaisia enkä edes riittävän raflaavasti jotta nettiääliöt innostuisivat kommentoimaan ja sitä myötä ajaisivat piiloon. Nämä on ihan julkisia juttuja jatkossakin, jos jatkaa päätän - en tiedä miten anonyymi olen mutta en kuitenkaan käytä oikeita nimiä. Eivätpähän ainakaan kakarat vanhemmiten kuukkeloidessaan löydä itseään nimeltä.

Jatkamista nyt kuitenkin suunnittelen, näillä näkymin. Vaikken tiedä onko lukijoita, onko kiinnostuneita. Onpahan jotain tekemistä, silloin kun on aikaa. Olisi kuitenkin ihan kiva kuulla (lukea), kuka siellä on, ja mikä näissä jutuissa kiinnostaa, vai kiinnostaako mikään? Vastaukset kommenttilaatikkoon.

Kaksi kertaa kaksi

Ensimmäinen kaksi.
Isosisko täytti kaksi vuotta, ja kävi sen kunniaksi puheterapeutin juttusilla. Lähinnä ne leikittivät sitä, ja hämmästelivät kun sillä on niin hyvä kärsivällisyys. Jaajoo, ai onko? Ai ei ole tavallista, että parivuotias tekee noin kauan yhtä asiaa? No kun ei ole tuttavapiirissä noin pieniä, niin ei ole kokemusta. Meistä on ihan normaalia että jos sitä kiinnostaa joku, se touhuaa sitä vaikka miten pitkään. Vähän kyllä ärsytti, kun ne tuntuivat vain epäilevän ettei tyttö kuule, tai että se ei ymmärrä kehotuksia. Kun kuulossa ei ole mitään vikaa. Jos meillä on ikkunaluukut kiinni ja parkkipaikalla menee auto, tyttö sanoo prrr ja osoittaa ulos. Joo auto meni. Ja kun sitä pyytää viemään jotain pyykkiin, se vie se sievästi pesuhuoneeseen, yleensä vielä pyykkikoriin asti. Kuulee ja ymmärtää.
On tyttö kyllä nyt ruvennut tapailemaan sanoja, ensimmäistä kertaa elämässään. Tulee luo, näyttää housuja ja sanoo "ka-ka" tai "ka-kka". Sitäpä itseään, mitäpä muutakaan. Lintukin on lähes aina "ti-ti". Muuten se kommunikoi edelleen enimmäkseen ilmeillä, jonkin verran eleillä.

Toinen kaksi.
Pikkuveli teki ensimmäisen hampaan viikko Isosiskon syntymäpäivien jälkeen. Kaivelin siltä roskaa suusta, kun yhtäkkiä totesin että hei, tällä on hammas! Poika on tehnyt hampaan. Ja viikon päästä toinen. Nyt meillä on sitten naftisti 11kk ikäinen napero, joka kävelee ja jolla on vain kaksi hammasta, nekin puoliksi vasta näkysällä. Näyttää niin hassulta kun Pikkuveli on tuollainen lähes hampaaton ja vauvanpullea tapaus, toisin kuin siskonsa samassa iässä. Isosisko on ollut vauvanpullea ehkä parikuisena...
Kyllä, Pikkuvelikin lähti kävelemään ilman tukea kypsässä 10kk iässä. Olin varma ettei tuo kävele vielä yksivuotiaanakaan, ja mitä vielä. Nyt se paahtaa siskon perässä pitkin käytävää ja höpisee vääbääbää. Näpsästi myös nousee lattialta seisomaan ilman tukea. Eikä kengät haittaa lain, niillä voi kävellä yhtä hyvin.

Hassuja ne on.

Minulle tuli joku ahaa-elämys tässä alkuviikosta. Ajattelin, että tuossa maanantaina se Pikkuveli täytti 11kk, niin se aika rientää. Sitten ajattelin että kohta se on 12kk. Yhtäkkiä tuli mieleen, että 12kk=1v, että herttinen sentään, tässähän pitää järjestää sille synttärit. Meinasi mennä ihan ohi. Nyt meni kyllä hyvä äiti -pisteet sivu suun, kun yksi ei muista edes että lapsi täyttää kohta vuoden. Tässähän olisi pitänyt jo vähintään kuukausi suunnitella niitä kekkereitä, mitä tarjotaan ja mitä kenellekin puetaan, ja etenkin miten kakku koristellaan. Hohhoi. Leivotaan vähän kakkua ja piirakkaa ja jotain, haetaan kaupasta kahvia ja keksejä ja silleen. Kaapissakin taitaa olla kakun koristeluun tykötarpeita. Kynttilöitäkin on Isosiskon synttäreiltä.
Kunhan nuo vähän kasvaa, meillä ehkä pidetään vain yhdet kekkerit, stressin vähentämiseksi... Sitten joku kumminkin sanoo että ne saa traumoja kun ei saa olla yksin päivänsankarina.

Semmosia meille. Helteistä en sano mitään, koska on kiva kun ei ole kylmä. Sääskiä saisi olla vähemmän, välillä ei voi nenää pistää ulos kun ne syö.

Väsyttää ihan vähän, ja valituttaa

Voihan huokaus. Ipanoilla on nukkumisongelmia. Tai heräämisongelmia. Tai jotain ongelmia. Nukkumaan ne kyllä menevät viimeistään 20.30, mutta se herääminen... Tänäänkin Pikkuveli heräsi jo ennen kuutta. Normisti se huutaa yöllä 1-5 kertaa, joten pätkissä nukutaan. Jos Pikkuveli ei herääkään aamulla ennen linnunlaulua, niin sitten herää Isosisko, kerää sylillisen leluja ja kiipeää viereen. Sitten se kuikkii Pikkuveljen pinnasänkyyn kunnes juippi on hereillä. Ja kun itse ei koskaan pääse tai ehdi nukkumaan ennen klo 22:ta, niin vähän väsyttää. Laskeskelin eilen, että noin 2,5 vuotta on mennyt ilman yhtenäisiä yöunia. Jos olen yksin, herään jo silkasta rutiinista pari-kolme kertaa per yö.

Isosiskoa käytettiin eilen 2v. neuvolassa. Muuten on ikäisensä tasolla tai vähän edelläkin (mm. pukeminen jne) mutta puhe. Se murheenkryyni. Olen jo 8kk ollut sitä mieltä, että tytön puheessa on jotain pielessä. Ja viime viikot olen ollut enemmän ja enemmän sitä mieltä. Ei voi olla ihan normaalia, jos kaksivuotiaan sanavarastossa on tasan nolla sanaa, pari-kolme sananpuolikasta ja epämääräisiä äännähdyksiä sekä äänteitä. Tismalleen samat, jotka sillä oli viime kesänä. Viime kesänä sanavarastossa oli too, doh, mäh ja vää, jotka eivät tarkoittaneet mitään - ja jotka eivät edelleenkään tarkoita mitään. Joskus kesällä tuli hsäää, joka tarkoittaa lisää, ja sssss, joka on kissa. Syksyllä(köhän) tuli nam (nam-nam), joka tarkoittaa että oli hyvää. Voi tarkoittaa myös koiraa tai pukemista, tekemisen mukaan. Talvella ilmestyi pa, joka on kauppa - mutta ei ilmene aina kun kaupasta puhutaan. Ja pari viikkoa sitten äyäyäy, joka on koiran haukkumista. Ei ihan päästä siihen parivuotiaan minimisanavarastoon, joka on muistaakseni 25-50 sanaa. Ai niin, sitten on vielä prrrr, joka tarkoittaa autoa, mopoa ja joskus polkupyörää. Muuten lapsi kommunikoi huutamalla ja kitisemällä - koko päivän milloin mistäkin. Järki sillä leikkaa kuin partaveitsi, joten varmasti on turhauttavaa kun kukaan ei ymmärrä. Ja minä turhaudun ja huudan sille, kun en ymmärrä enkä jaksa enää kitinää kuunnella. Meiltä puuttuu kokonaan yhteinen kieli. Jokseenkin ärtyneenä kuuntelen kerhoissa, kun toiset selittävät samanikäisten tai huomattavasti nuorempien lastensa hassuista puheista. Että ihan kivat sulle joo. Mulla on nää kaks vauvaa aina vaan. Nuoremmalla on kohta laajempi skaala puheessa kuin isommalla.
No, nyt oli sitten neuvolassakin sitä mieltä, että pitää lähettää seuraavalle portaalle tämä lapsi, joten kuun lopussa sitten on jonkinlainen tapaaminen neuvolapsykologin ja puheterapeutin kanssa. Sitten on 3-6kk jotain "terapiakertoja", jotka ovat lähinnä leikkimistä, ja jos ei puhe edisty niin lääkäriin ja sitä kautta lähete yliopistosairaalaan foniatrian polille, jossa kaikenmaailman seurantajaksot ja muut. Voi hohhoijaa, toivottavasti tuo nyt oppisi puhumaan ennen sitä...
Äh päh, olen väsynyt ja pahalla tuulella. Pikkuveli on nukkunut tänään tasan 40min päiväunia ja huutanut lopun aikaa. Nyt se yrittää hakea tuolla unta. Isosisko puolestaan heräsi jo. Eikä sekään nukkunut sen kauempaa. Ärsyttää tämä vetoketjumeininki päiväunissa.

Pikkuveli on ruvennut seisoskelemaan ilman tukea. Eikä edes vahingossa, vaan ihan tarkoituksella, ja usein. Ei tarvitse edes lelua josta pidellä kiinni, seistä töröttää vain. Ja on se muutamia askeleitakin ottanut silloin tällöin ilman tukea. Taitaa kävellä ennen kuin täyttää vuoden. Että jotain positiivistakin tähän valivaliin.

Ahkeruus on ilomme

Olin tehokas ja

• pesin toppavaatteet pois
• keräsin rataskäytössä olleet viltit ja muut lisälämmikkeet pois
• uudelleenjärjestelin tavaroita
• hyllytin useamman laatikollisen kirjoja
• pesin ikkunoita
• vaihdoin verhoja, totesin että nipsut ovat taas salaperäisesti kadonneet talven aikana ja 
• ostin uusia nipsuja
• kuurasin vessan ja osan pesuhuoneesta
• siivosin pakastinta ja jääkaappia (kertynyt kaikkea mitä ei syödä). 

Vielä pitäisi

• vaihtaa sängynpeite ja pestä vanha
• järjestellä lastenhuone
• siivota makuuhuoneesta se epämääräistä rojua kerännyt nurkka
• pestä läjä villapyykkiä (käsin)
• panna talvikengät varastoon
• lajitella vaunujen tarvikkeet (meillä on kolmet vaunut, joten on sitä rojuakin)
• siivota ulkovarasto
• siivota vaatehuone
• imuroida ja luututa. 

Niin että onhan tässä kaikenmoista. Viikonlopun ratoksi. Tosin vaatehuoneen ja varaston siivoukset taidan jättää toiseen kertaan. Sanoisin että on muutenkin ihan riittävästi puuhaa. Onneksi on mies ja lapset pois jaloista, minä en käsitä miten joiltakin onnistuu tällaiset hommat niin että (alle kaksivuotias) jälkikasvu on nurkissa. Meillä ne vähintään kaataisivat ikkunanpesusangon, ja levittäisivät kaikki mahdolliset irtotavarat pitkin taloutta. Ei kestä hermo ei. Onneksi on mahdollisuus toimittaa ne muiden nurkkiin aina joskus.

Olen ollut harvinaisen tyyni ja rauhallinen puuhaillessani ihan yksin.

Haamuilee

Jos tämä haamupäivittyy niin syyttäkää säätäjää. Siirrän hiljoksiin vanhoja posteja LJ:n puolelta tänne, laadutonta blogaamista jo vuodesta 2006. Ne tulee oikealle ajalleen vuosille 06-07 kunhan jaksan säätää.

Tekstiä pukkaa

Lauantaina oli hiljaista, lapset nukkuivat sattumalta yhtä aikaa, ja sain päähäni etsiskellä vanhoja tekstejäni. Kävin läpi yhden pöytäkoneen kiintolevyn, ei ollut siellä. Kävin läpi läppärinrouskun kiintolevyn, siellä oli jotain niin vanhalla muokkauspäivämäärällä että uudempiakin olisi muistini mukaan pitänyt olla. Kaivelin yhtä muistitikkua, jossa oli sitä samaa vanhaa päivämäärää tarjolla. Sitten älysin hakea kaapista ulkoisen kiintolevyn, ja tittidii, sieltäpä löytyi.* Lueskelin niitä, ja sormia rupesi yhtäkkiä syyhyttämään vanhaan malliin. Ei muuta kuin Word tulille ja näpyttelemään. Ja katso, sain tempaistua hatusta kaksi sivua tekstiä, ihan noin vain (melkein) yhdellä istumalla. Kamalaa huttuahan se oli, jatkoa erääseen tarinaan jota olin kirjoittanut (jo!) vuodesta 2001, mutta jotain kuitenkin. Iloisena taputtelin itseäni selkään ja totesin etten ihan ruosteessa sentään ole. Ja kyllä, olen juuri niin pedantti että laitan jokaiseen tekstiin aloituspäivämäärän, joten siitä tiedän milloin olen minkäkin jutun aloittanut.

Olen harrastellut kirjoittamista vuodesta -96 alkaen, ihan omaksi ilokseni vain. Muutaman jutun olen luetuttanut kavereilla, joskus teini-iässä tai heti sen jälkeen, mutta muuta julkisuutta en ole niille halunnut. Lähinnä ne ovat sellaista novellityyppistä tarinointia, ihmissuhteista tai niiden puutteesta. Osassa on rahtunen jotain omakohtaisesti koettua, ehkä ripaus jostain nyysittyä, suurin osa keksittyä. Päässä liikkuu kaikenmoista, kun on vähän vilkas mielikuvitus, ja on hyvä siirtää osa siitä tavarasta myös pois sieltä päästä, ettei käy päänuppi ahtaaksi. Osa on joskus jopa tullut "valmiiksi", siinä mielessä valmiiksi että en juuri koske niihin (on hyvä jättää jäljelle jotain mitä voi sitten vanhemmalla iällä lueskella tuntien sääliä ja myötähäpeää nuorta itseään kohtaan), mutta suurinta osaa muokkailen silloin tällöin, koska niistä tuntuu aina puuttuvan jotain. On kirjoitettu liian nopeasti ja jotain on jäänyt sanomatta. Ja iso osa on ihan rehellisesti kesken. Joko olen unohtanut mitä olin tarinasta tekemässä, tai sitten en osaa lopettaa. Tai sitten tarinaa olisi paljon päässä puolivalmiina, mutta en vain saa sitä naputeltua pois sieltä. Olen jäänyt jumiin kuljetettuani tarinaa johonkin suuntaan johon sen ei olisi koskaan pitänyt lähteä, ja jäänyt jumiin kun en keksi poispääsyä. Sitten jäkitän siinä. Vaihtoehtona on tehdä "luvun loppu" eli aloittaa ihan uusi luku jostain ihan muusta tai poistaa pari riviä/kappaletta/sivua. Koska olen huono deletoimaan hengentuotteitani, ja mielestäni jutun pitäisi vielä jatkua samasta aiheesta pidempään, niin siinäpä sitä sitten ollaan. Nimimerkillä "jo neljättä vuotta jumissa sivulla 107".

Näppäilytaidon olen huomannut olevan ruosteessa. Siinä missä ennen juttelin kaverin kanssa kasvokkain ja samaan aikaan näpyttelin kirjoitusvirheetöntä tekstiä irkkiin näyttöön tai näppikseen vilkaisematta, teen nyt kolmesta kymmeneen näpyvirhettä yhtä lausetta kohti. Vaatisi sormiharjoittelua, jotta tekniikka (oma näpyjärjestelmä, ei kymmensormi) palautuisi. Tämä blogi käy mainiosti harjoituskappaleesta, kuten ehkä voi huomata. On se hyvä etten ole kategorisoinut tätä yhteen asiaan keskittyväksi, joten voin rääpiä tänne tekstiä aiheesta kuin aiheesta. Alkaa lapsiaihe tulla tältä erää korvista ulos, näes.

*Tekniikkamäärästä päätellen meillä eletän nörttitaloudessa, tuohon olisi lisättävänä vielä yksi läppäri, mutta eipä olekaan asia niin. Meille vain on kertynyt tuota romua, sanan varsinaisessa merkityksessä. Viimeksi pelastin kaverin läppärin joka on vähän paremmassa kuosissa kuin oma romu, jota matkoilla käytetään esim. nettisivujen selaamiseen, mutta joka olisi pitänyt päästä paremmille bittilaitumille jo viisi vuotta sitten.

"Se on täytetty"

Pitkään, pitkään aikaan en ole ehtinyt enkä jaksanut paneutua musiikkiin. Pidemmillä automatkoilla olen sitä kuunnellut, mutta vasta kevään aikana sain yhdistettyä puhelimeni, kuulokkeet ja muistikortin. Kaikki edellämainitut tekijät ovat olleet olemassa puolisentoista vuotta. Rattaita työntäessäni kuuntelin musiikkia, ja palasin eloon. Havahduin myös siihen, että lempiyhtyeeltäni ei ole ilmestynyt pitkään aikaan mitään - tai minä en ainakaan ole siihen törmännyt. CMX:n viimeisin, Talvikuningas, on ehtinyt kulua soittimessani jo kauan, ostin sen kun vasta odotin Isosiskoa. Missä on vika, olenko ollut niin kiinni vaipanvaihtoruljanssissa että jotain on mennyt ohi? Mutta velipoika tietää musiikilliset intohimoni, se kyllä olisi muistanut kertoa jos olisi tullut uutta materiaalia ilmoille. Missä on vika?

Menen pitkästä aikaa CMX:n nettisivuille, toivon löytäväni jotain selitystä pitkään hiljaisuuteen. Yleissilmäys kertoo, että kysy-palstalla veetuillaan edelleen samaan vanhaan malliin, mutta hetkinen, mitä lukeekaan tuossa navigointipalkin alla? "Studioloki: 03/05/10 Se on täytetty." Sormet vapisten klikkaan linkkiä, ja päädyn studiopäiväkirjaan. Tuntuu kuin putoaisin, ja sitten alan nauraa. Tämä tuli ihan puskista. Ne ovat tehneet levyn, herranen aika. Minä menin sivuille peläten löytäväni tiedotteen hajoamisesta tai tauosta tai yleensä jostain, mikä selittäisi sen ettei tule enää levyjä, mutta löysinkin uuden levyn teosta kertovan päiväkirjan.
Viis siitä etten vielä ole löytänyt selitystä. Uusi levy on tulossa ja minä odotan sitä.

Nostalgiatrippi

Kylän toiselle leikkikentälle mennään vanhojen koulujeni ohi. Ala-aste ja yläaste sijaitsevat melkein naapureina, mutta ensinmainittu on kokenut sellaisen remontin ja laajennuksen etten tunnista sitä enää. Yläaste näyttää samalta kuin kouluvuosinani. Vain ulkoseinien väri on muuttunut, ja ne hirvittävät ulkoportaat - jyrkät, kaiteettomat, talvella järjettömän liukkaat - on korvattu turvallisemmilla. Vanhoissa portaissa tungeksittiin kylki kyljessä, näissä uusissa tuskin tulee samanlaisia tiiviitä sumia. Tämä johdantona.
Tänään tultiin leikkikentältä, ja yhtäkkiä koin omituisen nostalgiatuokion. Vaikka inhosin koulua, on jotain outoja, hyviä muistoja silti jäljellä. Voimakkain kai liittyy viimeisiin kevätjuhliin, siihen yleiseen levottomuuteen kesän ja kaiken uuden kynnyksellä. Ilma oli silloin samanlainen kuin tänään, ei kovin lämmin, harmaa, ja muistan että satoi ainakin silloin kun kävelin kotiin. Tänään muistin yhtäkkiä koulun kohdalla tarkalleen, miltä silloin tuntui, kuulosti ja tuoksui. Muistan miten etsin yhtä opettajaa, jolle minulla oli kukka - ehkä punainen pelargonia. Olin pihalla, kun minua huudettiin nimeltä, ja eräs poika tuli luo kädet ojossa, halasi. Tuoksui tupakalta, hiusgeeliltä ja ote oli luja, halaus pitkä, hyvän kesän toivotus käheä. Miten se kaikki onkin jäänyt niin mielen syövereihin kiinni, vaikkei se poika edes ollut mikään suuri tai salainen ihastus, ihan tavallinen luokkakaveri vain?
Yhtäkkiä olin niin allapäin että melkein itkin. Ei enää koskaan sitä suurta tuntematonta edessä, ei enää koskaan samanlaista hullunrohkeutta luottamusta omiin siipiinsä. Työnsin rattaita ja purin hammasta etten itkisi. Ja ihmettelin miten niin vanhat asiat voivatkin yhtäkkiä tulla niin voimakkaina mieleen, kun en muista edes eilistä yhtä hyvin.

Helteestä tulee tikkuja polviin

Palasin lasten kanssa iltapäivällä lomareissulta. Saimme yllätyskutsun Katinkultaan, ja sinnehän sitä sitten tiistaiaamuna suunnattiin Volvon* keula. Menomatka meni hyvin, pitkän linjan strategi sijoitti lähdön niin että takapenkkijaosto veti sikeitä osan matkaa. Loppumatkasta oli tulla kitinää, mutta Isosisko sai maissinaksupussin ja Pikkuveli leluja, joten päästiin isommitta kuulovaurioitta perille. Perillä oli huvila 3h ja tupakeittiö ja juhlavan suuri terassi, joten tilaa riitti, vaikka meitä oli viisi aikuista ja kaksi ipanaa ja yksi koira. Hellettä riitti, mutta järvenselältä kävi sen verran tuuli että terassillakin oli kiva olla. Kukaan ei läkähtynyt, lapsilla oli kivaa kun sai tulla ja mennä sisälle-ulos-sisälle-ulos. Aidattu terassi on loistokeksintö. 

Tai oli loistokeksintö tähän aamuun asti, jolloin bongasin Pikkuveljen polvista ja varpaista usemman tikun. Aikuisen jalkaan se puu tuntui ihan sileältä, mutta konttaava lapsiparka oli sitten kerännyt useampia tikkuja. Lyhyissä housuissa (tai housuttomuudessa) on niitä varjopuolia.

Paluumatka ei onnistunut ihan yhtä hyvin. Mennessä oli viileämpää ja välillä sateli vettä, joten autossa ei ollut kuuma. Tullessa ulkona oli noin +27 astetta, ja ilmastointi meni takkuun. Toimi alkumatkasta ja jossain puolessavälissä, mutta enimmäkseen ei puhaltanut kylmää. Vain kädenlämpöistä. Vaikka ajoitin lähdön siten että molemmat lapset olisivat ottaneet ja nukkuneet, niin Pikkuveli nukkui vain hyvin vähän ja huusi viimeiset 150km. Ei ole ylimääräistä nollaa. Hiljeni joka kerta kun auto pysähtyi, ja jatkoi huutoa kun matka jatkui. Ei kelvanneet lelut, ei vesimuki - pois autosta olisi halunnut. En tiedä oliko kuumuus vai yleinen tympäännys syynä, mutta eipä siinä sitten auttanut kuin kuunnella huutoa ja ajaa - ei sitä sinne välillekään voitu jäädä. Isosisko oli hyvin reippaasti ja touhuili omiaan lelujen kanssa, vaikka velipoika huusi. Ihme kyllä. Yleensä huuto generoi huutoa myös takapenkkitiimin toisessa jäsenessä.

No, nyt ne nukkuvat tuolla kuin pikku enkelit kylvyn ja puuron jälkeen. Tämä kaikkensa antanut yksilö hakee lakritsia ja siirtyy katsomaan hukkaputkea. 

*Meilläkin on nykyään se "lapsiperheen pakollinen" eli farmariauto. Mutta oli se kätevä kun piti saada yllättäen kahdet rattaat mukaan. Sinne vips peräloosteriin vain, ja vielä mahtui matkasänky ja vaatekassitkin.

Iso tyttö

Perjantaina panin rahaa menemään ihan surutta. Ostin Isosiskolle erinäisiä juttuja, kuten kassillisen vaatteita, yhdet kengät, sängyn ja siihen patjan. Hirmuisesta shoppailusta köyhdyin 15€ ja mies 30€. Ei puutu yhtään nollaa. Koko setti kustansi 45€, eläköön kierrätys! Tuttavalta siirtyi meille vaatteita tuolla 15€:lla, sisältäen myös yhden parin vähänpidettyjä kesäkenkiä. Olin jo siihen erinomaisen tyytyväinen, kengät kun yksistään olivat tuollaisen 25-30€ hintahaarukassa kun vastaavia typsylle kesäksi katselin, ja jätin ostamatta kun en raaskinut. 

Iltasella olin sitten lähdössä tytön kanssa mummulaan, kun vastapäinen naapuri tupakalla ollessaan kysäisi, tarvitsemmeko kenties rattaita; heillä kun olisi ylimääräiset. Ei ollut meillä tarvetta, mutta lupasin kysäistä tuttavilta josko joku tarvitsisi. Mies kysyi sitten, tiedänkö ketään jatkettavan lastensängyn tarvitsijaa, kun heillä olisi niitäkin kaksin kappalein ylimääräisenä. Totesin että meillä olisi tarvetta, jos on pieni ja siro sänky. Yksi jatkosänky meillä kyllä on varastossa, ihan uutena ostettu kun oli vain 50€, mutta se on jotenkin iso ja klohmu ja enempi poikien sänky (LEGO-sänky), joten olen typsylle metsästänyt uutta (eli siis käytettyä), sellaista sirompaa tapausta. Tällä kertaa kysyntä ja tarjonta kohtasivat, ja vartin päästä meillä oli uusi, pieni ja sievä sänky, johon sai myös melkein käyttämättä jääneen patjan mukaan. Katselin huvikseni, että lähes vastaava sänky maksaisi vaikkapa Sotkassa 259€. Plus patja. Erona linkin sänkyyn typsyn sänky on kokovalkoinen, ja siinä päädyissä on kissakaiverrus. Muuten samanlainen.

Lauantaina Isosisko nukkui ensimmäisen kerran uudessa sängyssään niin päivä- kuin yöunetkin, ja hyvin meni. Ei tipahtanut kertaakaan tai lähtenyt vaeltelemaan unissaan, joten totesimme että nyt se on iso tyttö ja Pikkuveli saa periä Isosiskon pinnasängyn. Pikkuveljen sänky oli sellainen kevytrakenteinen ja matalakaiteinen pinnasänky, joka tutisi uhkaavasti kun yli 9kg jäppistä hyppi siellä aamutuimaan. Joskus vähän hirvitti. Uusi sänky ei moisesta menosta säikähdä, sen verran jämäkämpää tekoa on. Varsinkin kiristysliimauksen jälkeen.

Aikakirjoihin merkittäköön täten, että kypsässä 1v:n ja melkein 11kk:n iässä siirtyi Isosisko Isojen Tyttöjen Sänkyyn.

Jujua

Nyt kun alkaa tämä yleinen tympiminen helpottaa (välillä veetutti niin ettei veri kiertänyt), niin seuraavaksi sopiikin upota kaavakirjojen ihmeelliseen maailmaan. Odottelun jälkeen sain kirjastosta varaamani JUJU - erilainen lastenvaatekirja -teoksen. Viikon verran olen sitä pyöritellyt käsissäni milloin olen ehtinyt, ja tänään piirustelin maatuskamekon ja raglanhihaisen tunikan kaavat. Saa nähdä milloin saan kaiveltua kankaat noihin, tai ommeltua, mutta onpahan ainakin kaavat. Hiukkasen kyllä mietityttää mahtaako noista tulla kovinkin väljiä Isosiskolle - piirsin pienimmän koon eli 90cm, joka näyttää sekin niin isolta mallia kesäheinä olevaan lapseen verrattuna. No, jos tulee telttoja niin annetaan eteenpäin.

Missähän välissä sitä ehtisi ompelemaan?

Puuh. vol. 2

Viikko sitten meille pesiytyi jokin basilisko, jota on yritetty nujertaa neljän hengen voimin. Perjantai-iltana Isosisko kieltäytyi iltapuurosta ja -viilistä, alkaen hetkeä myöhemmin oksentaa. Lauantai meni samoissa merkeissä, lisäksi Pikkuveli kehitti tavan heti syönnin jälkeen lurauttaa ripalit vaippaan. Sunnuntaiaamuna allekirjoittaneen vatsaa väänsi, ja ensimmäisen kerran mikään pysyi sisällä vasta neljän jälkeen iltapäivällä. Meininki oli sohvallamakuuta, silloin kun ei istunut vessassa pesuvati sylissä. Ei paljon lisättävää. T oksensi muutaman kerran mutta se ryökäle selviää näistä aina helpolla. Saattoi jopa syödä välissä. Minä join vettä ja päärynäsekamehua. Maanantaina oli hontelo olo. T hoiti lapsia, minä koomailin milloin missäkin. Koko viikolla olen syönyt pari voileipää, kaksi karjalanpiirakkaa, paljon vettä, vähän mehua ja suklaata. Ruoan näkeminen yököttää, ja ajatus syömisestä myös.

Isosisko oksentelee edelleen öisin, ei suostu juomaan eikä syömään, ja ripuloi satunnaisesti. Käytettiin sitä jo eilen varalta päivystyksessä, kun alkoi nuupahtaa. Ei vielä mitään hälyttävää. Tänään olen syöttänyt sille rusinoita, sillä niistä A) saa energiaa ja B) tulee taatusti jano. On se vähän nyt juonutkin. Ihan hyvä lääkäri oli muuten, mutta mikä ihme sen sai kuvittelemaan että lapsi, joka ei todellakaan suostu juomaan, suostuisi juomaan jotain ripulijuomaa? Hoitaja antoi pakkauksen mukaan, ja kokeilun jälkeen tulos oli lisää siivottavaa oksennusta. Jepjep. Annetaan rusinoita, ehkä sitten menee vettäkin. Pitää käydä ostamassa vesimelonia, sitä tuo lapsi on ennen ainakin syönyt. Kauanko se voi elää rusinoilla, juustolla, tuorekurkulla ja vesihuikalla?

Puuh.

Jos nätisti sanoo, niin olen vähän väsynyt. Jos sanoo vähän rumemmin, niin olen ihan he*in uupunut. Ei vain jaksa enää, mitään. Siitä tämä hiljaiselo. Kun ei ole kivaa sanottavaa niin jätän väliin. 

Ei kukaan haluaisi ostaa aamukuudelta kukkuvaa vauvaa ja koko valveillaoloaikansa uhmakiukkuilevaa ja/tai mustasukkaisuuskiukkuilevaa parivuotiasta? Kaupan päälle saa miehen joka on kyllästynyt väsyneeseen vaimoon.

Häiriöalttius goes fäshön!

Pitäisi olla kevät tulossa, niin eikös se nakkaa lisää lunta. Nyt meidän lumimittarimme eli mattoteline alkaa olla hautautuneena melkoiseen hankeen. Enää ei näy alaritilääkään, hukummekohan me kun kaikki tuo valkoinen sulaa?

Täällä on nyt yleinen hiihtolomaviikko, mutta ei se meillä näy. T on töissä kun ei ole talvilomaa sillä, joten ihan normaali meininki on, huomenna mennään pitämään perhekahvilaa.

Pikkuveli on päättänyt että aamu on klo 6.00, tai jos oikein överiksi vedetään niin nukutaan sitten vartti lisää. Minä en ole ihan samaa mieltä varhaisen aamun mukavuudesta, varsinkin kun heräilen 2-6 kertaa yössä laittamaan tuttia tai juottamaan maitoa. Yösyönti näyttää nyttemmin olevan kuitenkin vähenemään päin, vielä kuukausi sitten hyvä jos 400ml Tuttelia riitti yöksi. Viime viikolla yksi yö meni kokonaan ilman herätyksiä, aamulla olinkin ihan hoomoilasena että eikö tuo ole kertaakaan kitissyt yöllä mitään. Sen jälkeen on yösyönti vähentynyt radikaalisti, useimpina öinä menee noin 100ml korviketta, jos sitäkään. Kunhan se tuosta vielä vähän vähenee niin rupean antamaan pojulle vesihuikkaa, jospa sitten päästäisiin yösyönnistä kokonaan. Syö se päivällä niin paljon että pitäisi pärjätä yön yli, varsinkin kun syömistarve on selvästi vähentynyt. 

Ja sitten Häiriöalttius goes fäshön:

Löyisin viimeinkin Pikkuveljelle paitoja, joissa ei ole a) huppua, b) vetoketjua tai c) kaulusta. Miksi pikkupoikien peruspaitoja on niin vaikea löytää, ja jos niitä löytyy niin miksi niissä on sitten jotain brändipainatusta? Minen edelleenkään taho semmosia. Tänään tärppäsi Tokmannilla*, ja löysin kaksi ihan mukavaa paitaa. Reissun piti mennä niin, että Isosiskolle ei osteta mitään, ei varsinkaan mekkoja, mutta tuota punaista leppäkerttukuvioista** velourliivihametta ei voinut vastustaa. Pinkki body tuli siinä mukana, saa nähdä onko se vähän nafti niska-haara-mitaltaan, siltä se näppituntumalla vähän vaikuttaa. Jos on, niin siitä tulee kesäksi T-paita saksien ja saumurin avulla. Bodyt ovat muutenkin käymässä vähän tarpeettomiksi Isosiskon garderobissa. Toistaiseksi olen käyttänyt niitä tytöllä siksi, että talvella on kivempi jos selkä ei ole kokonaan paljaana, mutta kunhan tulee kesä niin tyttö saa siirtyä tavallisiin paitoihin. Ei tuo body edesauta mitenkään vaipan paikoillaanpysymistä, Isosisko saa nepparit noin nanosekunnissa auki. Ja sitten se viilettää täällä pylly paljaana, kuka sitä vaippaa nyt pitäisi...

*Olisihan se kiva ostaa jotain Polarn o. Pyretiä, tai Me&I:ta. Siis minusta. Lompakkoni on sitä mieltä, että Tokmannilta saa ihan käypiä vaatteita, jos niiden pieneksijääntitaajuus on 1-5kk. **Kännykkäkamerani ei näköjään pidä punaisesta väristä vaan sotkee sitä iloisesti. Tavallinen kamera on vissiin heittämässä lusikkaa nurkkaan, kun sillä tulee raidallisia ja omituisen värisiä kuvia, joten olen kokeillut tätä kännykkäversiota. En tiedä kumpi on pienempi paha... Mutta leppäkerttuja nuo läntit ovat. Ehkä pitää investoida uuteen kameraan.

Aika hurjaa. Isosiskon liivihame on kokoa 86, ja Pikkuveljelle ostamani vaatteet (on niissä himppu kasvunvaraa, mutta silti) ovat kokoa 74/80 ja 80cm. Ja kun niillä lapsilla on kuitenkin ikäeroa se reipas vuosi. Yksi vanhempi rouva taannoin kysyi että onkos sinulla kaksoset siellä, kun tuplarattaita työnsin. Totesin että "ei ole, kyllä näillä onneksi on eri syntymävuodet", ja jatkoin "mutta välillä kyllä tuntuu että kaksoset ne on." Nyt varsinkin kun Pikkuveli on ruvennut harjoittelemaan isojen lasten taitoja, ja nousi eilen jakkaraa vasten seisomaan. Ihan oma-aloitteisesti se pungersi itsensä jalkojen varaan ja katseli maailmaa vähän korkeammalta. Minä tuijotin silmät pyöreinä, että herramunjee, eihän tuo ole kuin 7kk. Ei kai se vielä noin iso ole, että seisomaan nousee, sehän on meidän vauva... Missä välissä se on ehtinyt kasvaa noin?

Onkohan sillä kiire karkuun?

Pikkuveli päätti eilen, että kädet ja jalat osaavat toimia sittenkin synkronissa, ja niitä sopivassa tahdissa liikuttelemalla pääsee eteenpäin. Ukkeli rupesi konttaamaan puoli päivää sen jälkeen kun olin lasten mummulle tuumannut, että eipä tuo vielä hetkeen varmaan konttaa. Kontilleen se on kyllä noussut 5kk+1viikkoa vanhana, ja kolmisen viikkoa sitten se rupesi etenemään kontilleen-mahalleen-kontilleen -metodilla. Kädet liikahtelivat satunnaisesti, jalat jo pidemmän aikaa vuorotahtiin, mutta yhtä aikaa ei tapahtunut mitään. Viikko sitten huomasimme voimapojan nousevan käsien ja varpaiden varaan ja kököttävän siinä. Tuumimmekin, että taitaa nousta ennemmin tukea vasten seisomaan kuin rupeaa konttaamaan, mutta eilen se läksi huojuen etenemään. Ikää oli teknisesti ottaen 6kk, vasta perjantaina tulee 7kk täyteen.

Onkohan sillä kiire siskoa karkuun vai miten se on noin aktiivinen liikkuja - äitiinsä ei ainakaan tule... Kuukautta aikaisemmin otti tämän kehitysaskeleen kuin Isosisko, jännä nähdä rupeaako sitten kävelemään myöhemmin kuin siskonsa. Puheen kehitys on Pikkuveljellä ainakin toistaiseksi vakuuttavampaa kuin siskollaan samassa iässä. Lattialta kuuluu välillä hyvinkin määrätietoinen bäybäybäy-väyäyäy-vääväävää, sisko puolestaan sai samassa iässä liikanimekseen Hiljanen. Näitä on hauska seurailla miten erilaisia ovat, en vertaile siinä mielessä että "kyllä sen nyt jo pitäisi kun toinenkin" vaan panen merkille eroja kehityksessä. Pikkuveli on esimerkiksi täysin hampaaton vielä, kun taas Isosiskolla oli muistaakseni jo neljä hammasta tässä vaiheessa. Tai ainakin ne ylähampaat olivat ihan tulossa.

Ihania ääniä

Kävin äsken pihalla laittamassa Pikkuveljelle tutin, kun se kitisi vaunuissa. Hytkyttelin  sitä uudelleen uneen hetken, ja mietin miten mukavaa on kun tarkenee seisoskella portaalla hetken ilman tumppuja ja pipoa, pelkissä kotihousuissa ja toppatakissa. Jalassa pinkit crocks-kopiot, ne kun ovat ehkä parhaat kengät kun pitää jatkuvasti seisoskella ulkona vaunuja hytkyttämässä. Nopeat tuikata jalkaan ja solukumi eristää mukavasti ettei varpaita palele. Tosi kotiäidin haute couturea... 

Meillä on melko hiljaista täällä, vain yksi hiljainen autoliikennetie menee talon päädyssä, ja rupesin oikein kuuntelemaan. Kuulin ehkä maailman mukavimpia ääniä tähän aikaan vuodesta: räystäältä tippuva vesi sanoi tip-tip-tip ja pikkulinnut puissa tiii, titityy, tiir. En tiedä muita lintuja äänestä kuin talitintin, peipon ja harakan, niin että ainakin talitinttejä siellä oli. Ehkä jotain muitakin.

Lämpömittari näyttää maaliskuun ensimmäisen kunniaksi +1 astetta ja ulkona tuoksuu ihan sulavalta lumelta. Josko se kesäkin tulisi tänä vuonna? Vaikka säätiedotus näyttää kiristyvää pakkasta loppuviikolle, alan suunnitella kesän istutuksia nyt. Ainakin auringonkukkaa, se pärjää tuolla takapihalla vaikka tulisi aurinkoista ja kuumaa. Ja jotain köynnöstävää, ehkä hajuhernettä. Suunnitelmia, suunnitelmia... 

Räkis vol. 2

Homma lähtee kohta käsistä, niin hauskaa on. Itse kuulostan viskibasson ja ruisrääkän risteytymältä, Isosisko oksensi eilen neljät (4) petivaatteet ihan vain koska on niin räkäinen, ja nyt näyttää Pikkuveli nyhtävän korviaan. Isosiskokin tekee niin, mutta niin se tekee muulloinkin, se on sen tapa. Ja oma kuuloni alkaa olla sillä mallilla että vanhasta muistista sanoisin antibioottikuurin kolkuttelevan porstuassa. Minähän olen ekspertti korvatulehduksissa, vaikka ne lastentauteja ovatkin. Ikinuori siis.

T on ainoa terve. Jotain positiivista.

Saakohan tuolla tk:ssa tukkualennuksen jos menen itseni ja lasten kanssa päivystykseen? Että katsokaapa sarjassa korvamme?

Räkis

Täällä ollaan koko kööri jossain räkätaudissa. T sai 1,5 viikkoa sitten ilmeisesti töistä jonkin pöpön, joka seuraavaksi aiheutti Pikkuveljelle yhden levottoman yön, raukka taisi olla kuumeessa. En mitannut, näppituntumalla ipana hehkui niin että annoin satsin kuumetta alentavaa, ja johan rauhoittui. Sitten tuli Isosisko kuumeeseen, mutta siinä on epäselvää oliko kyseessä osittainen rokotereaktio. Se meni parissa päivässä, jonka jälkeen allekirjoittanut totesi olevansa erittäin lihassärkyinen ja pöperöpäinen. Nyt T on parantunut, mutta me lasten kanssa köhitään ja niiskutetaan kilpaa. Onneksi ovat kuitenkin vielä saaneet nukutuksi, minä tässä huonoiten olen nukkunut kun yskittää parin minuutin välein. Yöllä piti lähteä penkomaan kaapin pohjilta yskänlääkkeen jämiä jotta sai edes jotenkin nukuttua. Kirsikkana kakussa Pikkuveli päätti aamulla ennen seitsemää että nyt on aamu. Sillä vähän vaihtelee tuo herääminen haarukassa 6.30-8.00. Isosisko on syönyt huonosti viime torstaista asti tuon kuumeen jäljiltä, elää enimmäkseen rusinoilla ja maidolla. Ja kitisee kun on kurja olo. Kurja olo on kaikilla.

Mutta ei niin huonosti sentään mene kuin Palomies Samilla. Se raukka on näköjään aina vuorossa, sille lankeaa aina tehtävänakki, eikä edes vapaapäivänä voi olla vapaalla, vaan virka-asussaan kuljeksii ja töitä tekee siinä sivussa. Olen tässä ohimennen pohdiskellut miksei mikään taho puutu moisiin epäinhimillisiin oloihin? Joo, meillä katsotaan aika paljon lastenkanavaa näinä päivinä... Paljon parempi vaihtoehto kuin tuttavaperheen "teletappidvd:tä ympärivuorokautisesti" meininki - nuo TV-ohjelmat sentään vähän vaihtelevat päivittäin.

Kuluuko aika?

Ei sitä oikein enää osaa olla yksinään. Meneillään on sellainen harvinainen tilanne, että olen perjantai-iltapäivästä noin klo 16 saakka ollut ihan yksin näissä nurkissa. Mies ja lapsukaiset lähtivät mumman luokse viikonlopuksi, joten minulla on tässä parin vuorokauden lepoloma. Viimeksi paria tuntia pidempää lapsetonta aikaa olen viettänyt viime kesänä, ennen kuin Pikkuveli syntyi. Eli heinäkuussa, joten onhan siitä tovi jos toinen vierähtänyt. Sen jälkeen jompi kumpi on ollut muassa, mitä nyt kaupassa olen yksin käynyt. Käly tuossa kysyikin että miltä nyt tuntuu, ja vastasin, että tosi oudolta. 

On tosi outoa kun ei kukaan herättänyt yöllä. Kun kukaan ei huuda, vaadi, itke. Kun voi lähteä käymään jossain viiden minuutin varoajalla, ja kun tulee kotiin ei vastassa olekaan täysi sirkus, kuten yleensä miehen hoitaessa lapsia. T kun ei ole niin rutinoitunut (sattuneesta syystä) lastenhoidossa, joten se ei myöskään ole ihan niin tarkka ruoka-ajoista ja nukkumaanlaitoista, jos ne sattuvat olemaan sillä aikaa kun olen poissa. Itsellä kun moiset rutiinit ovat jossain selkäytimessä, joten ne menevät sen kummemmin ajattelematta*. Mies on paljon epäkäytännöllisempi näissä.

* Ei, kyseessä ei ole äidinvaisto, eikä mikään naiselle luonnollinen hoivavietti. Kyseessä on se ero, mikä syntyy kun nainen on lasten tekemisissä 24/7 ja mies iltaisin klo 17-20.30, jolloin on ymmärrettävää että sitä pikku hiljaa syntyy ns. rutiini ja korvakuulo näihin hommiin. Jos sillä on nälkä, sen näkee, jos sitä väsyttää, senkin kyllä kuulee äänestä.

Aika on mennyt jotenkin hitaasti. Olen käynyt tuhlaamassa joululahjaksi saamani kirjakaupan lahjakortin (sillä sai 7 kirjaa!), ommellut, puuhaillut (en siivonnut), käynyt kaupassa, katsonut pari tv-sarjaa kovalevyltä ja harrastanut näperryksiäni. Eilen viiden aikaan katsoin kelloa että miten se voi olla vasta noin vähän. Kummallista miten ajan luonne muuttuu. Lasten kanssa ollessa se menee toisaalta hirveän nopeasti (silloin kun on hyvä päivä) ja hirveän hitaasti (silloin kun on huono päivä ja odottaa vain että kello tulisi 17 ja mies kotiin). Syömishommat ja muut kuitenkin rytmittävät sitä kummasti, joten ei se ihan niin hitaasti mene kuin nyt.

Ja vaikka välillä tuntuu, että voisin myydä lapset lähimmälle halukkaalle, niin on niitä ollut ikävä perjantai-illasta asti. Kummallisen kaksijakoista.

Ai niin. Meillä on uusi kulkupeli. Muutama viikko takaperin bongasin yhdestä myös käytettyjä rattaita myyvästä liikkeestä ihan ok-kuntoiset tuplarattaat. Vanhathan ne ovat, mutta siistit ja toimivat. Erillisillä selkänojilla, joten Pikkuveljen saa nukkumaan ihan vaateriin. Hyvin nuo mahtuvat toppapusseineen ja -haalareineen sinne, joten kulkeminen helpottui huomattavasti. Syksyllä se vielä onnistui kun Isosiskon laittoi vaunujen päälle sisaristuimeen, mutta nyt tyttö venkoilee siihen malliin että homma on turvallisuusriski. Nämä tulivat kuin taivaanlahjana. Kerhoon mennään kävellen, ja velipoika jää tuutumaan ulos itkuhälyttimen (kiitos kaveri lainasta!) turvin. Kuvassa uudet rattaat ja Isosisko, jota kamera(kännykä)n näkeminen naurattaa automaattisesti. Huomatkaa myös tyylikkäät viltinpitimet. Mikään muu ei toiminut yhtä hyvin tuon kuomun rungon ja paksun puuvillaviltin kanssa.

Ja niin. Meillä on sitten vähän lunta. Ihan noin kotitarpeiksi. Näppäsin tämän kuvan etupihalta, etualalla on pihapolulta luotua lunta, mutta tuo määrä joka ulottuu melkein mattotelineen alaritilän tasolle on ihan taivaalta tullutta. Kiitos riittäisi jo. Hötöähän tuo on, joten ensimmäinen kunnon plussan puolelle menevä aurinkoinen päivä riittää, ja lumesta on puolet kadonnut ihan silmissä. Tähän asti on vain ollut enemmmän ja vähemmän pakkasta, mutta eiköhän se maaliskuussa aurinkokin taas muista mitä pitikään tehdä.

Kukkia kansalle!

Ehdinpä kerran tehdä jotain kivaakin:



Duplo siinä esittää mittakaavaa. Kyllä hermo lepää kun tuollaista näpertää, ja taas jaksaa lasten kitinöitä vähän paremmin, kun on saanut tehdä jotain muutakin kuin kakkivaipan vaihtoa.

Ja onnistuin taas kuvaamaan niin että asetelma näyttää vinolta. Noh, kallistakaa päätä hiven vasemmalle. Reaalimaailmassa tämä on suora.

Hermojen raunioilla

Alan pikkuhiljaa olla hermoraunio tässä kotiäitielämässä. Päivisin olen yksin lasten kanssa aamukuudesta iltaviiteen, joten kaikki kiukuttelu Isosiskon taholta kaatuu minun niskaani. Isälleenhän tyttö ei yllättäen kiukuttele. Nyt tytöllä on selvästi alkanut uhmaikä: kaikkea, mikä on kielletty, pitää kokeilla. Ja jos menee kieltämään niin takaisin tulee joko tuijotus ja homma jatkuu, tai sitten hirveä itkuparku, johon liittyy käsien tunkeminen suuhun ja kuolaaminen. Sitten tyttö tuijottaa kuolaisia käsiään ja jatkaa parkumista sen takia kun niissä on kuolaa. Voi ie.

Pikkuveli sentään on hyvällä tuulella, kunhan on mahassa ruokaa eikä Isosisko pure tai muuten rusikoi, mutta sitä saa olla pukemassa ulos nukkumaan kolme kertaa päivässä. Eikä näillä leveysasteilla riitä pelkkä toppahaalari, vaan pukemista odottelemassa on villapukua ja lisävilttiä ja makuupussia. Jossain vaiheessa pukemista poika hermostuu joka kerta. Hermostuisin itsekin moisesta vääntämisestä ja kääntämisestä. Onneksi ulkona unijukka tulee parissa minuutissa ilman erillisiä hytkyttelyjä.

Sisällä jatkuu sitten tytön kiukuttelu aiheesta ja aiheetta. Nyt on suorastaan ihmeellisen hiljainen hetki kun molemmat nukkuvat yhtä aikaa, hermolepoa.

Kauankohan tuo uhmaikä kestää? Ja olisiko se yhtään helpompaa jos tyttö osaisi puhua ja voisi sanoa että mitä haluaa vai haluaako mitään? Nyt tuntuu että se turhautuu itsekin kun ei tule ymmärretyksi, ja siitä tulee huuto. Meillä on ihan hirveää huutoa päivät pitkät kun mikään ei kelpaa.

Säätöä

Olen tässä himpun verran säätänyt tätä blogia. Nyt pitäisi teksteissä näkyä oikea aika, ja kommentointi on mahdollistettu kaikille. Myös anonyymeille valittajille, joskin pidätän itselläni oikeuden niistää mahdolliset päivänpilaavat vinkunat bittien taivaaseen. Onneksi valittajat eivät vielä ole löytäneet tänne, kaikki tulleet kommentit ovat olleet positiivisluonteisia. Kommenteista pitäisi tulla myös ilmoitus sähköpostiini, jotta tiedän minäkin sellaisen saapuneen. Joku kommentti oli vilahtanut täysin ohi tutkainten ilmoituksen puutteen vuoksi.

Ja sitten tuohon sivuun tuli tuollainen muutaman blogin lista, siinä on joitain sellaisia joita tulee lueskeltua. Joihinkin olen jopa joskus jättänyt jonkin sanasen.

Neuvolointia

Eilen käytimme Pikkuveljeä neuvolassa koko köörin voimin. Samalla reissulla talouden aikuisväestö otti sikainfluenssarokotteen, kerran ei tarvinnut jonottaa. Muuten olisi ainakin T:n osalta jäänyt ottamatta mutta oli niin sopivasti tuo neuvolakäynti. Itse olin ajatellut sen ottaa, kun joutuu nuo samat syötöt ja pyllynpesut tekemään oli sairas tai terve. Kivempi ne on terveenä hoitaa.

Pikkuveli oli ihan hivenen kasvanut. Painoa oli kuukaudessa tullut melkein kilon verran ja pituutta neljä senttiä, strategisten mittojen ollessa 5kk iässä 7735g ja 67,3cm. Inan verran ottaa selkään tuon jäpikän kantaminen ja nostelu. Pituuden kuuleminen aiheutti hillitöntä hihitystä; ihmettelin ihan tosissani yhtenä päivänä että miksi eivät pojalle jalkaan sovi äitiyspakkauksen 60cm puolipotkuhousut. Miksiköhän... Täti tuikkasi poikaan jonkin rokotteen, ja liekö sen takia viime yö oli yhtä härdelliä. Itkuakitinäävinkunaasyömistäkitinäävinkunaa. Nukkui se satunnaisesti tunnin tai pari.
Isosisko oli mukana neuvolassa leikkimässä. Raukkaa on joka käynnillä pistetty, kun on ollut näitä flunssarokotteita ja normaalirokotteita, joten sovittiin että otamme tytön mukaan ihan vain leikkimään ettei tule paikasta sellaista kuvaa että aina tuolla pistetään. Ja Isosisko sai myös tarran kun leikki niin reippaasti. Pikkuveli sai hymynaaman kun oli niin hymyukkelina. Edes pituuden mittaus ei kiukuttanut, ilme vain oli harmistuneen kysyvä tyyliin "äää, pitääkö mun oikeesti maata tässä ja pitääkö oikeesti pitää päästä kiinni tolleen, tää ei nyt oo oikein kivaa". Rokotettaessa piti parahtaa, mutta enemmän kiinnipidon vuoksi kuin rokotteen.

Allekirjoittaneelle rokotus ei ole aiheuttanut toistaiseksi mitään erikoista. Kotvasen kirveli käsivartta piikin jälkeen, mutta siinäpä se. Yöllä tuntui jossain vaiheessa lievää jomotusta, mutta jos en olisi ollut hereillä Pikkuveljen kitinän vuoksi niin enpä olisi moiseen herännyt. Olin saattanut nukkua käsivarren päällä. Ja päivällä en ole joutanut koko asiaa edes miettimään, joten tuskin tuo käsi kovin kipeä on ollut. Hyvin kesti käsi kantaa Pikkuveljeä turvakaukalossa. Olo noin muuten on räkäinen, mutta sitä se on ollut jo sunnuntaista asti, taisin kylmettää itseni lauantaina puolivahingossa. Joten toistaiseksi ei kummempia reaktioita.

-32 ja muita mietteitä

Meillä on sitten ihan kunnon talvi. Eilen mittari näytti -26 kun lähdimme mummulaan visiteeraamaan tenavat päästä varpaisiin villaan pyntättyinä, tänä aamuna oli jo -32. Tänään oli pakko lähteä autoilemaan, kun lupauduin pitämään perhekahvilaa entisen vetäjän päästyä yllättäen töihin. Arvelin kyllä ettei sinne ketään tule kun on näin kylmää, mutta pakko oli mennä - ei sitä voi jättää menemättä noin vain. Piti ne avaimetkin saada.
Arvasin oikein, ei siellä ketään ollut meidän kolmen lisäksi. Sain avaimet, keittelin kahvia ja puuhastelin muksujen kanssa. Isosisko teki nuppipalapelejä ja Pikkuveli otti tirsat. Sitten se söi ja yrjösi. Rasittavaa kun lapsi oksentaa lähes joka syönnin jälkeen. Eikä läheskään aina mitään pikkupulauksia tyyliin teelusikallinen vaan jotain kahvikupillisen luokkaa pahimmillaan. Onneksi kiinteät ja korvike pysyvät paremmin sisällä, rintamaito tuli aina suorilta ulos.

Juu, Pikkuveljen kanssa päästiin huikeaan 4kk imetykseen. Homma meni ihan mahdottomaksi, ja totesin että ei tästä mitään tule. Hermot meni niin äidillä kuin pojallakin, joten poika siirrettiin korvikkeelle. Imetys oli niin mahdotonta huutoa ja häsellystä ettei poika missään vaiheessa saanut vatsaa täyteen ja oli hetikohta taas syömässä. Ja illat olivat yhtä sirkusta jostain 4 viikon iästä alkaen. Pikkuveli roikkui sylissä parkuen-syöden-torkkuen klo 16 alkaen jonnekin klo 22 saakka, ei kunnolla nukkunut missään vaiheessa eikä saanut vatsaa täyteen. Jaksoin kaksi kuukautta, sitten totesin että ei lisäänny maitomäärä vaikka miten imettäisin. Annoin pullosta jatketta ja ihme tapahtui. Poika söi, hiljeni ja nukahti pariksi tunniksi. Ei minulla ole sydäntä huudattaa lasta puolivuotiaaksi vaikka miten olisi täysimetys hyväksi ja tuttipullo sielunvihollisesta peräisin - korvikkeesta nyt puhumattakaan. Kahden kanssa on nyt tullut todettua ettei se maito vain riittänyt.
Yöhärdellikin on pulloaikaan vähentynyt.

Mitähän muuta. Odottelen huoltomiestä pattereita korjaamaan, eipä ole vielä näkynyt. Eteisen ja pesuhuoneen patterit vähän jumissa, eivät lämpene. Ja jos nyt neljännen kerran sanoisi tuosta terassin ovesta että vetää, korjaisitko. Neljättä kertaa en kuitenkaan hyväksy sitä vastausta että juujuu, katellaan siihen uudet tiivisteet. Vaadin että se on korjattava nyt. Hirveä veto käy, ja taloudessa kaksi alle kaksivuotiasta lattialla leikkimässä. Kun ei ole edes niitä uusia tiivisteitä näkynyt. Saati että tuo renksottava ovi olisi todella korjattu. Verho vain lepattaa ilmavirrassa.

--

Pienet ovat kovin isoja jo. Isosisko pukee itse housuvaipan, sukkahousut, sukat ja tavalliset housut. Pusero on vielä jonkun muun puettava. Tekee nuppipalapelin tuosta vaan, kun keksi sen hauskuuden ennen joulua. Pari päivää meni ja tyttö oivalsi idean. Kiipeilee, syö haarukalla. Järjestää tavaroita ja osaa melkein mitä vaan. Paitsi puhua. Ensimmäistä sanaa ei ole vieläkään kuultu, sellaista oikeaa. Yhdessä vaiheessa hoki mämmämmää kun halusi maitoa, nyt ei sitäkään. Tällä hetkellä on yksi vähän sanaa muistuttava, (hh)sää. Hiljainen suhina jota pidetään kun halutaan lisää jotain, pulkkakyytiä tai rusinoita. Tarkoittaa selkeästi lisää, muistuttaa sitä äänneasultaan muttei ihan kuitenkaan. Jonkin verran hokee myös njamnjamnjam-joikua, kun joku syö jotain. 2-vuotisneuvolassa kuulemma puututaan asiaan jos ei ole sitä ennen muuksi muuttunut tuo puhe. Toivottavasti muuttuu.

Pikkuveli nauraa, tarttuu leluun ja kääntyy mahalleen. Pyörii napa-akselin ympäri ja onpa parina päivänä näyttänyt siltä että hei, onko tuo pätkän jopa edennytkin? Saattaa se sillä huiskinnalla vähän edetäkin, ryömimisestä tuskin vielä puhutaan hetkeen. Ei juuri kiukuttele ja syö yhä 2-3 kertaa yössä. Hämmästyttää äitiään ihan toisenlaisella luonteellaan Isosiskoon verrattuna.

Luonne-eroista saisikin ihan oman juttunsa, joten palataan asiaan. Nyt täytyy poistua takavasemmalle.

Kukkipöö!

Panee miettimään, että onkohan sitä viettänyt liikaa aikaa kotosalla pelkästään alle 2-vuotiaiden seurassa.

Sain tässä päivällä itseni kiinni kurkistamasta uuniin ja lepertämästä iloisesti. "Kukkipöö, siellä se makar-." Sitten katkesi lause kun tilanne pamahti tajuntaan. (Jatko olisi kuulunut: "-onilaatikko iloisesti pulputtaa".)

Mies oli (syystäkin) elävä kysymysmerkki kun näki minut nauramassa katketakseni uunin edessä.

Että kukkipöö vaan teillekin ja hauskaa alkanutta vuotta!